Hyppää pääsisältöön

Uutinen

Tiedote: Ensihoidon saattohoitoprotokollan pilotointi käynnistyy

6.10.2021

Osana Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeita kehitetään palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa, jonka keskeisenä tavoitteena on varmistaa keskisuomalaisille laadukkaat elämän loppuvaiheen palvelut asuinpaikasta riippumatta.  

Osana Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeita kehitetään palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa, jonka keskeisenä tavoitteena on varmistaa keskisuomalaisille laadukkaat elämän loppuvaiheen palvelut asuinpaikasta riippumatta.  

-Elämän loppuvaiheen hyvään hoitoon kuuluu se, että kaikkia turhia tutkimuksia, hoitoja sekä siirtoja vältetään ja tämän haluamme jatkossa Keski-Suomessa hoitaa nykyistä paremmin myös kotisaattohoidossa olevien kohdalla, kertoo projektipäällikkö Mari Rantamäki Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeista.  

Yhdeksi kehittämistarpeeksi todettiin se, että Jyväskylän kaupungin ulkopuolella kotisaattohoitojen toteuttamisessa on haasteita, esimerkiksi ilta- ja yöaikaan yllättävissä tilanteissa kotisaattohoidossa oleva tuodaan herkästi terveyskeskussairaalan osastolle ennalta sovitulle lupapaikalle tai päivystykseen. 

-Tutustuimme Siun soten ensihoidon saattohoitoprotokollaan ja muokkasimme protokollaa alueellemme sopivaksi yhdessä ensihoidon, päivystyksen sekä perusterveydenhuollon lääkäreiden kanssa, Rantamäki jatkaa.  

Yhteinen toimintatapa 

Ensihoidon saattohoitoprotokolla tarkoittaa sitä, että ensihoito toimii yhteisesti sovitulla tavalla ennakoimattomissa ja ennalta sovituissa tilanteissa kotisaattohoidossa olevien kohdalla koko Keski-Suomen alueella. Protokolla edellyttää, että kotisaattohoidossa olevalle on tehty saattohoitosuunnitelma, nimetty hoitava lääkäri ja hoitavan tahon, esimerkiksi kotihoidon kanssa, on sovittu hoitovastuusta. Lisäksi edellytetään, että suunnitelma on tulostettu kotiin sekä sovittu lupapaikka terveyskeskussairaalan osastolle.  

-Hoitava taho vastaa kotisaattohoidosta, mutta jos kotona tulee yllättävä tilanne, johon hoitava taho ei pysty vastaamaan, kotisaattohoidossa oleva tai häntä hoitava ottaa yhteyttä puhelimitse suoraan ensihoitoon. Ensihoito toteuttaa hoidon kotona tehdyn saattohoitosuunnitelman ja ensihoidon oman ohjeistuksen mukaan, jolloin turhat tutkimukset, siirtokuljetukset ja käynnit päivystyksessä vähenevät, kertoo projektipäällikkö Merja Ahonen Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeista 

Jos tilannetta ei saada ratkaistua, potilas siirretään lupapaikalle. Myös asumispalveluista voidaan yllättävissä saattohoitotilanteissa ottaa ensihoitoon yhteyttä, mutta asumispalveluissa olevilla ei ole lupapaikkaa eikä heitä siirretä osastolle 

Ensihoidon osalta merkittävin muutos liittyy vakaviin oireisiin. Palliatiivinen hoito on oireita lievittävää ja henkisesti tukevaa eikä parantamiseen pyrkivää ja hoitoon ohjaavaa.  

-Tilanne pyritään mahdollisuuksien mukaan pääsääntöisesti hoitamaan kotona ja vain tarvittaessa potilas siirretään lupapaikalle. Päivystystä hyödynnetään ainoastaan hoito-ohjemielessä puhelimitse, kuvaa ensihoidon ylilääkäri Tomi Kavasmaa Keski-Suomen sairaanhoitopiiriltä. 

Yhteydenotot ensihoitoon ohjataan ensihoidon kenttäjohtajan kautta, joka välittää tehtävän lähimmälle tai sopivimmalle yksikölle. Tehtävä pyritään hoitamaan kerralla loppuun eli kiireisemmät tehtävät pyritään hoitamaan muilla yksiköillä. Tehtävistä tulee ensihoidolle lisäkuormitusta ennestäänkin kiireiseen työhön.  

-Tämä toimintatapa nähdään kuitenkin tärkeänä ja hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla, jatkaa Kavasmaa. 

Pilotin aikataulu 

Ensihoidon saattohoitoprotokollan pilotointi toteutetaan koko Keski-Suomen alueella 1.11.202130.4.2022 välisenä aikanaTavoitteena on ottaa protokolla pysyvästi käyttöön, jos se todetaan toimivaksi. 

Infotilaisuudet 

Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeet järjestävät yhdessä ensihoidon kanssa kaksi saman sisältöistä infoa ensihoidon saattohoitoprotokollan pilotista terveyskeskussairaaloiden osastojen, kotihoidon ja asumispalveluiden henkilöstölle sekä muille asiasta kiinnostuneilleTeams-infot ovat to 14.10. klo 14-15 ja ti 26.10. klo 14-15Teams-linkin voi kysyä sähköpostitse Merja Ahoselta (merja.ahonen(at)ksshp.fi). 

Ensihoidon saattohoitoprotokolla on konkreettinen esimerkki sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä ensihoidon palveluntuottajien yhteisestä toimintamallista. Yhteistyötä sosiaali- ja terveyspalveluiden, pelastuslaitoksen sekä ensihoitopalveluiden tuottamisessa tiivistetään edelleen Keski-Suomen hyvinvointialueen valmistelun myötä.   

Lisätietoja:  

  • Mari Rantamäki, projektipäällikkö, Keski-Suomen sote-uudistus, mari.rantamaki(at)jyvaskyla.fi, p. 050 311 8609
  • Merja Ahonen, projektipäällikkö, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, Keski-Suomen sote-uudistus,  merja.ahonen(at)ksshp.fi, p. 050 470 4533 
  • Tomi Kavasmaaensihoidon ylilääkäri, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, tomi.kavasmaa(at)ksshp.fi  
  • Tero Pulkkinen, ensihoitotoimiston osastonhoitaja, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, tero.pulkkinen(at)ksshp.fi