Uutinen
Tutkimuksellisen yhteistyön uudet avainhenkilöt tuovat uusia näkökulmia terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen
24.10.2024
Jyväskylän yliopiston ja Keski-Suomen hyvinvointialueen yhteistyön uudet avainhenkilöt esittäytyivät ja pitivät puheenvuorot syöpäsairauksien ennaltaehkäisystä sekä tekoälyn mahdollisuuksista terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.
Keski-Suomen Biopankin tutkimusjohtaja, FT Tiina Jokela sekä hyvinvoinnin ja terveyden tekoälytutkimuksen apulaisprofessori, FT Sami Äyrämö aloittivat yhteistehtävissään toukokuussa 2024. Uudet tutkimuksellisen yhteistyön avainhenkilöt esittäytyivät 22. lokakuuta järjestetyssä tilaisuudessa Seminaarimäen kampuksen vanhassa juhlasalissa.
Uudet avainhenkilöt tiivistävät Jyväskylän yliopiston ja Keski-Suomen hyvinvointialueen tutkimusperustaista yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.
– Olemme saavuttaneet merkittäviä tuloksia yhteistyössä Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa lyhyessä ajassa. Tämä hetki on erityinen, kun Jokela ja Äyrämö jatkavat tätä työtä eteenpäin, yliopiston rehtori Jari Ojala kiitteli yhteistyöstä.
– Uudet asiantuntijamme avaavat uusia ovia. He toimivat edelläkävijöinä, joiden avulla voimme vastata paremmin tulevaisuuden haasteisiin, jatkoi hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet.
Ennaltaehkäisy terveyden edistämisen keskiössä
Puheenvuorossaan Jokela korosti sairauksien ennaltaehkäisyn merkitystä. Syöpäsairaudet yleistyvät väestössä, mutta riskitekijöiden tunnistamiseen kehitettävien uusien menetelmien avulla niitä voidaan ennaltaehkäistä ja havaita varhaisessa vaiheessa. Jokela johtaa syöpäbiomarkkereihin liittyvää tutkimusta, jonka avulla voidaan arvioida elintapojen vaikutuksia terveyteen ja tunnistaa riskiryhmiä.
– Biologisia näytteitä keräävät ja säilyttävät biopankit ovat avainasemassa sairauksien ennaltaehkäisytutkimuksessa. Ne toimivat paikallisen tutkimuksen tukena, Jokela kertoi.
Tekoäly luo mahdollisuuksia terveyden ja hyvinvoinnin tutkimukseen
Äyrämö esitteli puheenvuorossaan tekoälyn mahdollisuuksia hyödyntää terveysdataa tehokkaammin sairauksien ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa tunnistamisessa. Tekoäly voidaan esimerkiksi opettaa tunnistamaan erilaisista näytteistä ja kuvista hyvin varhaisia sairauksien merkkejä, jolloin hoito voidaan aloittaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Toisaalta tekoäly voi hoitaa rutiininomaisia töitä, mikä vapauttaa ammattilaisten aikaa vaativimpiin tehtäviin. Uusia mahdollisuuksia ja kokeiluja tekoälyn hyödyntämiseen syntyy etenkin monialaisessa työympäristössä.
– Monialaisen asiantuntemuksen yhdistäminen mahdollistaa relevanttien ongelmien esittämisen ja vaikuttavien ratkaisujen löytämisen, Äyrämö sanoi.
Lisätietoja:
- Tiina Jokela, tutkimusjohtaja, tiina.a.jokela(at)jyu.fi, p. 050 475 1124
- Sami Äyrämö, apulaisprofessori, sami.ayramo(at)jyu.fi, p. 050 325 5685