Hyppää pääsisältöön

Uutinen

Aluevaalilautakunta vahvisti aluevaalien tuloksen Keski-Suomen hyvinvointialueella

26.1.2022

Kuntien keskusvaalilautakuntien alkuviikon aikana suorittaman tarkastuslaskennan myötä vaalien alustava tulos muuttui yhden aluevaltuutetun valinnan osalta.

Aluevaalilautakunta vahvisti tänään pidetyssä kokouksessaan aluevaalien tuloksen Keski-Suomen hyvinvointialueella.

Kuntien keskusvaalilautakuntien alkuviikon aikana suorittaman tarkastuslaskennan myötä vaalien alustava tulos muuttui yhden aluevaltuutetun valinnan osalta. Kansallisen Kokoomuksen ehdokas (numero 554) Maarit Heikkinen nousi 335 äänellä aluevaltuutetuksi. Tarkastuslaskennan myötä nousseella äänimäärällään hän ohitti vaalissa 321 ääntä saaneen Emilia Koikkalaisen, josta tuli puolueen ensimmäinen varavaltuutettu.

Maarit Heikkisen äänimäärä oli alustavan laskennan mukaan 280 ääntä. Se nousi tarkastuslaskennassa 55 äänellä. Äänimäärän muutos johtui merkintävirheestä, joka oli tapahtunut vaalipäivän 23.1.2022 iltana Laukaan kunnan keskusvaalilautakunnassa, sen ottaessa puhelimitse vastaan Laukaan kunnan Kirkonkylän äänestysalueen ilmoittamaa alustavan laskennan tulosta.

Kokouksessaan 26.1.2022 aluevaalilautakunta suoritti arvonnat äänimäärien tasatilanteissa. Arvonnat eivät vaikuttaneet aluevaltuutettujen tai varavaltuutettujen valintaan. Tämän jälkeen aluevaalilautakunta vahvisti vaalin tuloksen.

Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuuston suurin puolue on Suomen Keskusta, joka sai vaaleissa 25,4 prosenttia äänistä. Edustajia Keskustalla on aluevaltuustossa yhteensä 18. Toiseksi suurin puolue on SDP 22,0 prosentin kannatuksella ja 16 aluevaltuutetulla. Kolmanneksi suurin on Kansallinen Kokoomus 15,9 prosentin kannatuksella ja 11 paikalla aluevaltuustossa.

Muut aluevaltuuston paikat jakautuvat seuraavasti: Perussuomalaiset 7 paikkaa, Vihreät 7 paikkaa, Vasemmistoliitto 6 paikkaa, Kristillisdemokraatit 3 paikkaa ja Valta kuuluu kansalle 1 paikka.

Aluevaltuuston keski-ikä on 50 vuotta. Aluevaltuutetuista naisia on 35 (50,7 %) ja miehiä 34 (49,3 %).

Uusi aluevaltuusto pitää ensimmäisen kokouksensa tiistaina 1.3.2022. Kokouksessa valitaan mm. valtuuston puheenjohtajisto, päätetään aluehallituksen kokoonpanosta ja perustetaan hyvinvointialuejohtajan virka.

Katso kaikki aluevaltuutetut

Lisätietoja aluevaalien tuloksista on oikeusministeriön tulospalvelussa.

Lue lisää

Lisätietoja

Pauliina Mäenpää, Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaalilautakunnan 1. sihteeri, väliaikaisen valmistelutoimielimen jäsen, hallintolakimies (KSSHP)
p. 050 452 4569, pauliina.maenpaa(at)ksshp.fi