Hyppää pääsisältöön

Uutinen

Digitaalisia työkaluja kaivataan omahoidon tueksi, kertoo tuore kysely

3.12.2021

Asiakkaat kokevat, että omaseurantasovellus soveltuu erittäin hyvin esimerkiksi astman, verenpainetaudin tai diabeteksen seurantaan.

Keski-Suomen sote-uudistus -hankkeiden keskeisiä tavoitteita ovat digitaalisten palveluiden, sähköisen asioinnin ja itsehoidon mahdollisuuksien lisääminen. OmaKS.fi-palvelu, Keski-Suomen digitaalinen sosiaali- ja terveyskeskus avattiin Jyväskylän julkisten terveysasemien, Hankasalmen ja Uuraisten asiakkaille toukokuun lopulla 2021. Palvelussa on mahdollista keskustella sairaanhoitajan, elämäntapaohjaajan tai sosiaaliohjaajan kanssa ilman ajanvarausta chatissa ja ajanvarauksella videovälitteisesti. Palvelun on tarkoitus laajentua koko Keski-Suomeen.

Omaseurantaa sovelluksella

Sähköisen asioinnin ja omahoidon tueksi pilotoitiin puolen vuoden ajan omaseurantasovellusta, jolla astman, verenpainetaudin tai tyypin 2 diabeteksen kontrolliseuranta oli mahdollista toteuttaa etänä. Asiakas täytti sairaanhoitajan ohjeistuksella puhelimeen ladattavaan omaseurantasovellukseen muun muassa PEF- ja verenpainemittaustensa tulokset. Sovellus laski mittausten keskiarvot, teki yhteenvedon ja lähetti niistä raportit reaaliajassa terveydenhuollon ammattilaiselle.

-Ohjeistus omaseurannan toteuttamiseen käydään sairaanhoitajan kanssa videovastaanotolla läpi, samalla tarkastetaan mittaustekniikka ja käydään sovelluksen lataaminen läpi. Asiakas toteuttaa seurannan kotona ja kirjaa tulokset sovellukseen. Tämä säästää sekä potilaan että ammattilaisen aikaa, kun paperilomakkeita ei tarvitse täytellä tai tuoda terveysasemalle, kertoo OmaKS.fi:n sairaanhoitaja, elämäntapaohjaaja Jenni Määttä

Omaseurantasovellusta käyttäneille asiakkaille ja ammattilaisille toteutettiin marraskuun puolivälissä käyttäjäkysely. Kyselyiden tuloksista käy ilmi, että sähköinen omaseurantatyökalu lisää mittaustulosten luotettavuutta, helpottaa sekä asiakkaan että ammattilaisen työtä sekä säästää heidän aikaansa. Lisäksi palvelu koetaan nykyaikaisena ja helppokäyttöisenä.

-Omaseurantatulosten kirjaamisessa paperilomakkeelle on vuosien aikana tunnistettu olevan useita erilaisia haasteita sekä asiakkaan että organisaation näkökulmasta. Virheiden ja väärinkäsitysten mahdollisuus on olemassa, kun papereista puuttuu päivämäärä tai henkilötunnus, lisäksi mittaustulos saattaa lipsahtaa väärään kohtaan. Asiakkaan on täytynyt jonottaa terveysaseman asiointipisteelle, että saa palautettua lomakkeen. Myös hoitajan työaikaa kuluu muun muassa papereiden etsimiseen ja tulosten laskemiseen. Sovelluksen käyttö taklaa nämä ongelmat mukavasti, jatkaa projektityöntekijä Miina-Maria Kivelä Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeista.

Digitaaliset ratkaisut sujuvoittamaan palveluja

Keski-Suomen terveysasemilla ei ole aiemmin ollut digitaalisia ratkaisuja omaseurantatulosten kirjaamiseen, myöskään laajemmin kansallisesti ei ole käytössä sovellusta tai palvelua, jossa olisi lomakkeet eri sairauksien seurantaan.

-Pilotin tulosten perusteella sovellusta aiotaan vielä jatkokehittää, täydellisiä ratkaisuja ei ole vielä olemassa. Lisäksi asiakkaan perehdytykseen tulee kiinnittää riittävästi huomiota, kun toimitaan kokonaan etänä. Tulokset antavat meille kuitenkin vihreää valoa palvelun jatkolle. Meidän yhteinen tavoitteemme on, että prosesseja sujuvoitetaan, kustannuksia säästetään sekä asiakkaiden omahoidon mahdollisuuksien lisätään tulevalle Keski-Suomen hyvinvointialueelle siirtyessä, summaa Kivelä.

Kyselyssä asiakkailta tulleita palautteita:

  • "Ei enää hukattavia lappuja. Tieto löytyy helposti omat tulokset voi käydä katsomassa, tarkistaa helposti. Auttaa myös perehtymään omaan hoitoon paremmin. Lisää motivaatiota omaan hoitoon."
  • "Oma motivaatio lisääntyi, pystyy hyvin seuraamaan ja tarkistamaan oman tilanteen. Myös hyvä kun saa yhteyden hoito henkilökuntaan."
  • "Nykyaikaa, eikä tarvitse papereita ja vihkoja täyttää. "Ikuinen" säilyvyys tallenteena."

Omaseurantasovellusta on tavoitteena käyttää jatkossa OmaKS.fi-palvelun lisäksi myös laajemmin Keski-Suomen terveysasemilla.

Lisätietoja:

  • Miina-Maria Kivelä, projektityöntekijä, Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeet, miina-maria.kivela(at)jyvaskyla.fi, 050 454 7873
  • Mari Rantamäki, projektipäällikkö, Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeet, mari.rantamaki(at)jyvaskyla.fi, 050 311 8609