Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.

Yhdyspintatyö tarvitsee selkeät rakenteet, jotta asukkaiden palvelupolku on katkeamaton

11.2.2022

Yhdyspintajaosto kokoontui 9.2.2022. Kokouksessa käsiteltiin yhdyspintojen jatkovalmistelua ja tulevan yhdyspintarakenteen luonnosta.

Yhdyspintajaoston kokouksessa kuultiin myös tilannekatsaukset järjestökoordinaatiosta, pelastustoimen jaoston yhdyspintatyöryhmästä sekä lapset, nuoret ja perheet -kokonaisuudesta.

Yhdyspintojen jatkovalmistelun tilannekatsaus ja esitys yhdyspintarakenteen luonnokseksi

Hyvinvointialueen yhdyspintatyöskentelyä määrittää laki sosiaali- ja terveyden huollon järjestämisestä. Lain pykälässä 10 määritellään, että hyvinvointialueen on osaltaan yhteen sovitettava sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujaan kunnallisten ja valtion palvelujen kanssa. Lakiin kirjattu velvoite vahvistaa uudistuksen tavoitetta luoda vaikuttavia palvelukokonaisuuksia.

Puheenjohtaja Hanna Helaste esitteli yhdyspintojen jatkovalmistelun tilannetta sekä luonnosta yhdyspintarakenteeksi. Kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyön johtamisessa merkittävää on sitoutuminen yhteistyöhön; yhteinen tilannekuva ja tavoitteet. Yhteistyön foorumien tulee olla monitasoisia, niin poliittisen johdon, virkamiesjohdon kuin operatiivisen toiminnan osalta. Yhdyspintarakenteen luonnoksessa on varmistettu foorumit toimivalle yhteistyölle aina valtuustojen strategisista tavoitteista asiakkaan palvelun sujuvuuteen käytännön arjessa. Luonnoksessa on myös korostettu hyvinvointialueen koordinoivaa roolia palvelujen yhteensovittamisessa ja sen tarvitsemaa resurssia.

Kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyössä on kyse kahden itsenäisen toimijan yhteistyöstä. Yhteistyön periaatteista, tavoitteista ja puitteista ehdotetaan sovittavan hyvinvointialueen ja kuntien välisellä yhteistyösopimuksella. Yhdyspintojen jatkovalmistelua sekä yhdyspintarakenteen luonnosta on käsitelty tarkemmin 10.2. VATEn työkokouksessa. 

Työryhmien katsaukset 

Arto Lampila esitteli järjestökoordinaation tilannekatsauksen sekä jatkotyön suunnitelmaa. Lampila totesi, että järjestökenttä on moninainen ja vuoropuheluun sekä yhteiskehittämiseen tarvitaan monipuoliset toimintatavat. Kevään aikana perustetaan erilaisia työryhmiä ja täsmennetään työskentelyrakennetta. Järjestötoimijat osallistuvat muun muassa hyvinvointialueen strategian ja osallisuusohjelman työskentelyyn, sekä erilaisiin sisältötyöryhmiin. Selvitettävänä on se, miten järjestöjen edustajat valitaan erilaisiin työryhmiin. Lisäksi kerätään pohjatietoa kuntien myöntämistä järjestöavustuksista.

Juha Saario kävi läpi pelastustoimen jaoston yhdyspintatyöryhmän työskentelyn tilannekatsauksen. Pelastustoimen osalta yhdyspintoja on tunnistettu pelastuslaitoksen lakisääteisissä tehtävissä, viranomaistoiminnassa hyvinvointialueella ja tukitoiminnoissa. Esimerkiksi viranomaistoiminnan näkökulmasta pelastuslain mukaan pelastustoimi on lähipalvelu. Pelastuslaitoksen tulee muun muassa osallistua paikalliseen ja alueelliseen turvallisuussuunnittelutyöhön.

Hanna Hämäläisen kertoi lapset, nuoret ja perheet -kokonaisuuden tilannekatsauksen. Työ jatkuu muun muassa perhekeskustoiminnan juurruttamisella, nuorten päihde- ja mielenterveyspalveluiden kehittämisellä, erityisesti palveluiden saatavuuden parantamisella ja palvelu- ja hoitoketjujen selkeyttämisellä. Agendalla ovat myös lastensuojelun kehittäminen, nepsy-palveluiden kehittäminen, sosiaalihuoltolain mukaisten palveluiden vahvistaminen, selkeyttäminen ja yhdenmukaistaminen sekä lapsiperhepalveluiden kokonaisuuden tuominen osaksi OmaKS-sotekeskusta.

Seuraava kokous

Yhdyspinta-jaoston viimeinen kokous on keskiviikkona 23.2.2022. Tuolloin käsittelyssä on väliaikaisen valmisteluvaiheen esitys yhdyspintarakenteista ja jatkovalmistelun suuntaviivat kaikkien keskeisten yhdyspintojen osalta. 

Lisätietoja: 

Hanna Helaste, yhdyspintajaoston puheenjohtaja, ensimmäinen varapuheenjohtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, p. 040 074 2751, hanna.helaste(at)jamsa.fi