Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Järjestöjen asiantuntijaryhmä

Uutinen

Järjestöjen ja seurakuntien asiantuntijaryhmän toiminta käynnistyy

26.4.2022

Ryhmän tehtävänä on tuoda valmisteluun järjestöjen ja seurakuntien näkökulmaa hyvinvointialueen valmistelun keskeisissä kysymyksissä.

Hyvinvointialuevalmistelun tueksi kootaan sosiaali-, terveys- ja pelastusalan järjestöjen sekä seurakuntien asiantuntijaryhmä. Järjestöjen ja maakunnan kumppanuuspöytää on pyydettiin ehdottamaan ryhmän kokoonpanoon 12 järjestöedustajaa 6.4. mennessä. Toiveena oli, että ehdotettu kokoonpano edustaisi monipuolisesti ja moninaisesti keskisuomalaista sosiaali- ja terveyslan ja pelastusalan järjestökenttää huomioiden järjestökentän moninaisuuden muun muassa toiminnan rahoituksen, mittakaavan ja paikallisuuden tai alueellisuuden.

Seurakunnilta pyydettiin ehdotuksia siten, että evankelisluterilaista seurakuntaa pyydettiin ehdottamaan yhtä edustajaa ja pienempiä seurakuntia pyydettiin neuvottelemaan keskenään muiden seurakuntien edustajan nimeämisestä. Asiantuntijaryhmän kokoonpano noudattaa näitä järjestöjen ja maakunnan kumppanuuspöydän ja seurakuntien laatimia ehdotuksia.

Järjestöjen ja seurakuntien asiantuntijaryhmä toimii valmistelun tukena vuoden 2022 ajan. Vuoden 2022 aikana arvioidaan tarve mahdolliselle pysyvämmälle yhteistyörakenteelle.  

Ryhmän kokoonpano:

  • Wilén Jari Keski-Suomen Pelastusalan Liitto ry.
  • Seppänen Kalle Keski-Suomen Sopimuspalokunnat ry
  • Astikainen Anne Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry
  • Lehtoranta Petri Keski-Suomen Liikunta ry
  • Aapajärvi Tero Jyväskylän Seudun Invalidit ry / Keski-Suomen cp-yhdistys
  • Huovinen Susanna Keski-Suomen ensi ja turvakoti ry
  • Turkkila Susanna Keski-Suomen Näkövammaiset ry
  • Sivonen Tiina Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry
  • Hauvala Tuija Jyväskylän seudun mielenterveysseura ry
  • Pigg Kristiina Keski-Suomen Sydänpiiri Ry
  • Suojasalmi Jussi Sovatek-säätiö
  • Liiri Kati Psykiatrisen Kuntoutuksen Tuki ry
  • Ahonen Heli Jyväskylän seurakunta
  • Liukko Aki Vaajakosken baptistiseurakunta

Ryhmän tehtävät

Ryhmän tehtävänä on tuoda valmisteluun järjestöjen ja seurakuntien näkökulmaa hyvinvointialueen valmistelun keskeisissä kysymyksissä kuten hyvinvointialueen strategia ja strategian valmistelu, yhtenäisten toimintamallien valmistelu hyvinvointialueelle, avustukset ja  hyvinvointialueen järjestöyhteistyön ja osallisuuden rakenteet. 

Lisätietoja:

  • Arto Lampila, projektipäällikkö, osallisuus ja järjestöyhteistyö, Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma, p. 050 312 5271, arto.lampila(at)jyvaskyla.fi