Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Sosiaalihuollon ammattilaiset työpöydän ääressä.

Uutinen

Keski-Suomen hyvinvointialue hakee hankerahoitusta henkilöstövajeen ratkaisemiseksi

11.10.2024

Sosiaali- ja terveysministeriö on avannut toisen valtionavustusrahoituksen Hyvän työn ohjelman hankkeille vuodelle 2025.

Rahoitushaku pohjautuu hallitusohjelman mukaisesti hyvinvointialueiden palveluiden saatavuutta uhkaavan henkilöstön vajeen ratkaisemiseen.  

Avustuksen tulee kohdentua työnjakoa koskeviin pilotteihin sekä työkykyä, työssä jaksamista ja veto- ja pitovoimaa tukevaan valmennus- ja kehittämiskokonaisuuteen.  

Keski-Suomen hyvinvointialue hakee rahoitusta kolmeen työnjakoon liittyvään pilottiin, joissa kohderyhmänä ovat sosiaalityöntekijät- ja ohjaajat sekä lääkkeenmääräämisoikeuden omaavat hoitajat. Lisäksi rahoitusta haetaan kolmen työyksikön veto- ja pitovoimaa tukeviin valmennuksiin. Haettu rahoitus on 118 000 euroa.    

Rahoituspäätökset vahvistetaan STM:stä loppuvuodesta 2024.  

Työnjakopilotit selkiyttämään työtehtävien tarkoituksenmukaisuutta

Sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien työnjaon pilotit on tarkoitus toteuttaa lasten, nuorten ja perheiden varhaisen tuen palveluissa sekä opiskelijahuollossa. Pilottien keskeisenä tavoitteena on selkiyttää erilaisten koulutusten tuottamaa osaamista sekä eri ammattitehtävien sisältöjä niin, että työtehtävät kohdistuvat tarkoituksenmukaisesti. Tämän arvioidaan vahvistavan niin asiakasturvallisuutta kuin työntekijöiden työssään kokemaa hyvinvointia, mikä puolestaan edesauttaa myös sosiaalityöntekijöiden saatavuutta.  

Lääkkeenmääräämisoikeuden omaavien hoitajien tehtävänkuvaa pilotoidaan ministeriön Hyvän työn ohjelmassa osana hoidon jatkuvuusmallia. Keski-Suomen hyvinvointialue tekee hankkeessa yhteistyötä JAMKin kanssa. Pilotin tavoitteena on selkeyttää lääkkeenmääräämishoitajan tehtävänkuvaa alueellisesti. Lisäksi Keski-Suomen hyvinvointialue ja JAMK koordinoivat pilotin aikana yhdessä kansallista yhteistyötä, jonka tavoitteena on tukea kansallista konsensusta liittyen tehtävänkuvan ja uramallin selkeytymiseen sekä lainsäädännön muutostarpeisiin.

Vetoa ja pitoa- valmennukset työhyvinvoinnin ja -kyvyn parantamiseksi

Valmennuksien tavoitteena on tukea työyksiköiden työhyvinvointia, työkykyä ja työssä jaksamista sekä tätä kautta myös parantamaan veto- ja pitovoimaa. Keski-Suomen hyvinvointialueelta valmennuksiin olisi lähdössä 22 ammattilaista: välinehuollosta, teho- ja valvontaosastolta sekä lastensuojelun avohuollon pohjoisen alueen tiimistä. Työhyvinvoinnin edistäminen on tunnistettu näissä työyksiköissä yhdeksi kehittämisen kohteeksi, ja valmennuksista toivotaan keinoja toiminnan ja työkyvyn, ja henkilöstön sitoutumisen tueksi.  

Lisätietoja:

Hankekokonaisuus:

  • Emilia Nygren, hankepäällikkö, emilia.nygren(at)hyvaks.fi p. 050 3118687

Sosiaalityöntekijöiden ja -ohjaajien työnjakopilotti:

  • Marena Paahto, sosiaalihuollon johtaja marena.paahto(at)hyvaks.fi p 040 1434759  
  • Sointu Möller, palvelupäällikkö, Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus sointu.moller(at)hyvaks.fi p. 040 8219553

Rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavat sairaanhoitajat- pilotti

  • Heljä Lundgrén-Laine, johtajaylihoitaja, hoitotyön professiojohtaja, helja.lundgren-laine(at)hyvaks.fi, p. 050 3505908  

Vetoa ja pitoa- valmennukset:

  • Taina Mäkelä, työhyvinvointipäällikkö, taina.makela(at)hyvaks.fi p. 0407058690