Hyppää pääsisältöön

Uutinen

Henkilökohtaisen avun työnantaja voi hakea avustajasta koituvia työterveydenhuollon kuluja ennakkoon

6.10.2023

Henkilökohtaisen avun työnantaja voi nyt hakea avustajastaan koituvia työterveyshuollon kuluja ennakkoon. Korvauksia haetaan uudella vammaispalveluiden hakulomakkeella, joka on otettu käyttöön 6.10.2023 alkaen.  

Henkilökohtaisen avun työnantajamallin mukainen työnantaja hakee työterveyshuollon kulujen korvausta Kansaneläkelaitokselta eli Kelalta sekä Keski-Suomen hyvinvointialueen vammaispalveluista. Työterveys laskuttaa edelleen työnantajaa ja pääsääntöisesti työnantaja maksaa työterveyshuollon laskut ensin kokonaisuudessaan.  

Työnantajan tulee hakea työterveyshuollon kuluihin korvaus Kelalta kuuden kuukauden kuluessa tilikauden (kalenterivuoden) jälkeen Kelan lomakkeella SV 98a TTH (hakemuksen täyttöohjelomake SV 101a TTH). Kela korvaa työnantajalle 60 prosenttia kuluista. Loppuosan kuluista voi hakea oman alueen vammaispalveluista Kelan päätöksen mukaisesti. Kuluja voi hakea oman alueen vammaispalveluille osoitetulla hakulomakkeella jo ennen Kelan korvauspäätöstä. Hakemuksessa tulee ilmetä syyt, joiden perusteella korvausta haetaan. 

Uusi hakulomake henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseen tai työhön liittyvistä kulukorvauksista 

Henkilökohtaisen avun työnantaja hakee kaikkia avustajansa palkkaamiseen tai työhön liittyviä kuluja uudella hakulomakkeella, joka on otettu käyttöön 6.10.2023. 

Uuden hakulomakkeen käyttöönotto koskee kaikkia henkilökohtaisen avun työnantajia, eli niitä, jotka ovat Henkilökohtaisten avustajien työnantajien liiton (Heta-liiton) työehtosopimuksen piirissä sekä niitä, jotka eivät ole Heta-työehtosopimuksen piirissä.  

Työnantajan laskuttaessa avustajasta aiheutuvia kuluja, tulee työnantajan toimittaa vammaispalveluihin selvitys ja liittää mahdolliset kuitit maksun perusteeksi. Korvaus maksetaan työnantajan tilille. Kaikkiin henkilökohtaisen avun kulukorvauksiin ja kulukorvauslaskuihin tulee ennen niiden korvaamista olla viranhaltijan hyväksyntä tai päätös.  

Löydät henkilökohtaisen avun keskuksen yhteystiedot ja lisätietoa verkkosivuiltamme.  

Lisätietoja: 

  • Jari Friman, vs. palveluvastaava, henkilökohtaisen avun keskus, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 040 544 5191, jari.friman(at)hyvaks.fi  
  • Mari Mäkelä, projektityöntekijä, vammaispalvelut ja henkilökohtainen apu, Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 040 613 9653, mari.makela(at)hyvaks.fi