Hyppää pääsisältöön

Tunnistaminen | Raskaana olevat päihteitä käyttävät naiset

Tämä sivu on osa raskaana olevan päihteitä käyttävän naisen ja vauvaperheen palveluketjua.

Naisen varhainen päihdeongelman tunnistaminen ja hoito on tärkeää sikiön kasvulle sekä kehitykselle. Päihteet on otettava puheeksi kaikkien vauvaa odottavien ja lapsiperheiden vanhempien kanssa säännöllisesti. Raskaudenaikainen tahatonkin päihteidenkäyttö voi herättää pelkoa ja syyllisyydentunteita. Arvostava kohtaaminen tukee päihteidenkäytöstä kertomista.
​Asiakasryhmää kohdataan useissa palveluissa raskauden aikana ja vauvan synnyttyä: esimerkiksi eri sosiaali- ja terveyspalveluissa, poliisin ja Rikosseuraamuslaitoksen toiminnassa, sivistyspalveluissa, järjestöissä sekä Kelan palveluissa. Kaikissa palveluissa on tärkeä tunnistaa ne odottajat, heidän puolisonsa sekä lapsiperheiden vanhemmat, joilla on päihdehäiriö. 

Ei ole olemassa mitään selkeää merkkiä tai piirrettä, jolla päihteiden käytön voisi varmasti tunnistaa. Päihteiden käyttöä on syytä epäillä, jos:​

  • Raskaana oleva hakeutuu neuvolaan myöhään​
  • Raskaana oleva välttelee pyydettyjen näytteiden antamista (esim. virtsanäytteet)​
  • Vanhemmalla on aiempaa päihdetaustaa esim. merkinnät potilasasiakirjoissa​
  • Päihteiden käyttöön liittyviä aiempien lasten huostaanottoja​
  • Vanhempi nähdään päihtyneenä
  • ​Vanhempi ylireagoi tiedon välitystä ja haastaa viranomaisyhteistyöt

Matalan kynnyksen yksiköissä asuvissa naisissa kohtaat myös hedelmällisyysikäisiä naisia

Kysy aina

  • Onko asiakas mahdollisesti raskaana?
  • Onko hän huolehtinut ehkäisystä?
  • Käyttääkö hän päihteitä?

Asiakasprofiiliin kuuluvaa:

  • Raskaana olevan päihteitä käyttävän naisen raskaus on usein suunnittelematon
  • Elämäntilanteeseen liittyy useita kasautuneita haasteita
  • Yksinhuoltajuus, osalla vähäinen tukiverkosto, ei päihteettömiä tuttuja, ystäviä
  • Puolisolla päihderiippuvuus
  • Osalla ennestään lastensuojelun asiakkuus tai aiemmat lapset huostaanotettu 
  • Usein äiti itsekin on jälkihuollon asiakas
  • Mielenterveyden häiriöitä ja stressiä: kaltoinkohtelun ja laiminlyönnin kokemuksia sekä traumaattisia kokemuksia niin lapsuudessa kuin aikuisiässä
  • Vaikeus yksin lähteä hakemaan apua ja kiinnittyä tuen piiriin
  • Päihteiden käyttö alkanut varhain murrosiässä
  • Kysyttäessä kertoo lopettaneensa päihteiden/huumeiden käytön, kun sai tietää olevansa raskaana
  • Normaalin vuorokausirytmin puuttuminen
  • Lääkelistalla runsaasti kipu-, uni- ja rauhoittavia lääkkeitä

Toimi näin, jos/kun tunnistat lapsiperheen vanhemman tai odottajan päihdehäiriön: 

Päihteitä käyttävä odottaja ohjataan äitiysneuvolaan, päihdehoitajan vastaanotolle tai mielenterveys- ja päihdepalveluihin, sekä tehdään ennakollinen lastensuojeluilmoitus.  

Raskaana olevan henkilön puoliso ohjataan mielenterveys- ja päihdepalveluihin ja tehdään tarpeen mukaan ennakollinen lastensuojeluilmoitus. 

Kaikkia päihteitä ongelmallisesti käyttäviä lapsiperheiden vanhempia ohjataan mielenterveys- ja päihdepalveluihin ja tehdään lapsesta lastensuojeluilmoitus.  Ota yhteyttä lapsiperheen tuen tarpeesta tai tee lastensuojeluilmoitus 

Kaikkien perheen kanssa työskentelevien ammattilaisten on ohjattava ja tuettava perhettä palveluiden piiriin. Kaikissa palveluissa motivoidaan vanhempia päihteettömyyteen.  

Ennakollisen lastensuojeluilmoituksen ja lastensuojeluilmoituksen tarkoitus on varmistaa lapselle ja perheelle riittävä tuki sosiaalipalveluista. 

Ennakollinen lastensuojeluilmoitus tehdään ennen lapsen syntymää, jos on perusteltua syytä epäillä, että syntyvä lapsi tulee tarvitsemaan lastensuojelun tukitoimia välittömästi syntymänsä jälkeen. Ilmoitus tehdään esimerkiksi silloin, kun ammattilaisella on perusteltua tietoa odottajan tai tämän puolison päihdeongelmasta tai vakavasta mielenterveyden häiriöstä. Jokaisella sosiaali- ja terveysalan ammattilaisella on velvollisuus tehdä ennakollinen lastensuojeluilmoitus, vaikka toinen asiakkaan asioita hoitava taho olisi ilmoituksen jo tehnyt.

Raskaana olevan henkilön suostumuksella voidaan tehdä yhteydenotto sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi myös matalammalla kynnyksellä. Ammattilaiset esimerkiksi terveydenhuollosta voivat olla asiakkaan suostumuksella yhteydessä sosiaalihuoltoon, jotta henkilön palveluntarve arvioitaisiin. Jos henkilö ei tähän suostu ja on ilmeistä, että syntyvä lapsi tulee tarvitsemaan lastensuojelun tukitoimia välittömästi syntymänsä jälkeen, täytyy ammattilaisen tehdä ennakollinen lastensuojeluilmoitus.

Ennakollinen lastensuojeluilmoitus on tärkeää tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa raskautta, jotta myös raskausaikana voidaan tukea perhettä ja järjestää riittävät palvelut raskausajalle. Ammattilainen ei voi jättää ilmoitusvelvollisuuttaan täyttämättä tai siirtää sitä toiselle taholle tai myöhemmille raskausviikoille.

Kuka tahansa voi tehdä ennakollisen lastensuojeluilmoituksen. Ilmoituksen voivat tehdä esimerkiksi vauvaa odottavan perheen läheiset. 

Ammattilaisen velvollisuus on tehdä lastensuojeluilmoitus, jos epäillään, että lapsen lastensuojelun tarve liittyy esimerkiksi vanhemman päihteiden käyttöön. Velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus tai ennakollinen lastensuojeluilmoitus koskee laajaa joukkoa ammattilaisia.

Lisätietoa ilmoituksista sekä ilmoitusvelvollisuudesta:   

Ammattilaisen on hyvä läpikäydä ennakollisen lastensuojeluilmoituksen sekä lastensuojeluilmoituksen perusteet mahdollisuuksien mukaan asiakkaan kanssa. Asiakkaan näkökulmasta olisi tärkeää pystyä kertomaan ilmoitusta seuraavasta prosessista, jotta voidaan helpottaa asiakkaan sitoutumista tarvittaviin palveluihin.  

Lastensuojelua tai lapsiperheiden sosiaalipalveluita voi konsultoida, mikäli asiakasperheen päihteidenkäyttö mietityttää ja ammattilainen pohtii, tulisiko perheen lapsista tehdä lastensuojeluilmoitus.