Hyppää pääsisältöön

Helatorstaina 9.5. toimipisteemme, puhelinpalvelumme ja verkkoasiointimme palvelevat sunnuntain aukioloaikojen mukaisesti. Sairaanhoitajan chat palvelee myös helatorstaina klo 10–16.

Lue lisää.
Kaksi nuorta kävelevät ulkona

Uutinen

Nuorten mielen hyvinvoinnin kampanja nostaa esiin mielen hyvinvointia tukevia teemoja

19.1.2024

1.1.2024 alkanut nuorten mielen hyvinvoinnin kampanjan tavoitteina on nostaa mielen hyvinvointia vahvistavia tekijöitä esiin ja tuoda opiskeluhuollon ja mielenterveyden palveluita lähemmäksi nuoria.

Keski-Suomen hyvinvointialueen hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden ohjelman painopisteissä on kolme kärkeä: mielen hyvinvoinnin, liikunnallisen elämäntavan ja arjen turvallisuuden edistäminen. 1.1.2024 alkanut nuorten mielen hyvinvoinnin kampanjan tavoitteina on nostaa mielen hyvinvointia vahvistavia tekijöitä esiin ja tuoda opiskeluhuollon ja mielenterveyden palveluita lähemmäksi nuoria. 

Nuorten tietoisuutta pyritään vahvistamaan mielen hyvinvointia tukevista teoista ja valinnoista, kuten ravitsemuksesta, unesta, liikkumisesta ja päihteettömästä elämästä. Kampanjan tavoitteena on myös lisätä yhteisöllistä työtä opiskeluhuoltoon.  

-Haluamme rohkaista nuoria puhumaan ja hakemaan apua varhaisessa vaiheessa sekä vähentää mielenterveysongelmien ympärillä olevaa stigmaa, kertoo nuorten kanssa päivittäin työskentelevä nuorten etätyöntekijä Miia Matilainen Keski-Suomen hyvinvointialueelta. 

- Aktivoimme kouluissa työskenteleviä ammattilaisia kuten terveydenhoitajia, kuraattoreita, psykologeja ja mielenterveys- ja päihdepalveluiden ammattilaisia mielenterveyteen liittyvien kysymysten esillä pitämisessä sekä lisäämme heidän näkyvyyttänsä ja lähestyttävyyttä kouluympäristössä, kertoo kouluterveydenhuollon palvelupäällikkö Mari Kolu Keski-Suomen hyvinvointialueelta.  

Kevään 2024 aikana hyvinvointialueen verkkosivuille avataan nuorille oma osio, josta löytyy tietoa nuorten palveluista ja mielen hyvinvointiin vaikuttavista teemoista. Kampanjan kautta nuoret pääsevät muun muassa osallistumaan erilaisiin hyvinvointia tukeviin haasteisiin muun muassa somen kautta.

Lisäksi kevään aikana tiedotetaan ja koulutetaan sekä hyvinvointialueen että oppilaitosten ammattilaisia lasten ja nuorten mielenterveystyön ja neuropsykiatristen vaikeuksien hoito- ja palveluketjuista. Palveluketjujen tavoitteena on tarjota ihmislähtöisiä, yhdenvertaisia ja oikea-aikaisia palveluita kaikille keskisuomalaisille lapsille, nuorille ja perheille. Samanaikaisesti kehitetään monitoimijaista, lapsia ja nuoria osallistavaa yhteistyötä eri ammattilaisten keskuudessa. 

Kampanja kutsuu mukaan nuorten kanssa toimivia kumppaneita. Tavoitteena on aktivoida ja innostaa nuorten kanssa toimivia tahoja, kuten oppilaitoksia, kuntia sekä kolmannen sektorin toimijoita mukaan kampanjaan.  

Paineita lähiympäristöstä ja maailmalta 

Viime vuosien kouluterveyskyselyiden mukaan nuorten ahdistuneisuus- ja masennusoireet ovat lisääntyneet, muutos on tapahtunut jo ennen koronaa. Paikoitellen jonot lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin ovat pitkät ja raskaat mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet. Lisäksi perustason ammattilaisten osaamisen vahvistamista tarvitaan. Nuoret itse kokevat kouluterveydenhoitajien, kuraattoreiden ja psykologien olevan avainasemassa, mutta näiden ammattilaisten saavutettavuutta ja näkyvyyttä oppilaitosympäristöissä tulee parantaa. 

Lapsiin ja nuoriin vaikuttavat monet tekijät ympäristöstä. Esimerkiksi paineita kasautuu koulumenestyksestä, ulkonäöstä, suurilta aikuisuuden vaatimuksilta, verkosta ja somesta sekä maailmanlaajuisista uutisista. Perheiden yhteisen ajan ja läsnäolon puute on tunnistettu ja vanhempien läsnäoloa tarvitaan lisää myös digitaalisiin kanaviin. Myös esimerkiksi koulukiusaaminen, ilmastoahdistus, kiire, suorittaminen, ei aikaa palautumiseen ja syrjäytyminen ovat huolestuttavia ajan ilmiöitä, jotka lapsia ja nuoria kuormittavat.  

- Keski-Suomessa panostamme nuorten mielen hyvinvoinnin tukemiseen. Muun muassa nuorten mielenterveys- ja päihdetyön saatavuutta on vahvistettu vuoden 2023 aikana ja tukea on saatavilla ympäri Keski-Suomea. Haluamme lisätä vanhempien ja huoltajien tietoisuutta lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin tukemiseen liittyen sekä lisätä tietoa mielenterveys- ja päihdepalveluista, kertoo nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden palvelupäällikkö Hanna Hämäläinen Keski-Suomen hyvinvointialueelta.  

Kampanjan pitkän aikavälin tavoitteena on, että nuorten ahdistuneisuus- ja masennusoireilu ei jatka lisääntymistä. Kampanjan kohderyhminä ovat lapset ja nuoret, heidän vanhempansa ja huoltajansa sekä hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen nuoria työssään kohtaavat ammattilaiset ja muut toimijat. 

Lisätietoja:  

Hanna Hämäläinen, nuorten mielenterveys ja päihdepalvelut, palvelupäällikkö, hanna.k.hamalainen(at)hyvaks.fi , p. 040 480 6010 

Mari Kolu, kouluterveydenhuolto, palvelupäällikkö mari.kolu(at)hyvaks.fi, p. 040 761 6308 

Miia Matilainen, nuorten etätyöntekijä, digitaalinen sote-keskus, miia.matilainen(at)hyvaks.fi, p. 040 612 7349 

Sanna-Riikka Koponen, vs. viestintäjohtaja, p. 050 598 8481, sanna-riikka.koponen(at)hyvaks.fi