Hyvä arki -keskustelussa Jyväskylässä huolettivat byrokratia, hoitojonot ja omaishoito – arvoykkönen oli yhdenvertaisuus

Hyvä arki kaikille -tilaisuuksien sarjan strategiakeskustelu jatkui tiistaina Jyväskylän yliopiston juhlasalissa, jossa osallistujia oli viitisenkymmentä. Lisäksi verkon kautta mukana oli 30–40 etäosallistujaa.

Saarijärven tilaisuuden kokemusten perusteella kysymysosion aikaa oli pidennetty. Siihen saatiinkin kysymyksiä paikallaolijoiden lisäksi chatilla ja tekstiviestein osallistuneilta. Tilaisuuden tallenne on katsottavissa kahden viikon ajan osoitteessa https://hyvaks.fi/strategia.

Hyvän arjen tukipalvelut

Aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula korosti, ettei strategiaa laadita mappiin pölyttymään. Strategian työtä ohjaava vaikutus kanavoituu valtuutettujen virkajohdolle asettamissa tavoitteissa. Aulan esityksen otsikko oli ”Keski-Suomesta ihmislähtöisin hyvinvointialue?”. Hän pohti, voisiko se toteutua ja mitä toteutus vaatisi.

Strategiaan kuuluu Aulan mukaan sen määrittely, mihin haluamme päästä Keski-Suomessa hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisessa, turvallisuudessa, palveluiden yhdenvertaisessa saatavuudessa, kustannusten kasvun hillinnässä ja millainen on hyvinvointialueen rooli Keski-Suomen elinvoiman kannalta. Vaikka nyt pohditaan strategian ylätasoa – arvoja, missiota ja visiota – syksyllä päästään konkreettisemmalle tasolle palvelustrategiaan, -verkkoihin ja talouteen.

Strategiaan liittyy valintoja, priorisointia ja toimintaympäristön muutosten ennakointia. Aula kuvaili, mitä ”Monesta hyvästä yhdeksi parhaista” eteneminen vaatii toteutukselta.

– Valtuustossa on tullut esiin keskisuomalaista ylpeydentuntoa ja röyhistelyä, että meillä olisi aineksia olla yksi Suomen parhaista hyvinvointialueista. Valtuustoa yhdistävä arvo on ihmislähtöisyys. Jos mietit erilaisten ihmisten näkökulmasta hyvää arkea, et ensimmäiseksi mieti, mihin sote-palveluihin sitä seuraavaksi menisi…

– Me nähdään ihmisen kokonaisuus ja halutaan päästä pois siiloista – ettei ole erikseen sosiaali, terveys ja pelastus eikä myöskään suhteessa kuntaan pidettäisi yllä siiloja kuten koulu, sivistys ja varhaiskasvatus, vaan palvelut ja tuet saataisiin sovittumaan ihmisen arkeen mahdollisimman hyvin. Palvelut olisivat saatavilla silloin, kun niitä tarvitaan ja painotettaisiin ennaltaehkäisyä ja terveyden edistämistä. Kyse on hyvän arjen tukipalveluista, Aula visioi.

Toisena arvona Aula alleviivasi yhteistyötä ja Keski-Suomen hyvinvointialuetta alueellisena, kansallisena ja kansainvälisenä toimijana.  

– Hyvinvointialue ei ole kunta, kuntayhtymä, eikä valtion virasto – eikä pelkästään palveluiden tuottaja tai organisoija. Hyvinvointialue on keskisuomalainen toimija, joka voi verkostoitua muiden kanssa yhteistyöhön ihmisten parhaaksi. Tavoite on olla kansallinen toimija ja yhteistyön rakentaja mutta myös kansainvälinen, jotta saamme houkutelluksi parasta tietoa ja edelläkävijyyttä tänne, Aula sanoi.

Eliniän nousu ei ole parantanut kahden viimeisen elinvuoden terveyttä

Aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja Aila Paloniemi totesi, että strategia ilman käytännön toteutusta olisi ajanhukkaa.

Strategia vaatii Paloniemen mukaan nykytilanteen tunnistamista ja tulevaisuuskuvan piirtämistä. Paloniemi kertoi hyvinvointialueen väkiluvun vähenevät neljä prosenttia vuoteen 2040 mennessä. Väestömäärä vaikuttaa rahoitukseen ja alueen elinvoimaan.

Väestön ikärakenteessa on merkittäviä alueellisia eroja, jotka kärjistyvät edelleen. Alueen pohjoisosissa ja Jämsässä väestö on vanhempaa ja Jyväskylässä lähiympäristöineen nuorempaa. Ennusteiden mukaan 75 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä kasvaa vuoteen 2040 mennessä nykyisestä 11 prosentista 17:ään. Hoitotarve lisääntyy useimmissa merkittävissä sairauksissa, erityisesti sepelvaltimotaudissa.

– Vanhuus on professori Taina Rantasen mukaan kahtalainen ilmiö. Vanhuus on siirtynyt myöhempään ikään, ja meillä on yhä enemmän hyväkuntoisia ja työhaluisia 65–80-vuotiaita. Samalla 100 vuoden ikää lähestytään yhä suuremmin joukoin. Vanhojen ihmisten määrä ja samalla hoivan tarve kasvaa. Terveiden elinvuosien lisääntyminen ei poista sitä tosiasiaa, että kahden viimeisen elinvuoden terveys ei ole kohentunut – pikemminkin huonontunut, Paloniemi totesi.

Yhteiskuntapolitiikan ja aluehallinnon strategian tulisi Paloniemen mielestä hyödyntää paremmin myöhäiskeski-ikäisten kykyjä ja samalla taata laadukas ja riittävä hoito vanhoille ihmisille.

Paloniemi käsitteli myös nuoria, joista valtaosa on tyytyväistä elämäänsä. Kuitenkin neljännes nuorista kokee terveytensä keskinkertaiseksi tai huonoksi. Ahdistus ja masennus vaivaavat, mutta mielenterveyspalveluihin on vaikea päästä. Jopa 30 prosenttia nuorista kertoo kantavansa huolta myös perheensä taloustilanteesta. Yksinäisyys ahdistaa monia, ja uusi ilmiö ovat työssä uupuvat nuoret.

– Nuorten ympärillä voi olla monia auttajia, mutta nuoret eivät silti koe tulleensa autetuiksi, Paloniemi harmitteli ja vaati vastaamista asukkaiden odotukseen nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta. Tähän liittyy tarpeisiin vastaaminen yhdeltä luukulta ja viipymättä; jonottamiseen kuluva aika pahentaa ongelmia, turhauttaa ja maksaa kohtuuttomasti, Paloniemi kuvaili.

Jyväskylä odottaa hyvien palveluiden säilyvän

Tilaisuuden isäntäpaikkakuntaa edusti kaupunginjohtaja Timo Koivisto, joka pitää hyvinvointialueen strategiaa kunnankin näkökulmasta hyvin kiinnostavana. Hän kiitti puheenvuoroissa toistunutta yhteisellä asialla olemisen teemaa. Koiviston mukaan kuntalaista voi kunnan perustehtäviksi kiteyttää asukkaiden hyvinvoinnista vastaamisen ja kunnan elinvoiman.  

– Kun tehtävät siirtyvät hyvinvointialueille, voi kuntien päätöksenteosta kuulua vaateita, että jos hyvinvointialue ei tee tätä, niin kunnan täytyy… Näin se ei mene: kunnalla on oma ja hyvinvointialueella omat tehtäväkenttänsä. Niitä hoidetaan hyvässä yhteistyössä, mutta tehtävät ovat erilaiset, vaikka samalla asialla ollaan: pitämässä asukkaiden hyvinvoinnista huolta, Koivisto linjasi.  

– Toivon hyvinvointialueelta konstailemattomuutta ja simppeliyttä sekä ydintehtävän tiedostamista. Toki Jyväskylän näkökulmasta odotan, että palvelutaso säilyy hyvänä, mutta sitä en odota, että kaikki säilyy ennallaan. Varmasti tulee uusia toimintatapoja ja voi tulla palveluverkkoon muutoksia, mutta palveluiden tason on oltava hyvä: kasvavia ja vetovoimaisia kuntia ja kaupunkeja ei voi olla ilman toimivia hyvinvointipalveluita, Koivisto sanoi.

– Ihmislähtöisyys on hyvä lähtökohta strategiatyölle: että ihminen on palveluiden keskiössä. On tärkeä, että ei lähdetä vaikka erikoissairaanhoidon tai vanhojen toimintojen tai organisaatioiden näkökulmasta – ei edes kuntien tai kaupunkien näkökulmasta. Minusta ei ole oikea ajatus, että kaikissa kunnissa säilyisivät kaikki entiset palvelut; tähän uudistukseen mentiin juuri sen takia, että aikaisempi rakenne ei näistä palveluista selvinnyt. Palveluita on oltava siellä, missä niille on kysyntää ja tarvetta, Koivisto painotti.

Käskynkkää ja yhtä jalkaa

Aluekehitysjohtaja Pirjo Peräaho määritteli edustamansa Keski-Suomen liiton tehtäväksi maakunnan yhteisestä kehittämistahdosta huolehtimisen, mikä toteutuu maakuntastrategiassa. Toinen tehtävä, yhteinen suunnittelu, toteutuu maakuntakaavassa. Tehtävistä kolmas, edunvalvonta, on keskisuomalaisten etujen ajamista kansallisessa päätöksenteossa.

Peräahon tuomisina Keski-Suomen liitolta oli kolme toivomusta. Niistä yhdessä tekeminen nousi Peräahon mukaan esiin kaikissa puheenvuoroissa. Hänestä hyvinvointialueen kokonaisstrategian tuleekin ”jonkin verran pursuilla yli äyräidensä”: avarasydämisyyttä tarvitaan, että monien sidosryhmien näkemyksiä voidaan ottaa huomioon.

Esimerkiksi yhdessä tekemisen paikasta Peräaho nimesi sote-kentän ulkopuolelta kokonaisturvallisuuden, jossa hyvinvointialueella on vastuu, millaisella ”asennolla ja tekemisellä” siihen suhtaudutaan. Vaikka jokainen kunta vastaa valmiussuunnittelustaan, voi kysyä, miten strategiassa linjataan esimerkiksi alueellisen valmiussuunnitelman teko.

Toiseksi Peräaho esitti toiveen, että hyvinvointialue etenisi Keski-Suomen liiton strategian kanssa ”käskynkkää ja yhtä jalkaa”. Loppuvuodesta hyväksytty strategia sisältää paljon hyvinvointialueeseen liittyvää.

– Haemme ihmisen, luonnon ja talouden tasapainoa. Ihminen ja ihmisyys tulee myös hyvinvointialueen strategiakeskusteluissa hyvin esille – jään kaipaamaan luontosuhteen esille tuloa. Luonto on viime aikoina näyttänyt voimaansa koronapandemiassa, Kalajoen maastopaloissa ja vesikriiseissä, ja taloutta pääsette miettimään syksyllä, kun työ painottuu palvelustrategiaan, Peräaho totesi.

Peräaho huomautti, että elinvoiman rakentamisen näkökulmasta miljardin euron rahapussi on tärkeä maakunnallekin – että hyvinvointialue olisi toimillaan vahvistamassa maakunnan taloudellista pohjaa.

– Keski-Suomen maakuntastrategia on kunnianhimoinen mutta nöyrä – se olisi hyvä yhdistelmä myös hyvinvointialueelle. Kolmantena terveisenä toivon rohkeutta aina olla keskisuomalaisten asialla ja heidän puolellaan. Tulossa on monenlaisia tilanteita, joissa on oltava valppaana sen suhteen, kuinka Keski-Suomen asia näkyy kansallisessa päätöksenteossa, Peräaho sanoi.

– Edunvalvonta on raakaa homma, ja siellä on oltava valppeillaan. Käytännön esimerkki tästä on viime viikolta, jolloin nousi esille rahoitusmekanismin muutosesitys, joka olisi siirtämässä Keski-Suomesta ja muista ei-yliopistosairaala-maakunnista rahoitusta viidelle yliopistosairaalamaakunnalle, Peräaho havainnollisti.

– Arvot, joiden varaan hyvinvointialuetta olisi hyvä rakentaa, voisivat olla keskisuomalaisia piirteitä – oikeamielisyys, uteliaisuus ja rohkeus – nämä kun ohjaisivat strategian työstöä, silloin ollaan Suomen paras tai vähintään siellä parhaiden joukossa.

”Tärkeätä olla sellaisessa porukassa, jossa uskaltaa olla myös väärässä”

Nuorten ajatuksia toivat esille nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja Hilma Hurme ja sihteeri Veronica Laihonen, joiden kanssa viestinnän projektipäällikkö Tero Manninen nousi estradille keskustelemaan.

Yksi hyvinvoinnin tuojista nuorillekin on vapaa-aika. Nuorten mukaan esimerkiksi Jyväskylässä harrastevalikoima on hyvä, mutta ryhmäkoot alkavat olla ongelmallisen suuria. Ryhmäkoot vaikeuttavat kehittymistä eikä harrasteyhteisö välttämättä tule tutuksi. Nuoret olivat huolissaan myös harrastemaksujen kalleudesta: mukaan pitäisi päästä matalalla kynnyksellä.  

Nuorten työpaikoilla kouluissa ei ole kouluterveys-, kuraattori- ja psykologipalveluja saatavilla joka päivä.

– Esimerkiksi kouluterveydenhoitajat voi ottaa vastaan oppilaita, mutta usein liukuhihnatyönä. Ystävien kokemusten perusteella silloin on vaikea ottaa tosissaan tilannetta, vaikka olisi ongelmia jotka pitäisi ottaa vakavasti, Laihonen sanoi.

Hurme huomautti, että matalan kynnyksen palveluita tulisi olla jatkuvasti saatavilla, koska monelle on iso kynnys myöntää ongelmien olemassaoloa.

– Lisäksi usein, jos vastaat kyselyssä, ettei kaikki ole hyvin, katsotaan kouluarvosanoja. Eivät hyvä mielenterveys ja hyvät kouluarvosanat kulje käsi kädessä – kuinka huonoja arvosanojen tulisi olla, että otetaan tosissaan, nuoret haastoivat.

Nuoret kokevat mielenterveyspalveluiden huonontuneen ja hoitopaikkojen vähentyneen. Virka-apua esimerkiksi osastolta karkaavan nuoren tavoittamiseen ei heidän kokemuksensa mukaan välttämättä anneta.

Voimavaraksi hyvinvoinnissaan nuoret nimeävät yhteisöllisyyden ja arvioivat sen tärkeäksi kaikille muillekin iästä riippumatta.

– Yhteisöllisyydessä pienet ryhmäkoot olis tärkeitä: jos on 30–40 henkilöä luokassa, ei tilanne ole hyvä, Laihonen sanoo.

– On tärkeää olla sellaisessa porukassa, jossa uskaltaa olla myös väärässä, koska muuten ei opi. Jos ryhmäkoko on kauhean iso, tällaista ilmapiiriä ei koskaan synny, Hurme alleviivasi.

Yhteistä keskustelua riitti yliajalle asti 

Tilaisuuden loppuosa täyttyi yleisön kysymyksistä.

Sirpa Teräväinen kysyi tekstiviestillä, kuinka eläkeläisjärjestöt otetaan huomioon hyvinvointialueen järjestelyissä.  

Tilaisuuden avannut aluevaltuuston puheenjohtaja Jani Kokko vastasi kertomalla vaikuttajatoimielimistä ja vanhusneuvostoon valituista. Kuuleminen toimii sitä kautta, ja eri ryhmiä on lähestytty myös strategiakyselyllä. Kokko toivoo, että jos ja kun löytyy hyviä käytäntöjä, ne saataisiin kuuluviin.

Teräväinen kysyi myös ikäihmisten yksinäisyyden ennaltaehkäisystä, jossa merkityksellistä ovat kasvokkaiset kohtaamiset. Eläkeläisjärjestöt tuottavat muun muassa kerhoja, tapahtumia ja retkiä, mutta kuinka niiden rahoitusta pystytään turvaamaan?

Maria Kaisa Aula kannusti eläkeläisjärjestöjen johtajia pyytämään aluevaltuutettuja mukaan tapahtumiin: – Kaikkein suorin tapa vaikuttaa on viestiä suoraan päättäjille. Ensi vuoden talousarvio on vasta alkuvaiheessa. Nyt kartoitetaan sitä, minkälaisia rahoituksia kunnat esimerkiksi järjestöille ovat myöntäneet. Tarkoitus on tukea jatkuvuutta, jotta järjestöt voivat ennakoida toimintaansa. Tämä etenee yhtenä tiedonkeruuasiana ja liittyy usein tilakysymyksiin…

Aila Paloniemi korosti eläkeläisjärjestöjen roolia ja aktiivisia vapaaehtoisia. Vaikka kaikki järjestöt eivät pääsisi keskustelupöytiin, se ei ole este kohdata päättäjiä ja vaikuttaa: rohkeita yhteydenottoja kaivataan.

Chatissa Keski-Suomen kehitysvammaisten tuki ry:n edustaja totesi, että kun vuosia on taistellut vammaisten oikeuksien puolesta, jokainen muutos tuntuu uhkalta: – Miten turvataan lakien noudattaminen?

Aula: – Vammaispalvelut ovat niitä palveluita, jotka eivät ole toteutuneet yhtenäisesti – ei se kuntien pahasta tahdosta ole kiinni, vaan osaamisesta ja resursseista. Isolla foorumilla toimiminen tukee varmasti vammaisten oikeuksia. Eikä vammaisten oikeudet saa toteutua vain tekemällä muistutuksia Aviin! Tarkoitus on levittää hyviä malleja.

Kokko: – Yksi iso alue antaa parhaat mahdollisuudet näidenkin palveluiden järjestämiseen: saadaan talous ja osaajat yhteiskäyttöön.

Paloniemi: – On tärkeä seurata tarkasti vammaispalvelulain uudistusta ja edunvalvojina vaikuttaa myös valtakunnallisesti – paljon korjattavaa on edelleen.

Kallimo: – Eri lailla eri kunnissa tämä toteutuu, eikä vimpan päälle välttämättä toteudu isossakaan kaupungissa... Alueellista yhdenvertaisuutta on tarkasteltava, ja näen, että on hyviä käytäntöjä monessa organisaatiossa ja askeltaen on vietävä niitä kohti hyvinvointialueen tapaa toimia. Tietyt asiat yhdenmukaistetaan ensi vaiheessa mutta tulevaisuudessa saadaan kokonaisuutta viedyksi parempaan suuntaan.

Ilkka Pernu: – Kun puhutaan ikäihmisten tai vammaisten palveluista, kyse on moniulotteisista palveluista – siinä on kunnan ja hyvinvointialueen hyvän koordinaation tarkka paikka!

Tavalliseksi veronmaksajaksi esittäytynyt yleisön edustaja: – Koko valtakunnan osaltahan tämä uudistus on 30 miljardia ja 200 000 työntekijää. Tavallisena veronmaksajana miettii, miten meidän asioita hoidetaan. Tässä puhuttiin siirtymästä, jota ei edes huomaa. Tosiasia on se, että meidän on huomattava muutos: että palvelu pelaa paremmin ja hoitoketjut lyhenee. Toive on, ettei jonoihin mädännytä ja että byrokratiaa vähennetään. Sairaanhoidon kehittyminen vaatii aika paljon… Luottamus aluevaltuustoon punnitaan nyt – ootteko te sillä tasolla kuin puhutaan, että yhteistyöhakuisuutta löytyy Keski-Suomessa.

Toisena ehdotuksena ”Tavallinen veronmaksaja” ehdotti ikäihmisille järjestettävää Auta minua -puhelinnumeroa vaikka edes vuodeksi. Numerossa vastaisi ihminen eikä automaatti. Lisäksi terveisinä ministereille meni ehdotus kotitalousvähennyksen ulottamisesta 65 täyttäneiden erikoishammashoitoon.

Aula kiitti hyvä puhelinideaa, muttei luvannut erikoishammashoitoon verovähennyksiä. Hänestä hyvinvointialue toimijana antaa tällaiseen puhelinpalveluunkin mahdollisuuden, joka ei varmaankaan pienellä paikkakunnalla olisi toteutuskelpoinen.

Kokko painotti yhdessä ja yhteisöllisesti tekemisen henkeä. Seminaareissa ja kokouksissa valtuutetut ovat tuoneet esille olevansa Keski-Suomesta eikä yksittäisestä kunnasta. Kokon mukaan myöskään puoluepoliittisia juoksuhautoja ei ole syntynyt: –Tässä iso ei ahmaise pieniä tai kunnat ei mene isomman osaksi…  

Eeva Korhonen Konnevedeltä kertoi, että omaishoitajat ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Omaishoitajan statuksia on jopa otettu pois, vaikka kriteerit ovat täyttyneet. Toinen huoli hänellä oli, tuleeko peräkylälle apuun pelastuslaitos, jos mummo tai vaari saa kohtauksen, vai pitääkö tämän ajaa taksilla suoraan leikkaukseen Kuopioon.

Kallimo kommentoi, että omaishoidon tuki on ollut kuntien omaa toimintaa ja siinä on ollut muutoksia.  

Keuruun perustuvajohtaja ja hyvinvointialuevalmisteluun osallistuva Tuija Koivisto kommentoi yleisön joukosta ikäihmisten palvelukokonaisuuksien valmistelua:

– Omaishoidon tuki on haastava kokonaisuus: tällä hetkellä joka keskisuomalainen kunta pois lukien  kuntayhtymä Saarikka on tehnyt omat myöntämisperusteet ja varannut omat määrärahat omaishoidolle. Palkkioissa ja omaishoitajien palveluissa on myös paljon variaatiota. Olemme nyt laatineet ensimmäisen luonnoksen hyvinvointialueen omaishoidontuen kriteereistä, joita on käyty myös omaishoidon järjestöpuolen kanssa läpi. Vaikutusarviot on pyydetty kunnilta: mitä tarkoittaisi niille, jos myöntämiskriteerit olisivat nämä. Yritetään tehdä huolellista työtä, ettei tulisi merkittävää hyppäystä tuen piirissä oleville. Tämä on yksi haasteellisimmista ja herkimmistä asioista valmistelussa, Koivisto totesi.

Paloniemi toi esiin valtakunnallisesti ja Keski-Suomessa tehtyä työtä omaishoidon hyväksi esimerkiksi Perhehoitoliiton kautta. Muistisairaita omaisia ei aina haluta intervallijaksoille laitoksiin, vaan hoitajat voisivat tulla perheisiin eli omaishoitajan kotiin lomittamaan omaishoitajan vapaapäivinä.  

Tiina Oksanen, Jamkin hoitotyön opettaja piti suurimpana laadun haasteena osaavien ammattilaisten riittävyyttä. Hän kommentoi myös kehittämistyön seurannan systemaattisuudessa näkemiään puutteita. Hänestä esimerkiksi potilastyytyväisyys tai talousmittarit eivät välttämättä ole oikeita mittareita: henkilöstön venyminen potilaan hyvän hoidon turvaamiseksi jopa oman hyvinvointinsa kustannuksella ei näy näiden mittarien kautta…

Kokko piti kysymystä erittäin tärkeänä: – Ilman ammattitaitoista ja motivoitunutta henkilöstöä toiminta ei hoidu. Palkkaus on tärkeä, mutta myös se, minkälaista johtamista tehdään, ovatko yksiköt kohtuullisen kokoisia, pystyykö yhteisö antamaan tukea, onko riittävän iso yhteisö ja niin edelleen. Korostan tutkitun tiedon käyttöä päätöksenteossa. Myös tukipalveluiden on oltava kunnossa, että hoitajat voi keskittyä hoitotyöhön.

Koivisto: – Osaavan työvoiman saanti ei ole vain hyvinvointialueen kysymys – kyse myös, kuinka koko Keski-Suomi kunnissa asti hoitaa asiansa. Kyse on kokonaisuudesta.

Aula: – Olen samaa mieltä – kyse on palkan lisäksi esimerkiksi asumiskustannuksista. Se, että tänne haluttaisiin tulla töihin, se on kokonaispaketti, perheen kokonaisuus… Toivoisin, että Keski-Suomi olisi hyvä paikka perheellistyä ja asettua tänne. Oppilaitosyhteistyö on tärkeää… tiivistä yhteistyötä tarvitaan esimerkiksi siihen, että haluttu harjoittelupaikka löytyy. Vaikuttavuuden arviointia on se, että sairaus paranee tai ongelma korjaantuu, mutta myös henkilöstön kokemus – peukku ylös tai alas – kuuluu vaikuttavuuden kolmikantaan.

Peräaho kommentoi muistisairaiden palveluita Saarijärvellä ja Jyväskylässä, joissa sosiaali- ja terveyspalvelut ovat integroituneet varsin eri tavalla: – Niiden olisi toimittava yhdessä – täällä Jyväskylässä ollaan siiloissa ja poteroissa, vaikka Oiva-keskus on hyvä viritys, ei se vastaa Saarijärven kokemusta. Vähän pilke silmäkulmassa toivon, että joka asiakasraatiin ja -ryhmään olisi niitä v-mäistä omaista kertomassa, mitä se arki on…

Aula: – Seututerveyskeskuksen johtaja olisi voinut kertoa tästä lisää: kun muistisairauksissa usein pitää tehdä jokin testi, niin geriatrin palvelun voi jalkauttaa vaikka Laukaaseen tai Petäjävedelle – eikä aina tarvitse pappaa tai mummoa kuljettaa Jyväskylään… Tämä on yksi toimintamalli, jonka hyvinvointialue voi tehdä mahdolliseksi, että erikoislääkärin palveluita tuodaan lähelle.

Tilaisuudessa yleisöstä verrattiin myös Saksan ja Suomen terveydenhuollon eroja, kritisoitiin jonottamista terveyskeskuslääkärille, erikoislääkärin valintamahdollisuuden puutetta ja kohtelua objektina hoitosuunnitelmaa tehtäessä. Kysyjä pohti, miten ihmislähtöisyys aiotaan toteuttaa jatkossa.

Vastaajat pitivät kysyjän kokemuksia erittäin valitettavina.  Aula havaitsi kaksi samaa piirrettä  kysymyksessä kuin nuorten puheenvuoroissakin: lääkäri ei ymmärtänyt vammansa tuntevaa potilastaan  eikä suostunut keskustelemaan hoitolinjasta – nuoret puolestaan kokivat kouluterveydenhuollon ottavan vastaan potilaita liukuhihnatyönä.

– Tässä ette tulleet kohdatuiksi; ihmislähtöisyys tulee viedä loppuun asti. Palvelutkin ovat loppukädessä  ihmisiä. Sainko avun -kokemus on pitkälle kiinni työntekijän kyvystä kohdata. Jos halutaan olla ihmislähtöisiä, tulee varmistaa se, että henkilökuntaa kehitetään ja työolot ovat sellaiset, joissa kohtaaminen onnistuu. Kohtaamisen kokemus asiakkaan ja auttajan välillä on tärkeä, Aula pohti.

Paloniemi: – Olen ollut paljon tekemisissä Jyväskylän nuorten talon kanssa. Yleinen viesti siellä on, ettei tulla kuulluksi, vaikka auttajia olisi ympärillä useita. Tähän on vakavasti kiinnitettävä huomiota.  

Yksi keskustelijoista kuvasi korkeakouluopiskelijoiden YTHS:n palveluiden olevan kriisissä: palveluiden tarpeeseen ei kyetä vastaamaan. Kysyjää kiinnosti, miten korkeakouluopiskelijat otetaan huomioon ja miten rajapinta organisaatioiden välillä saataisiin mahdollisimman ohuiksi.

Kallimo: – Erityiskysymyksenä tätä ei vielä ole käsitelty, mutta jo olemassa olevassa systeemissä on tehty yhteistyötä kaupungin ja YTHS:n kanssa ja mietitty palveluprosesseja… YTHS:n palveluiden uudistuksen myötä on selvästi tullut kuoppaa palveluihin – luonnollisesti opiskelijoiden käytössä ovat myös julkiset palvelut.

Ilkka Pernu: ­– Peräahon puheenvuoro sai miettiin sitä palvelurakennetta: entistä tärkeämpää olisi tehdä jatkuvasti muuttuva palvelurakenne – että tarpeen mukaan pystyttäisiin vastaamaan hitaasti vähenevään väestöön ja alueen sisäiseen muuttoliikkeeseen. Yli puolet maakunnan väestöstä asuu jo nyt Jyväskylän seudulla, eikä mene kauan kun määrä on kaksi kolmasosaa… Ei betonoida rakenteita nyt: pitäisi olla fleksiibeli!

Kallimo: – Esimerkiksi neuvolapalveluissa on pohdittava tätä, ja rakennettava tarpeenmukaiset palvelut eri alueille. Myös resurssin liikuteltavuutta on hyvä miettiä.

Aula: – Olen alkanut parin viime vuoden aikana miettiä, että mikähän trendi ensi vuonna tulee – esimerkiksi Luhangassa ja Viitasaarella viime vuonna väestö kasvoi ja neuvolallekin oli tarvetta! Ja on olemassa myös Keski-Suomen sisäistä mökkeilyä, ja mökit muuttuvat usein vakiasunnoiksi. Hyvinvointialueen on vastattava tähänkin.

Kallimo: – Kun itse saa valita, sillä on merkitystä vaikuttavuuskokemukselle – siinä on kehittämisen paikkoja, että voisi käyttää palveluita mökki-, työ- ja vapaa-ajan paikkakunnallaan nykyistä vapaammin.

Kokko: – Ruttokaan ei kääntänyt kaupungistumiskehitystä… siihen on syytä varautua!

Anja Pailio toi esille esimerkiksi nuorisoseuraliikkeen edustaman yhteisöllisyyden kriiseissä selviämisen voimavarana. Lisäksi hän kysyi, miksi kansalaisopisto ei ole maksuton, kuten alkujaan oli tarkoitus. Erityisesti nuoret tarvitsisivat ilmaisen harrastusmahdollisuuden.

Aula: – Olitte huolestunut harrastusten maksullisuudesta. Koulupäivien yhteyteen on yritetty saada maksuttomia harrastuksia ja sillä yritetty luoda tasa-arvoisuutta. Mutta jos haluaa oikein pitkälle kehittää taitoaan, niihin silloin tulee maksuja… Aika heikosti tähän voisi hyvinvointialue vaikuttaa, paitsi hyvinvointisuunnitelmien kautta, jotka tehdään kuntien kanssa yhdessä…

Yleisöstä kysyttiin kriittisin äänenpainoin uudistamisen hitaudesta ja siitä, pitääkö asioiden korjaamiseksi aina tehdä kysely. Kysyjä pohti myös sitä, aiheuttaako maksullinen yksityinen terveyspalvelu systeemiin kankeutta ja onko oikein, että hän pääsee hoitoon nopeammin, jolla on lompakossa tai käsilaukussa enemmän rahaa.  

Kallimo kuvasi tuntumakseen, että vaikka samat kyselyt strategiasta menivät ammattilaisillekin, niin pelkillä kyselyillä ei suunnittelua tehdä: soten vastuuhenkilöillä on hyvä kuva tilanteesta. Palveluiden toimintatavoista luodaan parhaillaan kuvauksia ja etsitään uusia yhteisiä käytäntöjä. Koska on monia tapoja tuottaa palveluita, voi kukin kokea vähän eri tavalla esimerkiksi sen, mikä on ihmislähtöistä.

Kokko ei näe yksityisten ja julkisten palveluiden rinnakkaisuutta ongelmaksi vaan mahdollisuudeksi: palveluiden järjestämisessä tullaan tekemään yhteistyötä yksityissektorin kanssa. Hän uskoo, että epätasapainoa päästään tasoittamaan ja hoitoon pääsy tulee uudistuksen perustavoitteen mukaisesti helpottumaan.

Yhteisöllisyys nousi ykkösarvoksi

Tilaisuuden osallistujien Mentimeter-kysymyksessä kysyttiin hyvinvointialueen tärkeimpiä arvoja. Ykköstilan sai yhdenvertaisuus. Seuraavaksi eniten ääniä saivat ihmislähtöisyys ja oikeudenmukaisuus.

Tilaisuudessa esiteltiin myös strategiakyselyn tuloksia, joihin voi tutustua Saarijärven tilaisuuden raportista: Saarikan alue odottaa hyvinvointialueelta ketteryyttä ja kohtuullisuutta

Esitykset

Maria Kaisa Aulan esitys

Kati Kallimon esitys