Hyppää pääsisältöön
Kahvikuppi ja tietokone

Uutinen

Aamukahveilla korostui yhdessä puhuminen ja osallistuminen

22.10.2021

Henkilöstöjärjestöjen aamukahvilla 22.10. henkilöstöjaoston ja yhteistoimintaelimen puheenjohtaja Riitta Hallberg esitteli yhteistoiminnan vaiheita.

Hallberg korosti uudistuksen etenemisen ja yhteistoiminnan teemoista työpaikoilla käytävien virallisten ja epävirallisten keskustelujen merkitystä. Se, mikä enemmän valmistelussa mukana olleelle on jo selvää, voi olla toiselle vielä aivan uutta. Esihenkilöiden käyttöön onkin tekeillä materiaalia, joka auttaa henkilöstön osallistumisen tukemisessa ja henkilöstöä askarruttavien asioiden käsittelyssä.

Yhteistoiminta alkanut sujuvasti

Aamukahveille osallistuneet järjestöedustajat pitivät yhteistoiminnan alkua sujuvana. Yhteisesti todettiin hyvinvointialueen valmistelun tärkeimmäksi tavoitteeksi se, että hyvä arki turvataan jatkossakin valmistautumalla uudistukseen hyvin. Hallberg muistutti, että uudistus tarjoaa monelle myös kiinnostavan mahdollisuuden suunnata omaa urapolkua ja laajentaa osaamista.

Henkilöstöjärjestöjen edustajien mukaan materiaaleja ja tietokanavia koetaan olevan käytössä niin paljon, että uusien luottamusmiesten perehdyttämiseen toivotaan tukea. Hallberg kirjasi muistilistalleen edellisen lisäksi Jämsän sote-henkilöstön tilannetta koskeneen kysymyksen. Se liittyi Pihlajalinnan vuoden 2025 elokuulle ulottuviin sopimuksiin ja niiden mahdollisiin vaikutuksiin henkilöstön tuolloin toteutuvaan hyvinvointialueelle siirtymiseen. 

Avointa viestintää, osallistumista ja monikanavaista tutuksi tekemistä

Viestinnän periaatteita ja kanavia esitellyt Elina Laiho-Logrén kertoi viestinnän painopisteistä valmisteluvaiheessa ja hyvinvointialueen aloitushetken pohjustuksessa. Viestijät kannustavat tutustumaan ja hyödyntämään jatkuvasti päivittyviä nettisivuja www.hyvaks.fi. Hyvinvointialueen tunnetuksi tekeminen omissa sidosryhmissä on kaikkien yhteinen etu, jotta ihmiset aktivoituisivat myös äänestämään hyvinvointialueen vastuunkantajia aluevaaleissa 2022 ja löytäisivät jatkossakin niin tutut vanhat kuin uudet ja kehittyvät palvelut.

Matkalla kohti hyvinvointialuetta hyvaks.fi-sivuston Henkilöstö-osio tulee laajenemaan ja hoitamaan sisäistä viestintää, toisinsanoen intran tehtävää. Sivuston sisältöön henkilöstö pystyy vaikuttamaan muun muassa palautelomaketta käyttämällä. Palautteissa esitetyt kysymyksensä kootaan vastauksineen Henkilöstö-osioon Usein kysytyt kysymykset -sivulle. Kirittämällä palautteella voi auttaa myös suuntaamaan sisältöjä sinne, missä tietoa tai yhteistä keskustelua kaivataan lisää.

Hyvinvointialueen valmisteluvaihe on rakennettu niin, että mahdollisimman säännöllinen yhteydenpito ja ajatuksenvaihto mahdollistuisi eri sidosryhmiin esihenkilöinfojen, henkilöstöjärjestöjen aamukahvien, kuntajohdon keskustelutilaisuuksien, järjestöfoorumien, osallisuusfoorumien ja yrittäjäfoorumien sekä mediatilaisuuksien kautta.   

Hyvaks.fi-sivuston materiaalipankki on kaikkien hyödynnettävissä. Hyvinvointialueen tunnettuutta ja siitä käytävää keskustelua voi edistää myös sosiaalisen median kanavissa postauksia avaamalla, peukuttamalla, kommentoimalla ja jakamalla.

Somekanavat

Facebook: @hyvinvointialueks
Twitter: @hyvaks
Instagram: @hyvinvointialueks

#hyvaks #hyväarkikaikille

Tilaisuuden esitysmateriaalit