Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Lapsi ja vanhempi piirrustuspyödän äärellä.

Tuki neuropsykiatrisissa vaikeuksissa

Tarpeelliset tukitoimet, kuten ohjaus, neuvonta, arjen ympäristöön liittyvät muutokset ja pedagogiset tukitoimet aloitetaan perustasolla heti, kun vaikeudet havaitaan. Niiden aloittaminen ei edellytä tarkempia tutkimuksia tai diagnoosia.

Yleiset tuen osa-alueet

Muista ohjauksessa ja neuvonnassa 

  • ratkaisukeskeinen, lapsen/nuoren vahvuuksia esiin nostava lähestymistapa
  • lapsen/nuoren ja perheen yksilöllinen elämäntilanne
  • kuunteleva ja ymmärtävä työote, luottamuksellisuus
  • terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kehitysvaihe ja ikäkohtaiset valmiudet huomioiden

Pedagoginen tuki

Tärkeä lähtökohta pedagogisten tukitoimien onnistumiselle ja lapsen/nuoren parhaalle mahdolliselle tukemiselle on luottamuksellisen, lämpimän ja molemmin puolin arvostavan vuorovaikutussuhteen luominen lapsen/nuoren ja aikuisten välille. Positiivinen palaute on merkittävä tekijä lapsen/nuoren tukemisessa. On erittäin tärkeää, että se saavuttaa oppilaan lisäksi myös kodin.

Tuki varhaiskasvatuksessa

Tuen tarpeen havaitsemisessa ja suunnittelussa huomioidaan sekä vanhempien että kasvatushenkilöstön havainnot. Yhteistyössä voidaan tunnistaa lapsen vahvuudet ja kehitystarpeet, jotta tuki olisi mahdollisimman tehokasta ja lapsen edun mukaista.

Jokaisella lapsella on oikeus saada riittävästi tukea varhaiskasvatuksessa. Oikea-aikaisella ja yksilöllisellä tuella voidaan edistää lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Lapsen tarpeisiin vastaavaa tukea rakennetaan varhaiskasvatuksessa kolmitasoisen tuen mallin mukaisesti. Tasot ovat yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki. Varhaiskasvatus tekee monialaista yhteistyötä ja kutsuu tarvittaessa tukitoimien suunnitteluun mukaan muita ammattilaisia.

Yhteisötasolla tehokas tukeminen lähtee koko varhaiskasvatuksen yhteisössä tapahtuvasta, kaikkien lasten toiminnan tuesta. Osassa Keski-Suomen kunnista varhaiskasvatusyhteisön tueksi toteutetaan Nepsy-tsemppari-toimintaa.

Tuki esiopetuksessa

Esiopetuksella on suuri merkitys lasten kasvun ja oppimisen tuen tarpeiden varhaisessa havaitsemisessa, tuen antamisessa ja samalla vaikeuksien ehkäisemisessä. Esiopetuksessa olevalla lapsella on oikeus saada kehityksen ja oppimisen edellyttämää tukea heti tuen tarpeen ilmetessä. Tuen kolme tasoa ovat yleinen, tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki. Esiopetus on osa varhaiskasvatusta, mutta esiopetukseen osallistuvat lapset kuuluvat myös perusopetuslain mukaisen kasvun ja oppimisen tuen piiriin. 

Tuki perusopetuksessa

Koulunkäynnin tukitoimet tulee käynnistää heti kun tuen tarve on havaittu. Tukitoimia suunnitellaan ja toteutetaan yksilö- ja yhteisötasolla yhteistyössä kodin ja koulun sekä opiskeluhuollon että mahdollisten muiden mukana olevien ammattilaisten kanssa. Oppimisen ja koulunkäynnin tukea yksilötasolla rakennetaan tuen kolmitasoisen mallin mukaisesti, Tasot ovat yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki. Tukitoimien onnistumisen kannalta tärkeää on hyvä vuorovaikutus ja yhteistyö kodin ja moniammatillisen verkoston välillä.

Yhteisötasolla tehokas tukeminen lähtee koko kouluyhteisössä tapahtuvasta, kaikkien oppijoiden toiminnan tuesta. Osassa Keski-Suomen kunnista kouluyhteisön tueksi toteutetaan Nepsy-tsemppari-toimintaa.

Lisätietoa:

Tuki toisen asteen oppilaitoksissa

Toisen asteen koulutusta tarjoaa useat koulutuksen järjestäjät, joten  oppilaitoksessa tarjottu tuki neuropsykiatrisissa vaikeuksissa vaihtelee jonkin verran oppilaitoksen mukaan.

Lukiolaisella on oikeus saada erityisopetusta ja muuta tukea oppimiseensa yksilöllisten tarpeidensa mukaan. Erityisopetus lukiossa on ensisijaisesti pedagogista tukea, joka kohdistuu oppimaan oppimiseen, oman oppimistyylin löytämiseen sekä itsetunnon vahvistamiseen oppijana. Tukea toteutetaan oppitunneilla, koetilanteissa ja henkilökohtaisena opetuksena ja ohjauksena. Tukimuotoina on myös yhteisöllisiä ja opiskeluympäristöön liittyviä ratkaisuja sekä tukiopetusta. Lisätietoa: Oppimisen tuki ja erityisopetus lukiossa

Ammatillisessa koulutuksessa  jokaiselle opiskelijalle tehdään suunnitelma oman osaamisen kehittämiseen (HOKS). Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos hän oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi tarvitsee pitkäaikaista tai säännöllistä erityistä oppimisen ja opiskelun tukea, tutkinnon tai koulutuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Oppilaitos voi myös järjestää opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja, joiden avulla opiskelija vahvistaa perustaitojaan. Lisätietoa: Opiskelijan tuki ja hyvinvointi oppilaitoksissa

Lastenneuvola

Lastenneuvolan tehtäviin kuuluu neuropsykiatristen vaikeuksien varhainen tunnistaminen, ohjaus lisätutkimuksiin ja tukipalveluihin sekä perheen tukeminen vanhemmuudessa ja arjessa selviytymisessä. Neuropsykiatrisia vaikeuksia pyritään tunnistamaan neuvolassa erityisesti 4–6-vuotiaiden lasten terveystarkastuksissa mm. LENE-tutkimusten avulla. Vanhempi voi olla lastenneuvolaan yhteydessä myös ikäkausitarkastusten välillä mikäli huoli lapsesta on herännyt.

Esiopetuksen opiskeluhuolto

Opiskeluhuoltoon sisältyvät esiopetussuunnitelman mukainen opiskeluhuolto sekä opiskeluhuollon palvelut, joita ovat opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelut sekä ikäryhmälle suunnatut neuvolapalvelut. Opiskeluhuoltopalvelut osallistuvat esikoululaisten tukitoimien suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan, yhdessä muun esikoulun henkilöstön kanssa. 

Perusopetuksen opiskeluhuolto

Opiskeluhuollon palvelut ovat kouluikäisten lasten ja nuorten ensisijaisia palveluita. Opiskeluhuollossa tarkastellaan nepsypiirteisten lasten ja nuorten tilanteita niin yksilön, perheen kuin koulunkäynnin näkökulmasta. Yhteisöllinen opiskeluhuolto on tärkeä osa koulun toimintakulttuuria ja arjen huolenpitoa, jonka avulla vahvistetaan oppilaan osallisuutta ja kokemusta kuulumisesta luokka- ja kouluyhteisöön.

Kouluterveydenhuolto ja opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelut osallistuvat koululaisten neuropsykiatrisen oireiden arviointiin sekä tukipalvelujen järjestämiseen ja seurantaan. Kouluterveydenhuollossa toteutetaan ADHD-diagnostiikkaa ja ADHD-lääkitysseurantaa. Opiskeluhuollossa työ on usein lyhytkestoista ohjausta ja neuvontaa koululaisten hyvinvointiin, koulunkäyntiin ja elämäntilanteisiin liittyvissä asioissa. Työ sisältää myös tukitoimien suunnittelua yhteistyössä opetushenkilöstön kanssa. Tarvittaessa yhteistyöhön otetaan mukaan koulun ulkopuolisia toimijoita.

Toisen asteen opiskeluhuolto

Toisen asteen opiskeluhuolto on toisen asteen oppilaitoksissa (lukiot ja ammatilliset oppilaitokset) opiskeleville suunnattu lakisääteinen palvelu. Opiskeluhuolto sisältää opiskeluterveydenhuollon palvelut sekä psykologi- ja kuraattoripalvelut
Opiskeluhuollossa tarkastellaan neuropsykiatrisesti oireilevien nuorten tilanteita yksilön, lähipiirin ja opintojen näkökulmasta. Opiskeluhuollon palvelut osallistuvat oireiden arviointiin sekä tuen järjestämiseen ja seurantaan sekä kuntoutuksen suunnitteluun.

Toisen asteen psykologien ja kuraattoreiden tehtäviin kuuluu tukitoimien suunnittelu osana monitoimijaista työryhmää. Lisäksi psykologit arvioivat tutkimuksen tarvetta ja ohjaavat tarvittaessa jatkotutkimuksiin tai hoitoon. Opiskeluterveydenhuollossa tehdään neuropsykiatristen häiriöiden diagnostiikkaa ja lääkeseurantaa ja ohjataan tarvittaessa jatkohoitoon.

Opiskeluhuollossa työskentely on lyhytkestoista keskittyen opiskelijan hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn tukemiseen. Tiivistä yhteistyötä tehdään koulutuksen järjestäjien, opetushenkilöstön ja opiskeluhuollon toimijoiden kesken.

 

Vanhempien ja perheen tukeminen

Arki nepsypiirteisen lapsen kanssa voi vaatia vanhemmalta tavallista enemmän voimavaroja ja organisointia sekä sitoa vanhempaa enemmän lapsensa hoivaan ja huolenpitoon. Joissakin perheissä arki myös saattaa olla hyvinkin kuormittavaa tai kaoottista. Muista aina kysyä vanhemman jaksamisesta ja huomioi myös sisarusten hyvinvointi.  Vanhempien ja perheen tukeminen on kaikkien Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden ammattilaisten tehtävä. Kun vanhemmat ovat uupuneita tai perheessä on paljon haasteita, on hyvä tukeutua kasvatus- ja perheneuvolan, perheiden sosiaalipalveluiden ja/tai 3. sektorin tukeen.

Kasvatus- ja perheneuvola

Perheneuvola tarjoaa tukea perhesuhteisiin ja vanhemmuuteen, lapsen tai nuoren nepsypiirteisiin liittyen. Perheneuvolassa toteutetaan kasvatus- ja perheneuvonnan lisäksi myös lasten perustason mielenterveystyötä. 

Kasvatus- ja perheneuvonta on kohdennettu kaikille alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten perheille. Vanhempi voi saada perheneuvolasta tukea vanhemmuuteensa, perheen vuorovaikutustilanteisiin tai perheterapeuttisia interventioita.

Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut järjestetään Jyväskylän palvelualueella ikärajan mukaisesti kahdessa yksikössä: 0–12-vuotiaiden osalta perheneuvolassa, ja 13–22-vuotiaiden osalta Nuorisovastaanotolla. Muualla maakunnassa kaikkien alle 18-vuotiaiden mielenterveys- ja päihdetyön sekä kasvatus- ja perheneuvonnan työskentely toteutuvat yhtenäisissä lasten ja nuorten mielenterveys- ja perheneuvolapalveluiden tiimissä.

Perheasiain neuvottelukeskus

Seurakunnan perheasiain neuvottelukeskus tarjoaa apua ja tukea ihmissuhteisiin keskisuomalaisille perheille ja pariskunnille. Perheneuvontaan voi mennä yksin, kaksin tai koko perheen voimin. Perheneuvonnassa ei ole hengellistä sisältöä eikä vastaanotolle tullakseen tarvitse olla kirkon jäsen. Palvelut ovat maksuttomia ja kaikille avoimia.

Lapsiperheiden sosiaalipalvelut

Sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut myönnetään yksilölliseen palvelutarpeeseen perustuen. Voit ohjata asiakkaan tekemään  sosiaalihuoltolainmukaisen yhteydenoton palvelutarpeen arvioimiseksi tai jos sosiaalihuollon tarve on ilmeinen, voit tehdä sen ammattilaisena yhdessä vanhemman kanssa. Palvelutarpeen arvioinnin kautta lapselle/nuorelle ja perheelle voidaan myöntää erilaisia sosiaalihuoltalainmukaisia palveluita, esimerkiksi sosiaalihuoltolain mukaista perhetyötälapsiperheiden kotipalveluaammatillista tukihenkilötoimintaa ja ammatillista tukiperhetoimintaa.  

Perhetyö nepsypiirteisen lapsen/nuoren perheen tukena

Varhaisen tuen perhetyössä työskennellään rajatun teeman mukaisesti ja työskentely on lyhytkestoista. Varhaisen tuen perhetyöhön asiakas voi olla suoraan itse yhteydessä, yhteystiedot löytyvät hyvinvointialueen verkkosivuilta.

Erityistä tukea tarvitsevien lasten perheiden kohdalla perhetyö myönnetään palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Tällöin perheen tilanne on usein kompleksisempi, ja haasteiden eteen työskennellään pitkäjänteisesti ja moniammatillisesti.

Lastensuojeluilmoitus:

Tee lastensuojeluilmoitus, kun epäilet, että lapsen/nuoren lastensuojelun tarve pitäisi selvittää. Ilmoituksen taustalla voi olla hyvin erilaisia seikkoja. Niitä voivat olla esimerkiksi lapsen tarpeiden laiminlyönti, lapsen heitteillejättö, pahoinpitely tai seksuaalinen hyväksikäyttö, tai niiden uhka, puutteet hoidossa tai huolenpidossa tai esimerkiksi lapsen huoltajan päihde- tai mielenterveysongelmat, jaksamattomuus tai oman hoidon laiminlyöminen. 

Lastensuojelun tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelun palveluihin lukeutuvat avo-, sijais- ja jälkihuollon sekä laitoshuollon palvelut.

Järjestöjen ja yhdistysten järjestämä tuki

Suosittele vanhemmille Järjestöjen ja yhdistysten tarjoamaa tukea. Järjestöjen ja yhdistysten kautta on mahdollista saada monenlaista tukea, kuten ohjausta ja neuvontaa, vertaistukea ja asiantuntevaa tietoa.  Esimerkiksi ADHD- ja Autismikirjon liitot ja yhdistykset tukevat ADHD- ja autismikirjon piirteisten lasten perheitä ilman asetettua diagnoosia. Pelastakaa lapset ry:n kautta on mahdollista järjestää tukihenkilö- ja sporttikummitoimintaa, Leijonaemot puolestaan tarjoaa vertaistukea ja konkreettista apua erityislasten vanhemmille.

Nepsypiirteisten lasten omahoito-ohjelma

Mielenterveystalon Nepsypiirteisten lasten omahoito-ohjelmassa on tietoa neuropsykiatrisista piirteistä sekä myönteisiä keinoja tukea lapsen toimintakykyä. Omahoito-ohjelmassa on myös erilaisia työkaluja, mm. miten tukea lasta aistimusten käsittelyssä ja säätelemisessä sekä lapsen arjessa selviytymistä.

 

Toimintaterapian etäryhmät

Aistivat - etäryhmä vanhemmille

Etäryhmästä saat tietoa aistitiedon säätelyn vaikeuksista sekä opit arjen keinoja ja toiminnallisia menetelmiä lapsen tukemiseksi. Lisätietoa ryhmästä ja aikatauluista Keski-Suomen hyvinvointialueen nettisivuilta.

Virtapiiri – etäryhmä vilkkaiden lasten vanhemmille

Etäryhmästä saat tietoa ja keinoja siitä, kuinka voit tukea vilkasta lasta arjessa.  Lisätietoa ryhmän sisällöstä ja aikatauluista Keski-Suomen hyvinvointialueen nettisivuilta.

 

Toimintaterapeuttien Toimiva -ohjaus

Toimiva -ohjaus on tarkoitettu perheille, joiden arki on erityisen haastavaa ja perhe tarvitsee nopeasti toimintaterapeutin ohjausta arjen helpottamiseksi. Perhe ohjataan olemaan itse yhteydessä Toimiva -ohjauksen puhelinnumeroon.

Lasten ja nuorten toimintaterapia

Toimintaterapeutit tekevät nepsypiirteisten lasten ja -nuorten toimintakyky- ja terapiatarpeen arviointeja, antavat ohjausta ja neuvontaa perheelle, toteuttavat ohjauksellisia terapiajaksoja ja osallistuvat kuntoutuksen ja tukitoimien suunnitteluun. Terapeutit arvioivat myös apuvälinetarvetta ja järjestävät mm. painopeittokokeiluja. Lisäksi toimintaterapeutit toteuttavat vanhempien ohjausryhmiä. Toimiva-puhelinajoilla vanhemmille annetaan ohjeita arjen helpottamiseksi.

Toimintaterapiaan ohjautuvat ne nepsypiirteiset lapset ja -nuoret, joilla arki on tavallista haasteellisempaa ja joilla on selviä vaikeuksia usealla alla mainituista osa-alueista: 

  • itsestä ja päivittäisistä asioista huolehtimisen taidoissa on selviä vaikeuksia. Lapsi/nuori tarvitsee huomattavasti ikäisiään enemmän aikuisen tukea arjen toiminnoissa. 
  • selviä vaikeuksia uusien taitojen oppimisessa, kädentaidoissa, silmäkäsiyhteistyössä ja näönvaraisessa hahmottamisessa. 
  • oman toiminnan ohjaaminen tuottaa vaikeuksia (toiminnan suunnittelu, aloittaminen, loppuun saattaminen ja toiminnasta toiseen siirtyminen).  
  • selvästi epätyypillistä reagointia tavallisille aistiärsykkeille, kuten kosketukselle, äänelle tai liikkeelle, jonka seurauksena arjen rutiineista selviytyminen ja osallistuminen vaikeutuvat huomattavasti. 
  • vaikeus luoda ja ylläpitää kaverisuhteita ja toimia ryhmässä. 

Neuropsykiatrisen ja oppimisen tuen yksikkö

Neuropsykiatrisen ja oppimisen tuen yksikkö pitää sisällään Neuropsykiatrisen tuen ja kuntoutuksen tiimin (Nepsy-tiimi), Lastentutkimusklinikan ja Jyväskylän alueen kouluikäisten kuntoutustyöryhmän.

Neuropsykiatrisen tuen ja kuntoutuksen tiimi (Nepsy-tiimi)

Nepsy-tiimi palvelee 5–18-vuotiaita lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat neuropsykiatrisiin vaikeuksiinsa tukea, mutta eivät kuulu erikoissairaanhoidon tai vammaispalveluiden piiriin.

Nepsy-tiimin toimintamuotoja:

  • Asiakkaille matalan kynnyksen psykoedukaatiota (mm. Nepsy-infot etäyhteyksin, asiakkaiden yhteydenottopuhelin) ja ryhmätoimintaa
  • Neuropsykiatrisiin häiriöihin liittyvissä erityiskysymyksissä toteutettavat psykologin jatkotutkimukset. Tiimissä on myös toimintaterapian ja sosiaalityön osaamista perustasolla hyödynnettäväksi.
  • Lääkärin ja neuropsykologin tarjoama perustason lasten ja nuorten kehityksellisten häiriöiden diagnostiikkaan ja kuntoutuksen suunnitteluun konsultaatiotuki. Lääkäri tarjoaa myös konsultaatiotukea neuropsykiatristen häiriöiden lääkitykseen.
  • Jo todettujen neuropsykiatristen häiriöiden kuntoutuksen ja muiden tukitoimien suunnittelu silloin kun tarvitaan moniammatillista lähestymistapaa.
  • Palveluihin vietävä konsultaatio
  • Ammattilaisten kouluttaminen

Nepsy-tiimin infoista ja vanhempainohjausryhmistä löytyy lisätietoa Nepsy-tiimin verkkosivuilta.

 

Lastentutkimusklinikka

Lapsia, joilla on  oppimisvaikeuksia ja mahdollisesti myös neuropsykiatrisia oireita tutkitaan ja kuntoutetaan Lastentutkimusklinikalla. Kuntoutus on perustason neuropsykologista kuntoutusta, joka kuuluu lääkinnällisen kuntoutuksen piiriin. Kohderyhmä on esikouluikäisestä 18-vuotiaaksi saakka. Lisäksi täydentävällä neuropsykologisella arvioinnilla haetaan tarvittaessa ymmärrystä lapsen vaikeuksista, niiden heijastumisesta arkeen sekä tarvittavista tukitoimista. 

Neuropsykiatrisen tuen palveluseteli

1) Neuropsykiatrinen valmennus (Nepsyvalmennus)

Nepsyvalmennus on kohdennettu 5–18-vuotiaille lapsille/nuorille, joilla on neuropsykiatrisen tuen tarvetta. Valmennuksen edellytyksenä on, että perhe on valmis sitoutumaan valmennukseen. Mikäli lapsen/nuoren toimintakyky edellyttää lääkinnällisen kuntoutuksen toimenpiteitä (Hyvinvointialueen toimintaterapia), ovat ne ensisijaisia valmennukseen nähden. Valmennus ei voi toteutua samanaikaisesti KELA:n kuntoutusten (esim. terapiat, LAKU, Oma Väylä) tai ammatillisen tukihenkilötoiminnan kanssa. Sopeutumisvalmennuskurssi ei kuitenkaan ole esteenä valmennuksen myöntämiselle.

Lähetteen nepsyvalmennukseen voi tehdä Keski-Suomen hyvinvointialueen sosiaali- tai terveysalan työntekijä. Lähetteeseen tulee asettaa 1–3 valmennuksen puitteissa ja keinoin saavutettavissa olevaa, konkreettista ja toivottua muutosta kuvaavaa tavoitetta.

2) Neuropsykologinen arviointi 

Neuropsykologiseen arviointiin voidaan tehdä lähete silloin, kun  lapsen tai nuoren kognitiivisesta kehityksestä ja oppimisesta on herännyt huolta tai on epäily neuropsykiatrisesta häiriöstä ja tarvitaan tarkempaa arviointia vaikeuden luonteen ymmärtämiseksi. 

Lähetteen neuropsykologiseen arvioon voi tehdä psykologi tai lääkäri.

3) Neuropsykologinen kuntoutus

Neuropsykologiseen kuntoukseen voidaan tehdä lähete silloin, kun 7–18-vuotiaalla lapsella/nuorella on todettu neuropsykologisessa arviossa tai konsultaatiossa neuropsykologisen kuntoutuksen tarve. eivätkä KELAn kriteerit täyty.

Lähetteen neuropsykologiseen kuntoutukseen voi tehdä lääkäri tai psykologi.

 

 

Papunet

Papunetissä on tietoa ja välineitä vuorovaikutuksen tueksi niin asiakkaille kuin työntekijöille. Voitte katsoa Papunetin materiaaleja ja kuvatyökalua yhdessä asiakkaan kanssa vastaanotolla. . 

Puheterapia 

Puheterapiapalveluihin ohjautuvat nepsypiirteiset lapset ovat pääsääntöisesti autismikirjon lapsia. He ohjautuvat vastaanotolle vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin ongelmien takia. Muiden nepsypiirteisten lasten osalta mahdolliset kielelliset vaikeudet voivat joskus peittyä esim. keskittymisen, tarkkaavuuden ja käyttäytymisen haasteiden taakse, eikä näitä havaita välttämättä vasta kuin koulussa. Lasten osalta puheterapiaa tarjotaan ensisijaisesti alle kouluikäisille, mutta tarvittaessa myös kouluikäisten puheterapiakuntoutus järjestetään arvioinnin perusteella ja resurssien rajoissa joko HVA:n omana toimintana tai ostopalveluna.

Pienten autismikirjon lasten osalta puheterapeutti ohjaa perhettä lapsen vuorovaikutuksen ja kommunikointialoitteiden tekemisen tukemiseen. Syömiseen liittyvissä pulmissa ohjataan perheitä esim. Makustelijat - ryhmäohjaukseen. Puheterapeutti kuntouttaa myös syömisen motorisia/sensorisia ongelmia.

  • Läheteohje (liitetään linkitys: Sampo-ohjepankki)

 

Kasvatus- ja perheneuvola

Lasten perusterveydenhuollon mielenterveyden arviointi, tutkimus ja hoito toteutetaan perheneuvolassa. Työskentely sisältää lasten kasvuun ja kehitykseen, perhe-elämään, ihmissuhteisiin ja sosiaalisiin taitoihin liittyvää arviointia, ohjausta, asiantuntijaneuvontaa ja muuta hoitoa tai tukea. 

Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut järjestetään Jyväskylän palvelualueella ikärajan mukaisesti kahdessa yksikössä: 0–12-vuotiaiden osalta perheneuvolassa, ja 13–22-vuotiaiden osalta Nuorisovastaanotolla. Muualla maakunnassa kaikkien alle 18-vuotiaiden mielenterveys- ja päihdetyön sekä kasvatus- ja perheneuvonnan työskentely toteutuvat yhtenäisissä lasten ja nuorten mielenterveys- ja perheneuvolapalveluiden tiimissä.

 

Nuorten mielenterveys- ja päihdetyön tiimit

Nuorten mielenterveys- ja päihdetyön tiimit tarjoavat apua nuorten lieviin ja keskivaikeisiin mielenterveys- tai päihdeongelmiin. Palveluissa toteutetaan terveydenhuoltolain mukaista mielenterveyshäiriöiden tutkimusta ja hoitoa sekä tarvittaessa lääkehoidon seurantaa ja ohjausta.  Tiimeissä autetaan 13–17-vuotiaita keskisuomalaisia nuoria matalalla kynnyksellä. Poikkeuksena on Jyväskylän nuorisovastaanotto, jossa autetaan 13–22-vuotiaita nuoria.

 

Walk in -lyhytterapia

Jyväskylän seurakunta tarjoaa Walk-in lyhytterapiaa 16-29-vuotiaille nuorille. Lyhytterapiassa ei ole hengellistä sisältöä eikä vastaanotolle tullakseen tarvitse olla kirkon jäsen. Walk in -vastaanotolle voi saapua aukioloaikoina ilman ajanvarausta. Vastaanotto on maksuton ja asioida voi myös nimettömänä.

 

Lasten ja nuorten mielenterveystyön hoito- ja palveluketjut

Vaikuttavat menetelmät

Keski-Suomen hyvinvointialueella käytettävät vaikuttavat menetelmät

Puheeksi ottaminen ja yhteisen ymmärryksen löytäminen

  • Lapset puheeksi -menetelmä 

Vahvuus- ja voimavarakeskeinen elintapojen ohjaaminen

  • Neuvokas perhe -menetelmä 

Tunnesäätelytaitojen harjoittelu, mieliala- ja ahdistusoireiden hoito

  • IPC-menetelmä nuorten masennusoireilun ehkäisyyn ja hoitoon (opiskeluhuolto, varhaisen tuen palvelut, mtp-tiimit)
  • CoolKids-menetelmä, lasten ja nuorten ahdistuksen hoito-ohjelma (opiskeluhuollon psykologit ja kuraattorit, perheneuvola, mtp-tiimit)

Lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen tukeminen

  • Theraplay-hoito (perheneuvola)