Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Luminen maisema ja teksti "Keski-Suomen pelastuslaitos ohjeistaa lumimyrskyn varalle"

Uutinen

Keski-Suomen pelastuslaitos ohjeistaa lumimyrskyn varalle

20.11.2024

Ilmatieteen laitoksen tiistaina 19.11. tekemän ennusteen mukaan lumipyry leviää keskiviikon aikana etelästä nopeasti kohti pohjoista. Tuulisin vaihe ajoittuu keskiviikkoiltaan ja torstain vastaiseen yöhön.

Ilmatieteen laitoksen mukaan myrskysää aiheuttaa todennäköisesti merkittäviä vaikutuksia muun muassa liikenteelle ja sähkönjakeluun.

– Välttämätön liikkuminen on hyvä ajoittaa päiväsaikaan. Kotitalouksien on syytä laskea juomavettä astioihin, ladata puhelimet ja varata esille patterikäyttöinen radio, ohjeistaa riskienhallintapäällikkö Pauli Nurminen Keski-Suomen pelastuslaitokselta.

– Kotona tulee olla ruokaa ja vettä tarvittavaksi ajaksi. Akkukäyttöiset laitteet kannattaa ladata nyt ja varata esille kynttilöitä ja patterilla toimivia valonlähteitä. Mieti tilanteesi mukaan, mitä muita välineitä tarvitset.

Ennakkoon on hyvä myös kiinnittää pihojen irtaimistoa, jotta tuuleen tarttuneet tavarat eivät aiheuta vaaraa. Myrskyn aikana kannattaa välttää turhaa liikkumista ulkona onnettomuusvaaran takia. 

Pelastuslaitoksella varaudutaan ruuhkaiseen iltaan ja yöhön. Hätänumeroon tulee soittaa vain todellisessa tarpeessa. 

– Myrskyn takia hätänumeroon soitetaan silloin, jos myrsky aiheuttaa hengenvaaraa tai välittömän loukkaantumisriskin esimerkiksi tielle kaatuneen puun takia, Nurminen painottaa.

Lisätietoa

Pauli Nurminen, riskienhallintapäällikkö, pauli.nurminen(at)pelastustoimi.fi, p. 050 452 4030