Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Kuva kauppakirjan allekirjoitustilaisuudesta

Uutinen

Keski-Suomen hyvinvointialue allekirjoitti kauppakirjan Sairaskotisäätiön kiinteistön ostamisesta

11.11.2024

Keski-Suomen hyvinvointialue allekirjoitti tänään 11.11. kauppakirjan Keski-Suomen Sairaskotisäätiön kiinteistön ostamisesta.

Sairaskotisäätiön varsinaisen toiminnan päätyttyä hyvinvointialue jatkaa perinteikkään kiinteistön elinkaarta vanhus- ja vammaispalveluiden käytössä. Samalla hyvinvointialue vahvistaa näissä palveluissa omaa palvelutuotantoaan ja kustannusvaikuttavuutta.

Sairaskotisäätiön kiinteistö on sopiva ympärivuorokautisen asumisen, kuntoutuksen sekä hoidon arvioinnin käyttöön. Väestön ikääntymisen myötä myös asumispalveluiden tarpeen ennustetaan kasvavan Keski-Suomessa erityisesti Jyväskylän seudulla. Kiinteistön hankinnan myötä voidaan lisätä niin kuntoutustoimintaa kuin tutkimus- ja kehitysyhteistyötä oppilaitosten ja muiden sidosryhmien kanssa kuntouttavan toiminnan menetelmien kehittämiseksi ja levittämiseksi.

Pääosa rakennuksesta tulee ikääntyneiden ympärivuorokautisen asumisen käyttöön. Tämän lisäksi rakennuksessa tulee toimimaan kuntoutusyksikkö, joka hyödyntää toiminnassaan mm. liikuntasalia ja uima-allasosastoa. Geriatrisen poliklinikan osasto toiminta jatkuu rakennuksessa. Lisäksi kiinteistöön tulevissa asumisyksiköissä on tarkoitus tarjota kehitysvammaisille ja autistisille henkilöille pitkä- ja lyhytaikaista asumispalvelua. Tilat mahdollistavat myös ilta- ja viikonloppukäytön, josta tehdään erillinen suunnitelma.

Jyväskylässä sijaitsevaan rakennukseen tehdään toiminnan vaatimia muutos- ja korjaustöitä. Muutos- ja korjaustöiden on määrä olla valmiina vuoden 2026 aikana.

Aluehallitus hyväksyi kaupan kokouksessaan 27.8. ja aluevaltuusto kaupan vaatiman talousarvion investointiosan muutoksen kokouksessaan 17.9. Kauppakirjan allekirjoitti hyvinvointialueen osalta hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet ja Keski-Suomen Sairaskotisäätiön osalta toimitusjohtaja Eino Nissinen sekä säätiön hallituksen puheenjohtaja Tuomas Kuronen.

Lisätietoja:
konsernipalvelujen toimialajohtaja Lasse Leppä, p. 050 599 9545
tilapalvelujohtaja Petteri Kontro, p. p. 050 3748 533