Hyppää pääsisältöön
Terveydenhoitaja mittaa asiakkaalta verenpaineen.

Uutinen

Keski-Suomen kestävän kasvun ohjelmalle 11,5 miljoonan euron rahoitus

8.12.2022

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Keski-Suomen kestävän kasvun ohjelmalle 11 533 000 euron valtionavustuksen vuosille 2023–2025 torstaina 8.12.2022.

Keski-Suomen kestävän kasvun ohjelma on aloittanut elokuussa 2022. Nyt myönnetty toisen vaiheen avustus on jatkoa hankkeen ensimmäisen vaiheen (1.1.31.12.2022) valtionavustukselle.

Keski-Suomen kestävän kasvun ohjelman tarkoituksena on vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saatavuutta ja kustannusvaikuttavuutta sekä vähentää koronapandemian aiheuttamaa sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus-, hoito-, kuntoutus - ja palveluvajetta. Tavoitteena on myös tukea mielenterveyskuntoutujien työelämään pääsyä ja paluuta sekä työelämässä pysymistä.

 – Ohjelman ensimmäinen vaihe keskittyi pääasiassa hyvinvointialueen hoito- ja palveluvajeen analyysin tekemiseen sekä sen pohjalta tehtyyn toimintasuunnitelmaan. Ensi vuodesta lähtien voimme antaa konkreettista tukea sosiaali- ja terveyspalveluille esimerkiksi purkamalla koronasta aiheutunutta hoito- ja palveluvelkaa, vahvistamalla digitaalisia palveluita sekä jalkauttamalla vaikuttavia toimintamalleja hyvinvointialueelle, kertoo ohjelmapäällikkö Emilia Nygren Keski-Suomen kestävän kasvun ohjelmasta.

Apua haavoittuvassa asemassa oleville keskisuomalaisille

Keski-Suomen kestävän kasvun ohjelmassa kohdennetaan toimenpiteitä erityisesti haavoittuvassa ja heikossa asemassa oleville asiakasryhmille, esimerkiksi pitkäaikaissairaille sekä lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille, joilla on mielenterveyden pulmia tai ongelmia päihteiden käytössä. Palveluita kehitetään palkkaamalla eri alan ammattilaisia suoraan asiakastyöhön, palvelemaan asiakkaita. Ohjelma käynnistää ammattilaisten rekrytoinnit alkuvuodesta 2023.

Keski-Suomen kestävän kasvun ohjelma noudattaa kansallisen kestävän kasvun ohjelman antamia suuntaviivoja. Kestävän kasvun ohjelman rahoituksesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU). Kestävän kasvun ohjelmassa tehdään tiivistiä kehittämistyötä yhdessä Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman kanssa. 

Voit lukea lisää Keski-Suomen kestävän kasvun ohjelmasta Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta.

Lisätietoja:

  • Emilia Nygren, ohjelmapäällikkö, Kestävän kasvun ohjelma, p. 050 311 8687, emilia.nygren(at)jyvaskyla.fi