Hyppää pääsisältöön
Teho-osaston simulaatioharjoitus

Uutinen

Sairaala Nova valmistautuu laajentamaan elintenluovutustoimintaa aloittamalla ”Elinluovutus verenkierron pysähtymisen jälkeen"-toimintaa (DCDD)

2.2.2024

Sairaala Novassa valmistellaan DCDD-elinluovutustoiminta aloitettavaksi kevään 2024 aikana. Yksi elinluovuttaja voi pelastaa usean ihmisen hengen ja päästää irti raskaista keinomunuaishoidoista kaksi ihmistä.

Aivokuoleman jälkeinen elinluovutustoiminta on jo vuosia ollut tärkeä osa sairaalamme toimintaa. Nyt Sairaala Novassa valmistellaan DCDD-elinluovutustoiminta aloitettavaksi kevään 2024 aikana. Henkilökuntaa koulutetaan ja menetelmän simulaatioharjoitukset ovat käynnistyneet. Kyse on useissa eri maissa, ja myös muualla Suomessa, käyttöön otetusta mahdollisuudesta elinluovutukseen verenkierron pysähtymisen ja kuoleman toteamisen jälkeen (Donation After Circulatory Determination of Death, DCDD).

Sairaala Novassa DCDD-toiminnassa keskitytään aluksi vain munuaisten luovutuksiin. Tilanne on sama ympäri Suomen, eli tässä vaiheessa jokaisessa Suomen elinluovutussairaalassa keskitytään ainoastaan munuaisten irrotukseen DCDD-luovuttajilta. Tulevaisuudessa on mahdollista, että myös muita elimiä irrotetaan.

Kuka sopii luovuttajaksi?

DCDD-elinluovuttajaksi voi soveltua tehohoidossa oleva kriittisesti sairas potilas, jolle on tullut palautumaton aivovaurio, ja jossa hoidon jatkaminen osoittautuu tehottomaksi väistämättömän kuoleman edessä. Tällöin ei ole enää potilaan edun mukaista jatkaa tuloksetonta tehohoitoa. Näissä tilanteissa päätös tehohoidosta luopumisesta tehdään lääketieteellisin perustein, usean eri lääketieteellisen erikoisalan ammattilaisen yhteisymmärryksellä.

Päätös hoidosta luopumisesta ja päätös elinluovutuksesta pidetään aina tarkasti erillään. Elinsiirtokirurgit, jotka päättävät soveltuuko henkilö elinluovuttajaksi, eivät missään vaiheessa osallistu potilaan hoitoon tai päätöksentekoon siitä, luovutaanko tehohoidosta.

Luovutukseen ryhdytään vain, kun asiasta on päästy yhteisymmärryksessä läheisten kanssa

DCDD-toiminnassa korostetaan toiminnan eettisyyttä ja läheisten empaattisen kohtaamisen merkitystä. Ammattilaiset keskustelevat läheisten kanssa elinluovutuksesta ja tiedustelevat heiltä potilaan kantaa elin- ja kudosluovutukseen. Luovutukseen ryhdytään vain silloin, kun asiasta on päästy yhteisymmärryksessä läheisten kanssa.

Mikäli päätös hoidosta luopumisesta todetaan, läheiset saavat olla potilaan luona koko hoidosta luopumisen ajan ja jättää jäähyväiset rauhassa. Läheisistä huolehditaan myös kuoleman toteamisen jälkeen ja heille tarjotaan tarvittavaa tukea. Omahoitaja ja lääkäri ovat läsnä koko prosessin ajan.

DCDD-elinluovuttajaksi ei sovellu yli 70-vuotias, vajaakykyinen tai lapsi ilman huoltajan tai vanhempien suostumusta. Myös taustasairaudet voivat estää potilaalta elinluovutuksen.

Yksi elinluovuttaja voi pelastaa usean ihmisen hengen

Sairaala Novassa aivokuolleita elinluovuttajia oli vuonna 2023 viisi. Elinluovuttajista on kuitenkin jatkuva pula. Tällä hetkellä yli kymmenen prosenttia siirtoelintä odottavista menehtyy elinsiirtojonoissa. Siksi pienikin lisäys elinluovutusten määrässä on merkityksellinen. Luovutettavia elimiä ja kudoksia ovat sydän, keuhkot, maksa, munuainen, haima, suolisto, kasvot, sarveiskalvot, luut, jänteet, iho, sydänläpät ja verisuonet. Luovutettuja kudoksia voidaan käyttää sairauksien, vammojen ja tapaturmien hoitoon. Yksi elinluovuttaja voi pelastaa usean ihmisen hengen ja päästää irti raskaista keinomunuaishoidoista kaksi ihmistä.

DCDD-toiminnan taustaa

DCDD-toimintaa on valmisteltu Suomessa vuodesta 2019, ja useassa sairaalassa toiminta on jo käynnistynyt. Menetelmään on ottanut myönteisen kannan muun muassa valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE.

Sairaala Novan lisäksi Suomessa on 20 muuta elinluovutussairaalaa. Kaikki Suomen elinsiirtoleikkaukset tehdään Helsingissä HUSissa, jonka siirtotiimi vastaa elinten irrotusleikkauksesta luovutussairaalassa ja elinsiirteen saajien välittömästä jatkohoidosta HUSissa.

Lisätietoja antavat:
Osastonylilääkäri, elinluovutuksista vastaava lääkäri Anni Pulkkinen
p. 050 351 3127, (
anni.pulkkinen@hyvaks.fi