Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Henkilö pyörätuolissa ja hänen avustajansa.

Uutinen

Uuden vammaispalvelulain mukaisia palveluita voi hakea tammikuussa

16.12.2024

Keski-Suomen hyvinvointialue on valmis uuden vammaispalvelulain voimaantuloon. Uuden lain mukaisia palveluita voidaan myöntää 1.1.2025 alkaen jätettyjen hakemusten perusteella.

Vammaisten henkilöiden palveluita on tähän saakka myönnetty kahden lain perusteella – vammaispalvelulain ja erityishuoltolain. Vuoden 2025 alusta vammaisille henkilöille myönnetään palveluita yhden lain, 1.1.2025 voimaantulevan vammaispalvelulain, perusteella.   

Kehitysvammalakiin jäävät voimaan itsemääräämisoikeuden vahvistamista ja perusoikeuksien rajoittamista sekä tahdosta riippumatonta erityishuoltoa koskevat pykälät, mutta jatkossa kehitysvammaisillekin myönnetään palvelut uuden vammaispalvelulain perusteella.  

Uusia palveluita ja tuttuja palveluita uusilla nimillä 

Uusi vammaispalvelulaki tuo vammaisille myönnettäväksi kokonaan uusia palveluita. Uusiin palveluihin kuuluvat esimerkiksi erityisen osallisuuden tuki ja tuettu päätöksenteko. Laissa säilyvät lisäksi tietyt vanhat palvelut. Vammainen henkilö voi jatkossakin hakea esimerkiksi asumispalvelua ja henkilökohtaista apua. Osa vanhoista palveluista saa uuden nimen. Esimerkiksi nykylain mukainen asunnonmuutostyöt ovat uuden lain mukaan esteettömän asumisen tuki -niminen palvelu. 

Asiakkaan on tärkeä huomata, että uuden lain mukaisia palveluita voi ryhtyä hakemaan vasta 1.1.2025 alkaen. Keski-Suomen hyvinvointialueen nettisivuilla julkaistaan heti vuodenvaihteen jälkeen kuvaukset uusista palveluista sekä hakemukset, joilla palveluita voi hakea. Hakemukset löytyvät 1.1.2025 hyvinvointialueen vammaisten palveluiden sivuilta: Vammaisten palvelut | Keski-Suomen hyvinvointialue 

Kaikki palvelusuunnitelmat päivitetään kolmen vuoden kuluessa 

Laissa on kolmen vuoden siirtymäaika. Kaikkien vammaispalveluiden piirissä olevien asiakkaiden palvelusuunnitelmat päivitetään siirtymäajan kuluessa ja palvelut vaihdetaan uuden lain mukaisiksi. Vammaispalveluiden asiakkaan, jonka palvelut vastaavat hänen yksilölliseen tarpeeseensa, ei välttämättä tarvitse tehdä vuoden vaihduttua mitään. Palvelut säilyvät ennallaan ja katkeamatta uudenkin lain aikana. 

– Tulevan kolmen vuoden kuluessa kaikki asiakkaat kontaktoidaan palvelusuunnitelman päivittämiseksi, kertoo Keski-Suomen hyvinvointialueella vammaispalveluista vastaava palvelupäällikkö Elina Hienola. 

Kun vammaispalvelut saa hakemuksen käsiteltäväksi, sosiaalihuollon ammattilainen arvioi ensiksi, onko hakija vammaispalvelulain mukaisesti vammaiseksi katsottava henkilö. Sen jälkeen arvioidaan, täyttyvätkö palvelukohtaiset kriteerit palvelun myöntämiselle.  

– Arviointi on haastavaa sosiaalihuollon työtä. Onneksi meillä on pitkäaikaisia vammaispalveluiden ammattilaisia työtä tekemässä. Asiakkaan palvelut myönnetään ja asiakasmaksut määräytyvät aina hakuhetken lainsäädännön mukaisina, sillä niihinkin on tulossa joitain muutoksia, Hienola muistuttaa.  

Eduskunnan käsittelyssä on joulukuussa 2024 vielä lain soveltamisalaa koskeva tarkennus. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö soveltamisalan tarkennuksesta valmistui 10.12., ja asia etenee vielä joulukuun aikana eduskunnan käsittelyyn.  

– Vielä on hieman epävarmuutta ilmassa, keneen uutta vammaispalvelulakia tullaan soveltamaan. Lain tarkka sisältö varmistuu kuitenkin aikanaan, ja olemme valmistautuneet niin hyvin lain voimaan tuloon kuin se näissä olosuhteissa on mahdollista, Hienola sanoo. 

Lisätiedot Keski-Suomen hyvinvointialueelta:  

  • Palvelupäällikkö Elina Hienola, p.  050 3312 737, elina.hienola(at)hyvaks.fi  
  • Palvelujohtaja Päivi Junnilainen, p.  040 5335 729, paivi.junnilainen(at)hyvaks.fi