Hyppää pääsisältöön
Aluehallituksen kokous

Uutinen

Aluehallitus päätti yhteistoimintamenettelyn aloittamisesta

13.8.2024

Keski-Suomen hyvinvointialue käynnistää yhteistoimintaneuvottelut liittyen vuoden 2025 talousarvion valmisteluun. Hyvinvointialueen taloudellinen tilanne edellyttää uusia talouden sopeuttamistoimenpiteitä.

Aluehallitus valtuutti kokouksessaan 13.8. hyvinvointialuejohtajan ja HR-johtajan valmistelemaan neuvotteluesityksen, käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut sekä edustamaan työnantajaa yhteistoimintaneuvotteluissa.

Keski-Suomen hyvinvointialueen tavoitteena on, että vuodesta 2025 alkaen hyvinvointialueen alijäämä ei kasva ja saavutetaan nollatulos. Kumulatiivinen alijäämä ei tule sopeuttamistoimenpiteistä huolimatta katettua vuoteen 2026 mennessä. Jotta lisäalijäämää ei synny vuodesta 2025 lähtien, hyvinvointialue tarvitsee noin 51 miljoonan euron edestä sopeuttamistoimenpiteitä. Tästä summasta 15 miljoonaa euroa tulee julkisen talouden suunnitelman tehtävä- ja rahoitusmuutosten kautta ja loput 36 miljoonaa euroa vaativat hyvinvointialueelta lisäsopeuttamistoimenpiteitä.

Hyvinvointialueen taloudellinen tilanne edellyttää uusia talouden sopeuttamistoimenpiteitä kuten toimintatapojen uudistuksia palvelutuotannossa sekä toiminnan uudelleenorganisointia. Vuoden 2025 talousarvioehdotuksessa tullaan esittämään toimenpiteitä, jotka voivat johtaa henkilöstövaikutuksiin kuten palvelussuhteen ehtojen muutoksiin, irtisanomisiin, osa-aikaistamisiin tai lomautuksiin. Henkilöstökustannusten hillitsemiseksi yhteistoimintaneuvotteluissa on myös tarkoituksena tarkastella muun muassa paikallisia sopimuksia. Hallinnollisia tehtäviä ja toimialojen johtamisjärjestelmää uudistetaan. Lisäksi tarvitaan toimintojen tarkoituksenmukaisuuden ja tehokkuuden parantamista.

Talousarvioehdotuksessa mahdollisesti esille tulevien toimenpiteiden ja hallinnollisten tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvien suunnitelmien mukaisesti yhteistoimintaneuvottelussa on tarkoitus käsitellä ainakin:

  • toimialojen talouden tasapainottamis- ja lisäsopeuttamistoimenpiteitä
  • toimialojen organisaatiorakenteita ja johtamisjärjestelmiä
  • lainsäädännön muutoksien vaikutukset henkilöstörakenteeseen ja henkilöstömitoitukseen
  • mahdollisia päällekkäisyyksiä hyvinvointialueen toiminnoissa
  • palvelutuotantotapojen muutoksia (liikkeenluovutuksia sekä palvelussuhteen ehtojen muutoksia).

Yhteistoimintamenettelyn kohteena on koko henkilöstö. Muutoksien arvioidaan olevan henkilötyövuosien vähennyksenä enintään 400 henkilötyövuotta. Arvio tarkentuu vuoden 2025 talousarvion valmistelun edetessä. Sopeuttamistoimenpiteissä on tarkoitus hyödyntää eläköitymistä ja muuta poistumaa. Hyvinvointialueen palveluksessa on noin 12 500 henkilöä.

Yhteisölliselle asumiselle palvelukuvaus

Aluehallitus päätti hyväksyä ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen palvelukuvauksen. yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan hyvinvointialueen järjestämää asumista esteettömässä ja turvallisessa asumisyksikössä, jossa asiakkaalla on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja jossa on tarjolla sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa. Yhteisöllistä asumista järjestetään asiakkaalle, joka tarvitsee sitä alentuneen toimintakyvyn tai kohonneen hoidon ja huolenpidon tarpeen vuoksi johtuen korkeasta iästä, sairaudesta, vammasta tai muusta vastaavasta syystä.

Yhteisöllinen asuminen perustuu hyvinvointialueen asiakkaalle tekemään palvelutarpeen arviointiin, asiakassuunnitelmaan ja päätökseen yhteisöllisen asumisen järjestämisestä. Asunnon hallinta perustuu vuokrasopimukseen. Asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin vastaavat sosiaalipalvelut arvioidaan erikseen. Yhteisöllisessä asumisessa asiakkaiden palveluiden tarpeeseen ei ole vastaamassa yksikössä ympärivuorokauden läsnä olevaa henkilöstöä. Kotihoidon palveluja on silti mahdollista järjestää myös yöaikaan. Yhteisöllinen asuminen ei korvaa ympärivuorokautista palveluasumista.

Aluehallitus antoi lausunnot palveluverkkoa koskeviin valituksiin

Aluehallitus päätti antaa lausunnot Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle palveluverkkopäätöksestä tehdyistä valituksista. Aluehallitus totesi, että hallinto-oikeuden olisi jätettävä tutkimatta tai hylättävä yksi aluevalitus ja hylättävä muut valitukset. Myöskään päätöksen täytäntöönpanoa ei tule kieltää tehdyn aluevalituksen vuoksi. Aluehallituksen mukaan palveluverkkopäätös voidaan panna täytäntöön, ellei hallinto-oikeus kiellä päätöksen täytäntöönpanoa.

Aluevaltuuston kesäkuussa tekemästä palveluverkkopäätöksestä on tehty kolme aluevalitusta hallinto-oikeuteen. Aluevalitukset koskevat Säynätsalon terveysaseman lakkautuspäätöksen kumoamista, palveluverkkopäätöksen lainvastaisuutta ja vaatimusta päätöksen täytäntöönpanokiellosta sekä palveluverkkopäätöksen lainvastaisuutta esteellisyyden vuoksi.

Lausunnoista todetaan, että palveluverkkoa koskeva päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, hyvinvointialue ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutenkaan lainvastainen. Palveluverkon valmistelu on täyttänyt hallintolain ja hyvinvointialuelain vaatimukset mm. asian riittävästä selvittämisestä, vaikutusmahdollisuuksien varaamisesta sekä tiedottamisesta. Päätöksenteko on perustunut riittävään selvitykseen ja siinä on huomioitu vaikutukset koko hyvinvointialueen toiminta-alueeseen nähden.

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva vaatimus tulee hylätä, koska aluevalitus ei käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi, sillä täytäntöönpanon perusteella tehtävät toimenpiteet voidaan tarvittaessa palauttaa entiselleen. Mikäli valitus menestyisi hallinto-oikeudessa, ei täytäntöönpanon peruuttamisesta aiheutuisi vahinkoa.

Aluehallitus antoi STM:lle lisäselvityksen Jämsän päivystyksen poikkeuslupahakemukseen

Keski-Suomen hyvinvointialue on alunperin pyytänyt poikkeuslupaa päivystyksen järjestämiseksi Jämsän Jokilaakson sairaalassa vuoteen 2026 saakka. Hakemuksen jättämisen jälkeen aluevaltuusto on tehnyt viime keväänä palveluverkkopäätöksen, jonka mukaan ympärivuorokautinen päivystys järjestetään hyvinvointialueen omana toimintana Sairaala Novassa 1.9.2025 alkaen myös Jämsän osalta. Jämsässä tulee olemaan yksi Keski-Suomen kolmesta alueellisesta sosiaali- ja terveyskeskuksesta, joissa on kiirevastaanottotoimintaa päivittäin klo 8-22.

Aluehallitus antoi palveluverkkopäätöksen mukaisen lisäselvityksen Jämsän päivystyksen poikkeuslupahakemukseen sosiaali- ja terveysministeriölle. Hyvinvointialue pyytää ministeriötä kiirehtimään poikkeusluvan käsittelyä.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirin päätös peruspääoman alentamista ei ole lainvoimainen

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirin vuonna 2022 tekemä päätös peruspääoman alentamisesta ei ole lainvoimainen, koska päätöstä ei ole annettu tiedoksi hyvinvointialueelle. Hyvinvointialue on hakenut päätöksen purkamista korkeimmalta hallinto-oikeudelta, mutta korkein hallinto-oikeus ei tutki asiaa, koska päätös ei ole lainvoimainen.

Aluehallitus merkitsi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi ja päätti samalla täydentää asiaa koskevaa lausuntoa Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun vuoksi. Aluevaltuusto on tehnyt päätöksen, että peruspääoman alentamista ei panna täytäntöön. Päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen.

Jämsän palveluasumisessa liian vähän perittyjä asiakasmaksuja ei peritä takautuvasti

Jämsän alueen ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasmaksuja on peritty liian vähän laskentakaavassa olleen virheen vuoksi. Asiakasmaksuja on peritty liian vähän 500 000 euron arvosta. Aluehallitus päätti, että asiakasmaksuja ei peritä takautuvasti asiakkailta.

Jämsän alueen ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasmaksun laskentakaavassa on havaittu virhe koskien asiakkaalle jäävän käyttövaran laskemista. Virhe on ollut laskentakaavassa jo heinäkuusta 2021 alkaen eli ennen hyvinvointialueen aloittamista. Asiakkaat ovat hyötyneet laskentakaavassa olleesta virheestä.

Hyvinvointialue on määritellyt jämsäläisille ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaille uudet korjatut asiakasmaksut 1.6.2024 alkaen. Asiakkaille on tiedotettu ja perusteltu se, miksi muutos tehdään. Hyvinvointialueen asiakkaiden tulee olla yhdenvertaisessa asemassa asuinalueesta riippumatta.

Aluehallitus päätti DigiFinland Oy:n omistajastrategisista tavoitteista

Aluehallitus hyväksyi DigiFinland Oy:n omistajastrategiset tavoitteet ja valtuutti hyvinvointialuejohtajan allekirjoittamaan asiakirjan ja tekemään siihen tarvittaessa teknisluonteisia täsmennyksiä. DigiFinland tuottaa muun muassa omaolo.fi:n ja Päivystysavun.

DigiFinland Oy on Suomen valtion, hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän omistama hankintalain mukainen voittoa tavoittelematon In-house yhtiö. Yhtiön tehtävänä on kehittää ja tuottaa omistajilleen kansallisia digitaalisia palveluja sosiaali- ja terveydenhuollon, pelastustoimen ja muiden toimialojen tarpeisiin ja tukea toimialariippumattomasti tiedon yhteentoimivuutta ja tiedolla johtamista. Yhtiö ei pidä tuotteitaan kaupan markkinoilla, vaan sen tehtävänä on tukea hyvinvointialueiden ja julkisen hallinnon tuottavuutta ja vaikuttavuutta kehittämällä kansallisia digitaalisia ja sähköisiä palveluita.

VM:n rahoituspäätös on tarkentunut

Aluehallitus merkitsi valtiovarainministeriön rahoituspäätöksen tiedoksi ja päätti, että hyvinvointialue ei hae oikaisua päätökseen. Valtiovarainministeriön on tarkentanut hyvinvointialueiden vuoden 2024 rahoituspäätöstä. Kunnilta hyvinvointialueille siirtyneet sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kustannukset ovat tarkentuneet vuoden 2024 kuntien peruspalvelujen valtionosuuspäätöksistä ja hyvinvointialueiden vuoden 2024 rahoituspäätöksistä tehtyjen oikaisuvaatimusten ja muiden päätösten perusteena olevien tietojen korjausten johdosta annettujen päätösten perusteella. Valtiovarainministeriön päätös alentaa Keski-Suomen hyvinvointialueen vuoden 2024 rahoitusta noin 34 000 eurolla.

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle eron myöntämistä Eino Nissiselle aluehallituksen jäsenyydestä

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että se myöntää Eino Nissiselle eron aluehallituksen jäsenyydestä sekä valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen aluehallitukseen sekä tälle henkilökohtaisen varajäsenen. Eino Nissinen on pyytänyt eroa aluehallituksen jäsenyydestä Kirkkohallituksen täysistunnon jäsenyyden vuoksi.

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle eron myöntämistä Eetu Tuoville ja Vilma Viitasaarelle aluevaltuuston jäsenyydestä

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että se myöntää Eetu Tuovilalle eron aluevaltuuston jäsenyydestä ja toteaa, että aluevaltuuston puheenjohtaja kutsuu uudeksi aluevaltuutetuksi Helena Koukkarin. Samoin aluehallitus esittää, että se myöntää Vilma Viitasaarelle eron aluevaltuuston jäsenyydestä ja toteaa, että aluevaltuuston puheenjohtaja kutsuu uudeksi aluevaltuutetuksi Minna Kilpalan.

Eetu Tuovila ja Vilma Viitasaari ovat pyytäneet eroa aluevaltuuston jäsenyydestä alueelta pois muuton vuoksi.

Aluehallitus jätti pöydälle asian koskien Vilma Viitasaaren eroa sisäisen tarkastuksen jaoston jäsenyydestä 1.9.alkaen.

Lisäksi aluehallitus antoi Eetu Tuovilan valtuustoaloitteen syntymättömien lasten oikeuksien turvaamisesta valmisteltavaksi johtajaylilääkäri Heikki Miettiselle.

Aluehallituksen kokouksen esityslista liitteineen löytyy osoitteessa hyvaks.fi/aluehallitus. Aluehallituksen kokouksen pöytäkirja julkaistaan hyvinvointialueen verkkosivuilla heti kun se on tarkistettu.

Lisätietoja:

  • Maria Kaisa Aula, aluehallituksen puheenjohtaja, p. 050 530 9697, mariakaisa.aula(at)hyvaks.fi
  • Lotta Ahola, kokouksen puheenjohtajana Jämsän poikkeuslupaa ja sairaanhoitopiirin pääoman alentamista koskevissa asioissa, p. 040 756 8206, lotta.ahola(at)hyvaks.fi
  • Mauno Vanhala, kokouksen puheenjohtajana sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkkoa koskevassa asiakohdassa, p. 040 359 2137, mauno.vanhala(at)hyvaks.fi
  • Jan Tollet, hyvinvointialuejohtaja, p. 050 400 0073, jan.tollet(at)hyvaks.fi

Tiedotetta muokattu 14.8.2024 kello 14.55. Lauseeseen "Valtiovarainministeriön päätös alentaa Keski-Suomen hyvinvointialueen vuoden 2024 rahoitusta noin 34 000 eurolla." on lisätty euromäärästä puuttunut 0.