Hyppää pääsisältöön

Uutinen

Keski-Suomen hyvinvointialueen ensimmäiset työntekijät esittäytyvät

26.1.2022

Yksi konkreettinen esimerkki uuden organisaation rakentumisesta on hyvinvointialueen ensimmäiset rekrytoinnit ja uusissa määräaikaisissa tehtävissään aloittaneet työntekijät. Keitä ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen ensimmäiset työntekijät? 

Kokemusta Keski-Suomesta sekä koko valtakunnasta

Projektijohtajana 1.12.2021 aloittanut Erkki Nikkilä vastaa Keski-Suomen hyvinvointialueen valmistelun hallinto- ja tukipalveluista, yleishallinnosta ja konsernipalveluista. Nikkilällä on vahva kokemus Keski-Suomen kuntakentältä, muun muassa Uuraisten, Konneveden ja Pihtiputaan kunnista, viimeisimpänä Kinnulan kunnan kunnanjohtajan tehtävistä. 

Nikkilä näkee uudistuksen enemmän mahdollisuutena kuin uhkana: Rakennetaan yhdessä hyvällä asenteella entistä parempaa Keski-Suomea. Jokainen meistä vaikuttaa työilmapiiriin, mikä vaikuttaa isosti meidän kaikkien työhyvinvointiin ja asiakaskokemukseen, sanoo Nikkilä. 

Viestinnän projektipäällikkö Tero Manninen vie viestinnän ja osallisuuden asioita eteenpäin. Mannisella on pitkä kokemus viestinnän ja asiakkuuksien parista julkisella sektorilla.  Manninen on viimeksi toiminut Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa viestintäyksikön päällikkönä. Aiempaa kokemusta Mannisella on muun muassa Kevasta, viime sote-uudistus kierrokselta Uudeltamaalta sekä muun muassa sosiaali- ja terveysministeriöstä ja Kuntaliitosta.

-Uudistuksissa viestinnän ja osallisuuden roolia ja mahdollisuuksia ei voi korostaa liiaksi. Hyvinvointialueen rakentamisessa pitää onnistua niin, että se tuntuu omalta niin henkilöstölle, monille sidosryhmille ja keskisuomalaisille. Oleellista on, että on tietoa siitä, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja mihin ja miten asioihin voi vaikuttaa, kuvaa Manninen. 

Lakimies Paula Vartiaisen keskeisenä tehtävänä on Keski-Suomen kunnilta ja sairaanhoitopiiriltä hyvinvointialueelle siirtyvien sopimusten analysointi. Vartiainen on työskennellyt lakimiehenä muun muassa Kelassa (lääkekorvaukset, Sipilän hallituksen sote-valmistelu, Kanta-palvelut) sekä tutkimuslakimiehenä Helsingin ja Tampereen yliopistoissa. 

-On innostavaa päästä näkemään uuden organisaation rakentumista. Sopimusten analysoinnin kautta saan hyvän ja kattavan näkymän hyvinvointialueen toimintaan, sanoo Vartiainen. 

Tietojärjestelmien yhtenäistäminen

Järjestelmien yhtenäistämistyötä on paljon ja sitä tehdään muun muassa HR- ja talousjärjestelmissä. Projektipäällikkö (ICT) Elina Nyqvistin tehtävänä on toimialasidonnaisten järjestelmien kehittäminen siten, että ne mahdollistavat palveluiden jatkuvuuden ja tuottamisen Keski-Suomen hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa 1.1.2023. Kategoriaan kuuluvat esimerkiksi asiakas- ja potilastietojärjestelmät, ensihoidon ja pelastustoimen järjestelmät, kliiniset tukijärjestelmät kuten kuvantaminen ja laboratorio sekä sähköisen asioinnin ratkaisut. Aiemmin Nyqvist on työskennellyt Istekillä, QMS Nordicilla ja CGI:llä muun muassa potilastietojärjestelmien kehitystehtävissä ja asiantuntijana sosiaali- ja terveydenhuolloin toimialaan liittyvissä hankintaprojekteissa.

-Hienoa olla toteuttamassa historiallista hyvinvointialueuudistusta. Meillä on osaavia ja kokeneita asiantuntijoita ja hyvä yhteishenki tekemiseen. Omaa roolia voisi kuvata kapellimestarina, joka saa resurssit ja tekemisen pelaamaan yhteen mahdollisimman hyvän IT-kokonaisratkaisun aikaansaamiseksi, kertoo Nyqvist. 

Myös Ari Ilkka on aloittanut ICT-asioiden projektipäällikkönä. Hän vastaa toimialariippumattomien järjestelmien projektikokonaisuudesta. Projektien tuotoksina Keski-Suomen hyvinvointialueelle otetaan käyttöön muun muassa yhteiset talous- ja henkilöstöhallinnon, asianhallinnan, viestinnän ja tiedolla johtamisen järjestelmät sekä koko organisaation yhteinen sähköposti. Ilkka on toiminut muun muassa palvelupäällikkönä Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorissa, tietohallintopäällikkönä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa sekä tuotekehitysosaston päällikkönä TeliaSoneralla.

-Nyt kiinnitämme projekteille resurssit, määrittelemme tavoitteet, tehtävät ja aikataulut ja käynnistämme projektityöt. Paljon tehtävää tälle vuodelle, mutta uskon, että saamme hyvinvointialueen toiminnan käynnistymään onnistuneesti. Työ laajan projektikokonaisuuden osalta on haastavaa, mutta samalla erityisen mielenkiintoista, innostavaa ja kehittävää, Ilkka kuvailee työtään. 

Keski-Suomen sairaanhoitopiiriltä hyvinvointialueen valmisteluun siirtynyt Merja Koski työskentelee projektikoordinaattorina tukien ICT-muutosta. Kosken tehtävät liittyvät toiminnan suunnitteluun ja seurantaan, henkilöstöhallinnon valmisteluun, toimeenpanoon ja seurantaan, taloushallinnon valmisteluun ja seurantaan, sidosryhmäyhteistyöhön, asianhallinnan ja sopimushallinnan tehtäviin sekä sihteerityön asiantuntijatehtäviin.

HR projektityöntekijä Kaisa Karnion työnkuvaan kuuluvat puolestaan hyvinvointialueen eri HR-prosessien rakentumisen tukeminen.

-HR-prosessien kehittämistä varten perustetaan eri alatyöryhmiä, joissa toimin apuna. Lisäksi teen muun muassa kokousjärjestelyitä sekä tiedonkeruuta. Hyvinvointialueiden valmistelu ja muodostaminen on iso muutos ja samalla mahdollisuus oppia, kehittää ja kehittyä. Odotan mielekkäitä, mielenkiintoisia ja sopivan haasteellisia työtehtäviä, sanoo Karnio.

Kia Paasivirta toimii tiimissä sidosryhmäasiantuntijana ja hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa väliaikaisen valmistelutoimielimen ja jaostojen sihteerin tehtävät. Paasivirta työskentelee sekä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin että hyvinvointialueen palveluksessa.

Keski-Suomen suurin työnantaja

Keski-Suomen hyvinvointialueen palvelukseen siirtyy Keski-Suomen kunnista ja kuntayhtymistä sekä Keski-Suomen pelastuslaitokselta noin 10 000 työntekijää. Uudistuksen jälkeen Keski-Suomen hyvinvointialue on koko Keski-Suomen maakunnan suurin työnantaja.

Projektitoimisto 

  • Ari Ilkka, projektipäällikkö, ICT
  • Kaisa Karnio, projektityöntekijä, HR
  • Merja Koski, projektikoordinaattori
  • Tero Manninen, projektipäällikkö, viestintä
  • Erkki Nikkilä, projektijohtaja
  • Elina Nyqvist, projektipäällikkö, ICT
  • Kia Paasivirta, sidosryhmäasiantuntija
  • Paula Vartiainen, lakimies

Projektitoimiston yhteystiedot löydät verkkosivuiltamme.

Lue lisää:

Seuraa avoimia työpaikkoja Rekrytointi-sivultamme.

Lisätietoja:  

  • Kati Kallimo, puheenjohtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue, väliaikainen valmistelutoimielin, p. 050 442 2302, kati.kallimo(at)jyvaskyla.fi  

    Tiedotetta päivitetty 7.2.2022 klo 12.57. Päivitetty Nyqvistin ja Ilkan työhistoria-tietoja.