Hyppää pääsisältöön
Järvimaisema

Uutinen

Hyvinvointialueen konsernipalveluiden johtajavalinnat etenevät

26.10.2022

Keski-Suomen hyvinvointialueen konsernipalveluiden toimialalle on valittu kaksi vastuualuejohtajaa, joiden vastuualueet ovat Strateginen johtaminen ja järjestäminen ja Palvelutuotannon tukipalvelut.

Lisäksi Johtamisen tukipalveluiden vastuualueelle on valittu hallintojohtaja.  

Kaikki kolme virkaa olivat Keski-Suomen hyvinvointialueelle siirtyvän henkilöstön sisäisen haun jälkeen ulkoisessa haussa. Uusien johtajien valinnan teki hyvinvointialuejohtaja Jan-Johannes Tollet. Valintaprosessiin osallistui myös johtajien tuleva esihenkilö, konsernipalveluiden toimialajohtajaksi valittu Lasse Leppä.  

Strategisen johtamisen ja järjestämisen vastuualue: strategiajohtaja 

Strategiajohtajaksi valittiin yhteiskuntatieteiden ja terveystieteiden maisteri, ohjelmapäällikkö Anu Pihl.  

Anu Pihlillä on tehtävään sopiva ja monipuolinen koulutus. Hänellä on koulutusta yhteiskuntatieteistä, johtamisesta, tuotteistamisesta ja viimeisimpänä sosiaali- ja terveystieteiden tiedonhallinnasta. Lisäksi hänellä on vahva johtamisosaaminen, ja hän on toiminut laajoissa ja vaativissa johtamistehtävissä, joista erityisesti voidaan mainita sote-integraatio. Hän on myös työskennellyt ko. vastuualueelle liittyvissä johtamis- tai kehittämistehtävissä. 

Palvelutuotannon tukipalveluiden vastuualue: palvelutuotannon tukipalvelujohtaja 

Palvelutuotannon tukipalvelujohtajaksi on valittu kauppatieteiden maisteri, palvelujohtaja Hanna Vihavainen

Hanna Vihavaisella on tehtävään sopiva ja monipuolinen koulutus. Hänellä on koulutusta kauppatieteistä ja johtamisesta, kuten Lean-johtamisesta, ratkaisukeskeisestä johtamisesta ja muutosjohtamisesta. Hänellä on vahva johtamisosaaminen, ja hän on toiminut laajoissa ja vaativissa johtamistehtävissä, joista erityisesti voidaan mainita Jyväskylän kaupungin avoterveydenhuollon palvelujohtajana toimiminen.  

Johtamisen tukipalveluiden vastuualue, hallintopalveluiden palvelualue: hallintojohtaja  

Hallintojohtajaksi on valittu hallintotieteiden maisteri, hallinto- ja henkilöstöjohtaja Pasi Marjakangas.

Pasi Marjakankaalla on tehtävään sopiva ja monipuolinen koulutus ja kokemus. Hänellä on koulutusta hallintotieteistä, johtamisesta sekä finanssihallinnon ja julkisyhteisöjen laskentatoimesta. Lisäksi hänellä on vahva johtamisosaaminen; hän on toiminut laajoissa ja vaativissa johtamistehtävissä, joista erityisesti mainittakoon kunnanjohtajan tehtävät sekä hallinto- ja henkilöstöjohtajan tehtävät. Hän on myös työskennellyt ko. palvelualueelle liittyvissä johtamis- tai kehittämistehtävissä.  

Kaikki kolme vastuualuejohtajan virkaa olivat auki sisäisellä ilmoittautumismenettelyllä 23.6.–27.7.2022. Tämän jälkeen strategiajohtajan virka oli ulkoisessa haussa 25.8.-12.9.2022, ja virkaan oli yhteensä 20 hakijaa. Hallintojohtajan virka oli ulkoisessa haussa 9.9.-26.9.2022, ja virkaan tuli yhteensä 18 hakemusta. Palvelutuotannon tukipalvelujohtajan virka oli ulkoisessa haussa 24.8.–12.9.2022, ja virkaan tuli yhteensä 13 hakemusta. 

 

Lisätiedot

  • Hyvinvointialuejohtaja Jan-Johannes Tollet, p. 050 400 0073, jan.tollet(at)hyvaks.fi  
  • Konsernipalveluiden toimialajohtaja Lasse Leppä, p. 050 599 9545, Leppä aloittaa Keski-Suomen hyvinvointialueen virassa 1.11.2022.