Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Keski-Suomen hyvinvointialueen lasten omassa Teams-kokouksessa oli yli 120 lasta.

Uutinen

Lapset sen tietävät – kivat työkaverit ja hyvä ilmapiiri tekevät työpaikasta mahtavan

22.11.2024

Keski-Suomen hyvinvointialueen Lapsen oikeuksien viikko huipentui Lapsi mukaan töihin päivään, jota vietettiin perjantaina 22.11.

Lapsen oikeuksien viikon teemana on tänä vuonna oikeus oppimiseen. Lasten läsnäolo teki hyvää myös hyvinvointialueen aikuisille, sillä lasten riemu toi iloa ja energiaa työyhteisöille.

Lapsi mukaan töihin -päivän aikana lapset tutustuivat vanhemman, läheisen tai muun aikuisen työarkeen: missä aikuiset tekevät töitä, mitä työnteko on ja millaisia erilaisia ammatteja on olemassa. Päivän aikana lapsille järjestettiin esittelytilaisuuksia, tutustumiskierroksia sekä erilaista toiminnallista ja osallistavaa ohjelmaa.

Lasten omassa Teams-kokouksessa peukut ja sydämet lenteli

Suosittu tapahtuma oli Lasten oma Teams-kokous, johon osallistui reilusti yli 120 lasta. Kokouksessa lapset tulivat tutuiksi toistensa kanssa, he kertoivat ajatuksiaan hyvinvointialueesta ja jakoivat työpäivänsä tunnelmia. Teams-kokouksen työpajoissa lapset kävivät keskustelua siitä, mikä tekee työpaikasta hyvän. 

-Kokouksessa ruudut täyttyivät peukuista ja sydämistä. Mikrofonit ja kamerat olivat auki, ja lapset pääsivät ääneen – he keskustelivat innokkaasti ja kuuntelivat toisiaan. Oli ilo nähdä, kuinka paljon lapsia oli kokoontunut virtuaalisesti yhteen, kertoo kokouksen juontanut viestintäpäällikkö Sanna-Riikka Koponen

Lapset tutkivat ja hoitivat pehmoleluja Nallesairaalassa

Sairaala Novassa lapset tutustuivat päivystyksen toimintaan yhdessä aikuisten kanssa. Lapset hoitivat pehmolelujen erilaisia päivystyksellisiä vaivoja päivystyksen tiloihin rakennetussa Nallesairaalassa. Isommat lapset osallistuivat päivystyssuunnistukseen, jossa he tunnistivat erilaisia tutkimusvälineitä, päivystyksen ammattilaisia ja röntgenkuvia. Sairaala Novan Tietotaitopajan tutustumistunnilla lapset tutustuivat siihen, millä tavalla hyvinvointialueella työskentelevät lääkärit, hoitajat ja muut sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset opettelevat ja harjoittelevat erilaisia toimenpiteitä ja työssä tarvittavia taitoja. Lapset askartelivat aihioita, joita hyödynnetään lääkäreiden taitokoulutuksissa sekä tutustumaan simulaatioissa käytettäviin nukkeihin ja välineisiin. Pääsivätpä lapset testaamaan ultraäänisimulaattoriakin. 

Pienet apulaiset toivat iloa ja joulutunnelmaa työarkeen

Pikkuapulaiset osallistuivat Muuramessa avustaviin laitoshuollon tehtäviin ja innostuivat suunnittelemaan kierrätysohjeiden askartelua henkilöstön taukotilaan. Fysioterapian toimintaa tutkittiin temppuradan kautta, ja lapset pääsivät mukaan kokouksiin jakamaan ajatuksiaan. Pohjoisen ja Äänekosken alueella lapset seurasivat palveluvastaavan työpäivää asiakas- ja palveluohjauksessa, ja Jämsän terveysasemalla Eevi pääsi kurkistamaan jalkaterapeutin työarkeen. Yhteinen tekeminen toi iloa ja uusia kokemuksia kaikille osapuolille.

-Kiitos tästä mahdollisuudesta ja ihanista Diplomeista!, sanoivat Aada (7 vuotta) ja Iida (10 vuotta).

Lapset mukaan töihin -päivä lisää omalta osaltaan lasten osallisuutta yhteiskunnassa. 

-Lapsen on tärkeää saada kokemus siitä, että on merkityksellinen ja kuuluu osaksi yhteiskuntaa. Osallisuus toteutuu, kun lapset otetaan mukaan ja he saavat ilmaista omia mielipiteitänsä ja voivat vaikuttaa asioihin. Lasten Teams-kokouksessa oli hienoa kuulla lasten ääntä ja heidän tunnelmiaan työpäivästä, kertoo työhyvinvoinnin asiantuntija Suvi Hölttä.

Image
Lapset pyytävät puheenvuoroa viittaamalla Keski-Suomen hyvinvointialuejohtajalta.

Kuva: Lapset pyysivät hyvinvointialuejohtaja Jan Tolletilta puheenvuoroa viittaamalla kokouksessa Viitaniemessä.

Image
Pohjoisen ja Äänekosken alueen keskitetyssä asiakas- ja palveluohjauksessa Aada ja Iida tutustuivat palveluvastaavan työhön.

Kuva: Pohjoisen ja Äänekosken alueen keskitetyssä asiakas- ja palveluohjauksessa Aada ja Iida tutustuivat palveluvastaavan työhön. Lapset askartelivat itselleen Keski-Suomen hyvinvointialueen kulkuluvan ja saivat päivän päätteeksi diplomit päivästä. 

Image
Sairaala Novan tietotaitopajassa lapset tutustuivat sote-ammattilaisten työhön.

Kuva: Sairaala Novan tietotaitopajassa lapset tutustuivat sote-ammattilaisten työhön.

Image
Lasten työpaikkasuunnistus teki hyvää aikuisillekin ja hioi työyhteisöjä yhteen.

 

Kuva: Lasten työpaikkasuunnistus  ja yhteinen tekeminen tekivät hyvää aikuisillekin ja hioi työyhteisöjä yhteen.

Lisätietoja:

  • Suvi Hölttä, työhyvinvoinnin erityisasiantuntija, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 050 312 5357, suvi.holtta(at)hyvaks.fi
  • Sanna-Riikka Koponen, viestintäpäällikkö, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 050 598 8481, sanna-riikka.koponen(at)hyvaks.fi