Hyppää pääsisältöön

Uutinen

Asiakaslähtöistä työkyvyn tukea tulevaisuuden sote-keskuksista

4.11.2021

Jyväskylän Sampoharjun terveysasemalla aloittanut työkyvyn tuen tiimi on asiakaslähtöinen ja asiakkaan vahvuudet huomioiva. Tavoitteena on, että työkykytiimit ovat kunnissa valmiina, kun Keski-Suomen hyvinvointialue aloittaa 1.1.2023.

Eri sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tiiviiseen yhteistyöhön perustuva uusi toimintatapa, moniammatillinen tiimimalli, aloitti toimintansa keskiviikkona 27.10.2021 Vaajakosken Sampoharjun terveysasemalla.

– Tiimimallissa eri ammattilaiset työskentelevät fyysisesti samassa tilassa, jolloin voidaan hyödyntää tiimin osaamista ja pohtia yhdessä hoidon- ja palvelun tarvetta. Näin asiakkaan asian hoitaminen saadaan heti aloitettua ja jopa ratkaistua. Tätä kautta myös hoidon laatu paranee. Lähtökohtana on asiakas kokonaisuutena, eikä pelkkä diagnoosi tai vaiva. Mallissa asiakkaiden terveyden ja hyvinvoinnin tilaa tarkastellaan monipuolisesti ja totuttua laajemmin, kertoo projektipäällikkö Emilia Nygren Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeista.

Työkyvyn tuen tiimi pilotissa Sampoharjussa

Osana Sampoharjun moniammatillista tiimimallia pilotoidaan myös työkyvyn tuen tiimiä. Pilotti tehdään yhteistyössä Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeiden ja Meijän kyvyt käyttöön- hankkeen kesken. Meijän kyvyt käyttöön -hanke on osa valtakunnallista Työkykyohjelmaa, jossa yhtenä toimenpiteenä on työkyvyn tuen palvelukokonaisuuden rakentaminen osaksi sosiaali- ja terveyskeskusta. 

– Kun Sampoharjun terveysaseman asiakas tarvitsee ammattilaista, häneltä tarkistetaan hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä tekijöitä, sekä tarkastellaan työllisyystilannetta ja työkykyä. Mikäli asiakas on työtön tai työkyvyssä on haasteita, hänen tilannettaan tarkastellaan työkyvyn tuen tiimin alkupalvelussa hieman tarkemmin, kertoo projektipäällikkö Anne Mujunen Meijän kyvyt käyttöön- hankkeesta.

Työkyvyn tuen tiimin tavoitteena on työttömien työkyvyn tuen tarpeen tunnistaminen ja palvelutarpeen arviointi, palvelutarpeisiin matalalla kynnyksellä vastaaminen sekä tukeminen ja ennaltaehkäisy.

– Aluksi kartoitetaan asiakkaan taustaa ja nykytilannetta, jonka jälkeen lähdetään pohtimaan työkyvyn tuen suunnitelmaa eteenpäin yhdessä moniammatillisen verkoston kanssa, kuvaa prosessia Kyösti Karttunen, joka työskentelee sosiaaliohjaajana sekä Sampoharjussa että OmaKS:fi:ssä, Keski-Suomen digitaalisessa sosiaali- ja terveyskeskuksessa.

Tarvittaessa asiakas ohjataan työkyvyn tuen tiimiin, jossa toimii esimerkiksi terveysaseman sosiaaliohjaaja, lääkäri, sairaanhoitaja, psykologi, mielenterveys- ja päihdetyön ammattilainen, fysioterapeutti, TE-toimiston työkykykoordinaattori sekä esimerkiksi Kelan kuntoutuksen ja erityispalveluiden asiantuntija. Tiimi kokoontuu kerran kuukaudessa ja tavoitteena on, että tiimi toimii tulevaisuuden sote-keskuksissa pysyvästi. 

Työkyvyn tuen tiimi on asiakaslähtöinen ja asiakkaan kiinnostuksen kohteet ja vahvuudet otetaan huomioon. Jokaisella asiakkaalla on oma asiakaspalveluvastaava ja asiakas ottaa itsekin aktiivisen roolin. 

Ensimmäisiltä asiakkailta on tullut hyvää palautetta. 

– Hyvä, että pääsee puhumaan asioista ja joku ottaa koppia, kertoo jyväskyläinen nimettömänä pysyvä asiakas. 

Malli käytössä 1.1.2023 kun hyvinvointialue aloittaa

Sampoharjun terveysaseman pilotista on saatu hyvää palautetta, jonka pohjalta työkyvyn tuen tiimit aiotaan jalkauttaa koko Keski-Suomeen. 

– Tavoitteena on, että työkykytiimit ovat kunnissa valmiina, kun Keski-Suomen hyvinvointialue aloittaa 1.1.2023, sanoo projektipäällikkö Mujunen.

Lisätietoja: 

  • Anne Mujunen, projektipäällikkö, Meijän kyvyt käyttöön -hanke, anne.mujunen@ksshp.fi, p. 050 336 8924
  • Emilia Nygren, projektipäällikkö, Keski-Suomen sote-uudistuksen hankkeet, emilia.nygren(at)jyvaskyla.fi, p. 050 311 8687
  • Kyösti Karttunen, sosiaaliohjaaja, OmaKS.fi, Keski-Suomen digitaalinen sosiaali- ja terveyskeskus, kyosti.karttunen(at)jyvaskyla.fi, p. 040 556 0214