Hyppää pääsisältöön

Kuljetuspalvelumatkojen omavastuuosuuksia peritty liikaa toukokuun matkoista

23.8.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueella Vammaispalvelulain tai Sosiaalihuoltolain mukaisesti myönnettyjen kuljetuspalvelumatkojen omavastuuosuuksia on toukokuussa tehdyistä matkoista laskutettu asiakkailta kahteen kertaa.

Virhe koskee toukokuun aikana Keski-Suomen Matkojenyhdistelykeskus Oy:n palveluita käyttäneitä asiakkaita. Virheellisiä laskuja on voinut saada noin 2000 asiakasta. Keskustaksi Oy:n palvelua toukokuussa käyttäneitä virhe ei koske.

Asiakkaille, joille tulee toukokuun aikana tehdyistä matkoista kaksi laskua, vain ensimmäinen lasku on aiheellinen. Uutta laskua, jossa laskutetaan toukokuun matkoja toiseen kertaan, ei tarvitse maksaa. Keski-Suomen Matkojenyhdistelykeskus Oy ja Keski-Suomen hyvinvointialue selvittävät asian. Asiakkaiden ei tarvitsee tehdä asian suhteen mitään, vaikka olisivat ehtineet maksaa toukokuun matkat kahteen kertaan. Virheellisesti peritty maksu palautetaan asiakkaille mahdollisimman pian.