Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.

Uutinen

Keski-Suomen hyvinvointialue suhtautuu myönteisesti valtion muutostukeen

10.10.2024

Keski-Suomen hyvinvointialue on saanut kutsun valtioneuvoston muutostuki-projektiin.

Muutostuki on projekti, jonka tavoitteena on tukea hyvinvointialueita talouden ja toiminnan uudistamisen ja sopeutumistoimien suunnittelussa ja toimeenpanossa. 

Valtiovarainministeriö on kutsunut kuusi hyvinvointialuetta valtion kanssa käytäviin tukikeskusteluihin. Alueisiin kuuluvat Keski-Suomen, Lapin, Kanta-Hämeen, Satakunnan, Itä-Uusimaan ja Vantaa-Keravan hyvinvointialueet.

Muutostukeen osallistuminen on hyvinvointialueelle vapaaehtoista. Muutostuki ei ole lakisääteinen ohjaustoimi eivätkä ne ole ensivaihe alueiden arviointimenettelylle tai osa ennakollista talouden ohjausta.

  • Suhtaudumme tähän myönteisesti ja olemme osallistumassa projektiin. Vuorovaikutus ja yhdessä oppiminen ovat tärkeitä kun teemme muutosta ja turvaamme toimivia palveluita tiukassa taloustilanteessa. Tiivis vuorovaikutus parantaa yhteistä tilannekuvaa, hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet sanoo.

     

  •  Avaamme mielellämme toiminnan ja talouden epätasapainoa. Hyvinvointialueet ovat lähtökohdiltaan hyvin erilaisia ja tätä kautta myös ministeriöt saavat nykyistä syvempää tilannekuvaa erilaisten hyvinvointialueiden talouden ja toiminnan epätasapainosta. Pidän hyvänä myös sitä, että projekti on valtioneuvoston yhteinen, Tollet lisää.

Muutostuen tavoitteena on tukea hyvinvointialueen kestävää talouden ja toiminnan suunnittelua ja -hoitoa ja uudistumiskykyä. Lisäksi selvitetään alueen kustannuskehityksen taustalla olevia syitä ja sitä, millä toimenpiteillä ja aikataululla alue on suunnitellut tasapainottavansa talouttaan siten, että samalla myös lakisääteisten palvelujen järjestäminen ja saatavuus pystytään turvaamaan. 

Tarkoituksena on, että alueet nostavat keskusteluun taloutensa tasapainottamisen kannalta keskeisiä teemoja, joihin ne toivovat tukea ja ratkaisuvaihtoehtoja. Keskusteluissa on tarkoitus tunnistaa keinoja, joilla alue voi uudistaa toimintaansa. Esimerkkinä ja vertailukohteina voivat toimia ratkaisut tai käytännöt, joita muut alueet ovat toteuttaneet onnistuneesti ja tuloksellisesti.

Keski-Suomen hyvinvointialueen muutostuen aloitustilaisuus on 13.12.2024 ja muutostukikeskustelut käydään tammi-maaliskuun 2025 aikana. 

Lisätietoja:

hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet, p. 050 400 0073