Hyppää pääsisältöön
Lapset, nuoret ja perheet

Uutinen

Lapset puheeksi menetelmäkoulutusta syksyllä 2022

1.6.2022

Lapset puheeksi -menetelmäkoulutusta järjestetään Keski-Suomessa syksyllä 2022 osana Tulevaisuuden sosiaali- ja terveysekeskus -ohjelmaa.

Koulutukseen ovat tervetulleita Keski-Suomen kuntien sivistys-, sosiaali- ja terveystoimessa työskentelevät henkilöt, jotka työssään kohtaavat lapsiperheitä. 

Mikä on Lapset puheeksi -menetelmä?

Lapset puheeksi -menetelmän tavoitteena on tukea vanhemmuutta sekä lasten hyvinvointia ja kehitystä. Menetelmää voidaan käyttää tutustumisen välineenä, lapsen tai nuoren elämäntilanteen muutoksen kohdassa sekä jos lapsella tai nuorella on käyttäytymisen ja/tai tunne-elämän ongelmia. Lapset puheeksi -menetelmä perustuu tutkimustietoon alaikäisten lasten vanhempia kohdanneiden vaikeuksien ja ongelmien siirtymisestä lapsiin perheen elämäntilanteen muuttuessa, esimerkiksi vanhemman vakavan sairauden tai taloudellisen tilanteen romahtamisen myötä tai kun perheessä on väkivaltaa. 

Lapset puheeksi on menetelmänä kaksiportainen, ja vastaa useimpien työtä ohjaavien lakien velvoitteisiin. Menetelmän tarkoituksena on löytää keskustellen arkisia lapsen kehitystä tukevia toimintatapoja lapselle, vanhemmille ja muille lapsen kanssa toimiville aikuisille. Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa ammatillista osaamista ja monialaista yhteistyötä.  

Lapset puheeksi - menetelmäkoulutus

Lapset puheeksi - menetelmäkoulutus sisältää kolme lähipäivää ja kaksi työssä toteutettavaa Lapset puheeksi – keskustelua. Koulutus järjestetään joko etäkoulutuksena tai lähiopetuksena Jyväskylässä, tarkempi paikka ilmoitetaan lähempänä koulutusajankohtaa.  

Koulutus toteutetaan kolmessa ryhmässä, ilmoittauduthan vain yhteen ryhmään! Koulutukseen ilmoittaudutaan lomakkeella

Koulutuspäivien aikataulu

1. ryhmä: 

  • ma 29.8. klo 916 
  • ma 3.10. klo 916 
  • ma 7.11. klo 916 

2. ryhmä: 

  • ma 5.9. klo 916 
  • ma 10.10. klo 916 
  • ma 14.11. klo 916 

3. ryhmä: 

  • ma 24.10. klo 916  
  • ma 21.11. klo 916 
  • ma 19.12. klo 916 

Kouluttajat

Kouluttajina toimivat psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, Lapset puheeksi -kouluttaja Tuija Surakka, tuija.surakka@jyvaskyla.fi  ja varhaiskasvatuksen opettaja, Lapset puheeksi -kouluttaja Satu Meriläinen, satu.merilainen@jyvaskyla.fi 

Lue lisää Lapset puheeksi -menetelmästä mieli.fi-verkkosivulta

Lisätietoja:

  • Hanna Hämäläinen, projektipäällikkö, Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma, p. 050 311 8684, hanna.k.hamalainen(at)jyvaskyla.fi