Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Lapsi kirjoittaa.

Tunnistaminen ja huolen herääminen – lasten ja nuorten neuropsykiatriset vaikeudet

Varhaiskasvatuksen ja kouluympäristön ammattilaiset ovat avainasemassa tunnistamaan lapsen tai nuoren neuropsykiatrisia piirteitä, jotka tulevat parhaiten esiin arjen eri ympäristöissä. Myös neuvolan ja kouluterveydenhuollon ikäkausitarkastuksissa pyritään tunnistamaan lasten ja nuorten mahdollisia neuropsykiatrisia piirteitä muun muassa LENE-testein (4-6v.) sekä vanhempia ja lasta haastatellen ja lasta havainnoiden. Tärkeää on muistaa, etteivät neuropsykiatriset piirteet ole välttämättä havainnoitavissa vastaanottotilanteissa. Myös vanhempien tai lapsen/nuoren ilmaisemaan huoleen tulee aina tarttua, vaikkei ammattilainen itse olisi huolta havainnutkaan. 

Kohtaaminen

  • Kohtaa arvostavasti 
  • Huomioi yksilöllisyys ja tarpeenmukaisuus
  • Kunnioita ja tue lapsen, nuoren, vanhemman omaa asiantuntijuutta
  • Kysy rohkeasti, tee tarkennuksia
  • Ethän tee olettamuksia
  • Vahvista myönteistä ilmapiiriä ja rakenna luottamusta yhteistyöhön
  • Muista ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys. Vältä ongelmakeskeistä näkökulmaa

Huolen herätessä:

  • Tiivistetään varhaiskasvatuksen/koulun ja kodin yhteistyötä, tiedonkulkua ja systemaattista seurantaa.
  • Hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan Lapset puheeksi -menetelmää (koulutuksen käyneet ammattilaiset)
  • Tarkistetaan voimassa olevien pedagogisten tukitoimien riittävyys
  • Käynnistetään tarvittava lisätuki yhteistyössä kodin kanssa
  • Kirjataan lapselle annettava tuki ja tiedot opetusjärjestelyistä pedagogisiin asiakirjoihin 
  • Konsultoidaan tarvittaessa Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden ammattilaista
  • Kutsutaan tarvittaessa koolle monitoimijainen yhteistyöpalaveri yhteistyössä vanhempien kanssa.

Lisätietoa

  • Jyväskylän kaupunki on valmistanut Taaperon ja leikki-ikäisen arki sekä Eskarin arki -materiaaleja lasten havainnointiin, arviointiin ja tukitoimien suunnitteluun. Näitä materiaaleja voi tiedustella Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen tuen asiantuntija Minna Laiholta, minna.laiho@jyvaskyla.fi 

Muista tukea suunniteltaessa:

  • Yksilöllisyys; nepsy-vaikeuksien luonne ja vaikeusaste vaihtelevat
  • Lapsen tai nuoren vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden hyödyntäminen
  • Lapsen/nuoren ja vanhemman asiantuntijuuden hyödyntäminen
  • Aikuiset pohtivat omaa toimintaansa, kuten ennakointia, strukturointia ja ohjeiden antamista, lapselle asetettujen käyttäytymisodotusten selkeyttä sekä lapselle annettavaa palautetta
  • Lähiaikuiset toimivat johdonmukaisesti ja yhteisesti sovitulla tavalla