Hyppää pääsisältöön

Osa terveysasemien puhelinpalveluista on ruuhkautunut

7.2.2024

Kannustamme käyttämään mahdollisuuksien mukaan sähköisiä palveluitamme.

Keski-Suomen hyvinvointialueella osa terveysasemien puhelinpalveluista on ruuhkautunut pahoin, jonka vuoksi kaikkiin kiireettömiin soittopyyntöihin ei pystytä vastaamaan saman päivän aikana. Tilanne ei vaikuta kiireellisiin soittopyyntöihin, niihin pyrimme vastaamaan samana päivänä.

Keski-Suomen hyvinvointialueelta kannustetaan kaikkia asukkaita mahdollisuuksien mukaan käyttämään sähköisiä palveluita, kuten sairaanhoitajien chat-palvelua sekä Omaolo.fi- palvelua. Valtakunnallinen Omaolo-palvelu on yksi Keski-Suomen hyvinvointialueen sähköisen asioinnin kanavista, jossa voit asioida ilman puhelinsoittoa ja palveluajoista riippumatta.   Omaolo-palvelun oirearvion antama hoitosuositus voi olla esimerkiksi kiireellinen ohjaus alueen päivystykseen, sähköinen yhteydenotto ammattilaiselle, suora ohjaus esimerkiksi hoitajan, lääkärin tai fysioterapeutin sähköiseen ajanvaraukseen tai kotona toteutettavat hoito-ohjeet, riippuen aina yksilöllisistä vastauksistasi.   

Myös reseptien uusinta onnistuu sujuvasti Omakanta-palvelussa.

Kaikkiin Keski-Suomen hyvinvointialueen tarjoamiin sähköisiin palveluihin voit tutustua asioi sähköisesti -sivullamme.

Lisätietoja

  • Ilkka Käsmä, Keski-Suomen hyvinvointialueen alueylilääkäri, p. 050 522 0486
  • Sanna Porkka-Hokkanen, Keski-Suomen hyvinvointialueen alueylihoitaja, p. 050 471 2414