Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Keskisuomalainen järvimaisema, tyyni järvi, veteen heijastuva taivas ja saari

Diagnostinen arvio | Nuorten mielenterveystyö

Tämä sivu on osa Nuorten mielenterveystyön hoito- ja palveluketjua.

Mielenterveyden kokonaiskuvan ja tutkimustarpeen laajuuden selvittämiseksi tarvitaan usein useampi vastaanottoaika. Ammattilainen voi vähentää tutkittavan ja perheen huolestuneisuutta omalla rauhallisella suhtautumisellaan.

Tutkimuksen aluksi keskustellaan yhdessä ja pyritään selvittämään keskeiset haasteet, joihin olisi saatava muutos. Selvitetään oireiden laatu, alkamisajankohta, esiintyminen eri ympäristöissä sekä oireissa ajan myötä mahdollisesti tapahtuneet muutokset ja niihin liittyvät muut seikat. Kartoitetaan aikaisemmin saatu tuki ja hoito ja millainen hyöty niistä on ollut. 

Diagnoosin asettaa aina lääkäri. Lääkäri käyttää diagnostista arviota tehdessään aiempia terveystietoja, kehitystietoja ja tuoreita kyselyihin perustuvia tietoja.

Lisätietoa

Perustasolla työskenneltäessä ammattilaisen työkuvaan kuuluvat:

  • diagnostiset perustutkimukset ja arviointimenetelmät löydät Tuen tarpeen selvittäminen -sivulta
  • matalan kynnyksen psykososiaalinen ohjaus ja tuki
  • nuoren ja vanhemman vuorovaikutusta, vanhemmuutta, nuorta ja nuoren sosiaalista verkostoa tukevat interventiot lievissä ja keskivaikeissa häiriöissä
  • nuoren lievien ja keskivaikeiden mielenterveysongelmien  tuki ja hoito
  • nuoren vanhempien psykososiaalisiin ongelmiin liittyvä varhainen hoito ja tuki yhteistyössä sosiaalihuollon ja aikuisten palveluiden kanssa
  • matalan kynnyksen palveluiden toteuttaminen moniammatillisessa ja monitoimijaisessa verkostossa
  • tarvittaessa yhteistyö nuorisopsykiatrian kanssa (mm. konsultaatiot)
  • nuoren arjessa toimivien toimijoiden (mm. koulu ja oppilaitos) konsultointi nuorten mielenterveyteen ja sen hoitoon liittyvissä asioissa

Erikoissairaanhoidon konsultaatiot

Perustason työntekijät (mtp-tiimit ja perheneuvolat) voivat konsultoida sovituina aikoina erikoissairaanhoidon lääkäriä. Konsultaatioajat ovat varattavissa erillisen ohjeen mukaan. Lisätietoa löydät, ks. Konsultaatiot

Lisätietoa: