Hyppää pääsisältöön
Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto

Uutinen

Keski-Suomen hyvinvointialueelle kolme lautakuntaa

1.11.2022

Aluevaltuusto hyväksyi tänään 1.11. kokouksessaan hyvinvointialueen hallintosääntöön täydennyksiä, jotka koskevat toimielinrakennetta.

Keski-Suomen hyvinvointialueelle tulee kolme lautakuntaa: lasten, nuorten ja perheiden lautakunta, työikäisten ja ikääntyneiden lautakunta sekä turvallisuuslautakunta. Lautakuntien roolina on toimia palveluiden järjestämisen tukena sekä valmistelevana toimielimenä aluehallitukselle.

Lautakunnat edistävät hyvinvointialueen ja sen kumppaneiden toimintojen yhteensovitusta ihmisten näkökulmasta. Lautakunnat ovat tulevaisuussuuntautuneita. Asioiden valmistelussa tärkeitä lähtökohtia ovat ihmisten tarpeet, muutosten vaikutusarviot, palvelutarpeiden kasvun hillintä, painopisteen siirtäminen korjaavasta toiminnasta ehkäisevään ja ennakoivaan näkökulmaan sekä toimialojen yhteensovitus ja ihmisten osallistaminen. Lautakunnissa on 13 jäsentä.

Aluehallituksessa on kolme jaostoa ja yksi neuvottelukunta: yksilöasiainjaosto, henkilöstöjaosto ja riskienhallintajaosto sekä tutkimuksen, koulutuksen, kehityksen, innovaation ja osaamisen neuvottelukunta. Jaostoissa on 7 jäsentä ja neuvottelukunnassa 13 jäsentä. Jaostoissa voi hallituksen jäsenten lisäksi olla jäseninä aluevaltuutettuja ja yksilöasiainjaostossa voi jäseninä olla myös muita henkilöitä. Neuvottelukuntaan puolestaan pyydetään oppilaitosten ja tutkimuksen sekä elinkeinoelämän edustus.

Aluehallitus esittää myös kahta uutta vaikuttamistoimielintä, joita ovat järjestöjen ja seurakuntien vaikuttamistoimielin sekä palveluntuottajien vaikuttamistoimielin. Jo asetettuja lakisääteisiä vaikuttamistoimielimiä ovat nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto.

Ehdotettu toimielinrakenne toteuttaa hyvinvointialuestrategiaa, jossa korostuu ihmislähtöisyys ja kumppanuudet.

Toimielinrakenteen toimivuutta arvioidaan vuoden 2023 aikana.

Toimielinrakenteen valmistelusta on vastannut aluehallituksen nimeämä työryhmä. Asia on ollut aluevaltuuston iltakoulun aiheena 20.9. Yhteistoimintaelin on käsitellyt asiaa kokouksessaan 17.10. Aluevaltuusto on käsitellyt asiaa vielä työseminaarissa 20.10.

Aluevaltuutettu Melville (SDP) teki aluevaltuutettu Puron (SDP) ja Koikkalaisen (Kok.) tukemana muutosesityksen, jonka mukaan lautakunnat olisivat palveluiden lautakunta, tiedolla johtamisen lautakunta ja kokonaisturvallisuuden lautakunta. Muutosesitystä ei hyväksytty äänin 43-26.

Aluevaltuutettu Visakorpi (KD) teki aluevaltuutettujen Hyökyn (Vihr.) ja Muotkan (KD) tukemana muutosesityksen, joka koski hallituksen jaostojen jäseniä. Muutosesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Aluevaltuutettu Garedew (PS) teki aluevaltuutettu Savolaisen (Vihr.) tukemana muutosesityksen, jonka mukaan lautakuntien jäsenmäärää on 9 jäsentä. Muutosesitystä ei hyväksytty äänin 43-26.

Aluevaltuutettu Koikkalainen (Kok.) esitti aluevaltuutettu Lohen (Kok.) tukemana vaikuttamistoimielimiä koskevan pykälän poistamista. Muutosesitystä ei hyväksytty äänin 50-14, 5 tyhjää.

Alustavaa investointisuunnitelmaa päivitetty

Aluevaltuusto hyväksyi päivitetyn investointisuunnitelmaesityksen toimitettavaksi ministeriöille ja talousarvion valmistelun jatkamisen sen pohjalta.

Aluehallitus käsitteli talousarviovalmistelun tilannetta kokouksessaan 11.10. ja antoi ohjeet talousarvion jatkovalmistelulle. Päivitetyn suunnitteluohjeen mukaan vuoden 2023 talousarvio suunnitellaan 4 prosenttia eli noin 44 miljoonaa euroa alijäämäiseksi ja tasapainotetaan suunnittelukaudella perustuen siihen, että hyvinvointialueen rahoitus täsmentyy, kun kuntien vuoden 2022 tilinpäätökset ovat tiedossa.

Investointisuunnitelmaan on tarpeen tehdä vastaava päivitys vuoden 2023 tulostavoitteen osalta. Tällä päivityksellä ei ole vaikutusta esitettäviin investointihankkeisiin.

Lisäksi investointisuunnitelmaan muutetaan siten, että investointisuunnitelmassa esitetään vain ne hankeavustukset, joista on jo rahoituspäätös ja vastaavasti ne ict-investoinnit, jotka tällä rahoituksella on suunniteltu rahoitettavan. Muut ict-investoinnit jäävät suunnitelmassa optioksi siten, että jos hyvinvointialue saa lisäksi hakemaansa hankerahoitusta, päivitetään investointisuunnitelmaa myöhemmin tätä vastaavasti.

Jyväskylän ja sairaanhoitopiirin sote-hankkeita siirtyy hyvinvointialueelle

Aluevaltuusto suostui Jyväskylän kaupungin nykyisin hallinnoiman ASSI 2-hankkeen ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hallinnoimien vastuullinen työkyvyn tuki -hankkeen, Meijän kyvyt käyttöön -hankkeen ja yhteiskunnan sosiaalinen laatu, hyvinvoinnin vahvistaminen ja kustannukset SOLA -hankkeen valtionavustuksen siirtoon ja hankkeen hallinnointiin sekä jatkamiseen hyvinvointialueella. Lisäksi aluevaltuusto totesi, että siltä osin kuin Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on valtionavustusta saavan hankkeen osatoteuttaja, päätösvalta asiassa on hyvinvointialuejohtajalla.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1.1.2023. STM:n myöntämät valtionavustukset eivät siirry suoraan hyvinvointialueille, vaan niitä täytyy erikseen hakea siirrettäväksi.

Tämä koskee sosiaali- ja terveydenhuollon alaan kohdennettuja avustuksia, joissa avustuksen saajana on kunta, kuntayhtymä tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, ja avustuksen käyttöaika jatkuu vuoden 2023 puolelle. Myös tilanteissa, joissa ns. avustuksen raportointiaika ulottuu vuodelle 2023 ja avustuksen saajana on sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, tarvitaan siirtomenettely.

Vuoden 2021 arviointikertomukseen selvitys

Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi aluehallituksen antamat selvitykset vuoden 2021 arviointikertomuksessa esitettyihin kehittämisehdotuksiin ja kysymyksiin. Aluehallitus pitää tärkeänä tarkastuslautakunnan esiin nostamia kehittämiskohtia. Tarkastuskertomus kohdentuu vuoden 2021 tilinpäätökseen. Joiltain osin tarkastuskertomuksessa on huomioita myös vuoden 2022 osalta, jotka raportoidaan vuoden 2022 tilinpäätöksen yhteydessä.

Tarkastuslautakunnan arvioinnin ja kehittämisehdotusten pohjalta aluehallitus on seurannut toimikautensa käynnistyttyä hyvinvointialueen valmistelua Keski-Suomen hyvinvointialue säännöllisesti kokouksissaan mm. hyvinvointialuejohtajan tilannekatsauksissa. Lisäksi kansallisen seurannan ja raportoinnin yhteenvedot ovat julkisesti nähtävillä alueuudistus.fi verkkosivuolla, jossa joka kuukauden osalta on myös vertailu muihin hyvinvointialueisiin ollut vuodelta 2021 saakka, sekä alueen oma vertailu edelliseen kuukauden valmistelun tilanteeseen. Lisäksi hyvinvointialuejohtaja on käynnistänyt syyskuussa 2022 turvallisen siirtymän projektin järjestämisvastuun siirtoon liittyen.

Kehittämisehdotuksessa mainitun esityslista- ja pöytäkirjajärjestelmän kehittäminen on jatkovalmistelussa edennyt ja hyvinvointialueen oma järjestelmä on otettu käyttöön aluevaltuustokauden alusta maaliskuussa 2022. Väliaikainen valmistelutoimielin tukeutui vuonna 2021 kokousasiakirjajärjestelmän osalta Keski-Suomen sairaanhoitopiirin asiakirjajärjestelmään.

Henkilöstön osallistumismahdollisuuksiin on kiinnitetty huomiota ja tähän liittyen työskentelykäytännöksi on sovittu mm., että materiaalit toimitetaan 5-7 päivää aikaisemmin yhteistoimintaelimen ja työryhmien jäsenille. Valmistelun erittäin tiukka aikataulu kuitenkin hankaloittaa hetkittäin asioiden hyvää valmistelua ja sovituissa aikatauluissa pysymistä.

Lisäksi tehtiin seuraavat valtuustoaloitteet:

  • Marko Kolulan (PS) ja ym. aluevaltuutettujen koskien keskisuomalaisen ensihoitopalvelun uudelleenorganisoimista ja tehostamista,
  • Janne Luoma-ahon (PS) ja ym. aluevaltuutettujen koskien Keski-Suomen pk-yritysten palvelujen käytön edistämistä.

Esityslista ja pöytäkirja

Esityslista on osoitteessa hyvaks.fi/aluevaltuusto (suora linkki: https://hyvaks-julkaisu.tweb.fi/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?bid=635).

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja julkaistaan Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivulla osoitteessa www.hyvaks.fi heti sen jälkeen, kun pöytäkirja on tarkastettu.

Lisätietoja:

aluevaltuuston puheenjohtaja Jani Kokko, p. 050 341 2860