Hyppää pääsisältöön
Apua Ajoissa! -hankkeen kuva

Blogikirjoitus

Kysymällä ja kohtaamalla voi pelastaa hengen 

4.4.2023

Millaisen kohtaamisen sinä muistat?

Mieleen jääneeseen kohtaamiseen liittyy todennäköisesti jokin vahva tunne ja jollainlailla ainutkertainen tilanne. Olet jakanut jonkin itsellesi ison asian toisen kanssa, olet ollut herkkänä ja paljaana tunteiden keskellä ja ehkäpä pelännyt, mitä toinen mahtaa sinusta ja asiastasi ajatella. On suuri helpotus, kun saa kokemuksen, että toinen kohtaa lämpimästi ja ymmärtäen.  

Vielä enemmän saattavat mieleen jäädä tilanteet, joissa onkin jäänyt kohtaamista vaille. On saattanut tulla ohitetuksi ja väärin ymmärretyksi, tai on syntynyt kokemus yksinjäämisestä ja vähättelystä. Jotkin kohtaamiset ovat erityisen ratkaisevia.

Tutkimusten mukaan maassamme itsemurhan tehneistä joka viides oli käynyt terveydenhuollon vastaanotolla itsemurhapäivänään ja lähes joka toinen viimeisen elinviikkonsa aikana (Yle 2022) Sitä ei tiedetä, kuinka usein näissä kohtaamisissa oli lähestytty kuolemanajatuksia. 

Itsemurha-ajatuksista- ja suunnitelmista voi olla vaikea puhua. Mielessä saattaa kuitenkin olla toivo, että joku kuulisi hädän ja voisi auttaa. 

Miten kohdata itsetuhoinen ihminen?

Me hyvinvointialueen työntekijöinä olemme päivittäisessä työssämme toteuttamassa niitä kohtaamisia, jotka voivat jäädä asiakkaidemme mieliin vuosikausiksi. Itsetuhoisen henkilön kohtaaminen ei ole ammattilaisellekaan kovin selkeää ja helppoa, koska itsetuhoisuus on moniin eri taustasyihin kietoutunut ilmiö. Ei ole selvää diagnoosia tai sairautta, mitä lähteä suoraviivaisesti ja hoitosuositusten mukaisesti hoitamaan.  

Itsetuhoisuuden edessä myös ammattilaiselle voi nousta monenlaisia tunteita: huolta, surua, turhautumistakin. Olo voi olla hämmentynyt ja neuvoton monimutkaisen ja suurta kärsimystä aiheuttavan ilmiön edessä. On paljon yhteensovitettavia asioita ja rajallisesti aikaa. Miten päästä yhteiseen ymmärrykseen tilanteesta? Miten kohdata tavalla, joka lisää asiakkaan toiveikkuutta, uskoa selviytymisestä? 

Käytännönläheistä tukea kohtaamiseen ja auttamiseen 

Keski-Suomen hyvinvointialueella toimivassa mielenterveysstrategian Apua Ajoissa!- itsemurhien ehkäisyhankkeessa on kuultu asiakkaiden, läheisten ja ammattilaisten tarpeita itsetuhoisuuden ehkäisyyn liittyen. On huomattu, että kaikki heistä kaipaavat tilanteen käsittelyyn pitkälti samoja asioita, kukin omasta näkökulmastaan käsin. Tarvitaan tukea kohtaamiseen, tilanteen tunnistamiseen ja puheeksi ottamiseen sekä vaikeuksista eteenpäin pääsemiseen. 

Hankkeen aikana on koottu yhteen parhaita käytäntöjä itsemurhien ehkäisyyn liittyen moniammatillisesti ja kokemusasiantuntijoita hyödyntäen. Keski-Suomen hyvinvointialueella on nyt käytössä itsetuhoisen ihmisen arviointia ja hoitoa ohjaava palveluketju, josta löytyy omat osionsa niin ammattilaisille kuin asiakkaille ja heidän läheisilleen. Palveluketjun tavoitteena on selkeyttää tiedon ja palvelun löytämistä, tehostaa varhaisempaa tuen saantia, tukea jokaisen ammattilaisen kykyä itsetuhoisuuden käsittelyyn sekä yhtenäistää akuutin tilanteen arviointia.

Voit tutustua palveluketjuun täällä: Itsemurhien ehkäisyn palveluketju, luonnos (Hyvaks.fi)  

Satu Korhonen toivoi blogikirjoituksessaan Yksilökeskeisyydestä kohti yhteisöllisyyttä – mitä annettavaa juuri sinulla olisi? (Hyvaks.fi) keinoja vahvemman yhteisöllisyyden kasvattamiseksi. Me blogin kirjoittajat vastaamme tähän haasteeseen kannustamalla hyvinvointialueen työntekijöitä ja asukkaita kysymään kanssaihmisten kuulumisia ja rauhoittumaan aitoon vuorovaikutukseen. Uskaltautumaan kohtaamaan ja ensisijaisesti kuulemaan.

Myös surullisista ja vaikeista asioista voi ja kannattaa kysyä ja ennen kaikkea puhua toiselle. Voi huomata, etten sittenkään ole yksin tai se ainut, jolla on vaikeaa. Mitä vaikeimmistakin tilanteista voi löytää reitin ulospäin. 

Tervetuloa kuuleman kaikille avointa ja maksutonta hankkeen loppuseminaaria! Tarkemmat tiedot löydät tapahtumasta: Apua Ajoissa! -hankkeen loppuseminaari: Rohkeutta kohtaamiseen itsetuhoisuuden äärellä (Hyvaks.fi)

Lämpimästi tervetuloa mukaan! 

Saara Hytönen, Vaula Ollonen 
Apua Ajoissa!- itsemurhien ehkäisyhanke 

 

Apua Ajoissa! -hanke

Mielenterveysstrategian Apua Ajoissa! -itsemurhien ehkäisyhankkeen (2021-2023) tarkoituksena on vaikuttaa alueen itsemurhakuolleisuuteen tehostamalla olemassa olevia palveluja, ottamalla uusia keinoja käyttöön ja hälventämällä stigmaa aiheen ympäriltä. Hankkeen tärkeimpänä sanomana on ”aavista, puutu ja uskalla auttaa”, sillä itsetuhoisista ajatuksista kysyminen on jokaisen asia. Hanke toimii Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa. Hankkeen hallinnoija ja päätoteuttaja on Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Osatoteuttajina hankkeessa ovat Keski-Suomen hyvinvointialue, Sovatek-säätiö, Jyvässeudun kriisikeskus Mobile ja Mikkelin kriisikeskus.