Turvallisuus kotona ja liikkuessa
Kynttilät ja tuikut
Varmista, että kynttilät on sijoitettu tukevasti ja riittävän etäälle herkästi syttyvistä materiaaleista, kuten verhoista. Käytä kynttilän alla tukevaa, palamatonta alustaa. Aseta kynttilät väljästi. Esimerkiksi liian lähekkäin sijoitetut lämpökynttilät saattavat leimahtaa tulipaloksi. Älä jätä kynttilää yksin palamaan, poistuessasi tilasta, sammuta kynttilät. Sammuta kynttilät mieluiten tukahduttamalla.
Huolehdi myös, että kynttilät, tuikut ja sytytysvälineet ovat paikassa, jonne eivät lapset ja eläimet ylety. Varaa alkusammutusvälineet lähettyville.
Ulkotulet
Aseta ulkotulet tukevasti palamattomalle alustalle ja huolehdi, että ulkotuli on riittävän etäällä rakennuksista ja kulkureiteistä. Suositeltu etäisyys rakennuksista on ulkotulen koosta riippuen 3–10 metriä. Aseta ulkotuli kulkureittien varrelle siten, ettei vaarana ole tulen tarttuminen ohikulkijan vaatteisiin, eli noin kolmen metrin päähän kulkureiteistä. Älä polta ulkotulia sisällä, parvekkeella, katoksessa tai kuistilla. Kovassa tuulessa ulkotuli tulee jättää sytyttämättä, sillä tuuli voi kaataa sen.
Ennen kuin sytytät, mieti, kuinka sammutat. Varmista, että lähettyvillä on alkusammutusvälineet. Sammuta kynttilät, tuikut ja ulkotulet tukahduttamalla. Vedellä sammuttaminen voi aiheuttaa ison leimahduksen. Katso laajemmat ohjeet turvalliseen tulenkäsittelyyn Pelastustoimen verkkosivuilta.
Kodin pihavalaistus
Pimeän talven aikana kannattaa kiinnittää huomiota piha-alueen valaistukseen ja osoitemerkintöjen näkyvyyteen. Valaistuilla pihalla on turvallisempaa liikkua iltojen pimentyessä ja talon osoitemerkinnän pitää olla havaittavissa kaikkina vuoden- ja vuorokauden aikoina. Valaistuksen lisäksi osoitemerkintöjen näkyvyyteen vaikuttaa niiden kunto. Kulunut merkintä ei näy tielle asti etenkään pimeässä.
Tulisijat ja lämmitys
Tulisijojen kunto ja hormien puhtaus on syytä tarkistaa ennen talven lämmityskautta.
Varmista, että tulisijat ja savuhormit on nuohottu ennen niiden käyttöä. Vakituiseen asumiseen käytetyissä rakennuksissa nuohous tulee suorittaa vähintään vuosittain ja vapaa-ajan asunnoissa vähintään kolmen vuoden välein.
Jos tulisija on ollut pitkään käyttämättömänä, täytyy lämmitys aloittaa hitaasti ja hormin veto varmistaa. Ennen lämmittämisen aloittamista muista avata pelti ja sulje se vasta kun hiillos on täysin sammunut. Liian aikainen pellin sulkeminen voi johtaa häkämyrkytykseen, kun tilaan muodostuu hajutonta ja mautonta häkää. Kun tyhjennät tulisijan tuhkat, säilytä tuhka turvallisessa paikassa tulenkestävässä astiassa vähintään vuorokauden ajan ennen hävitystä. Muista, että tuhka voi syttyä uudelleen kuitenkin useidenkin päivien jälkeen.
Heijastimet ja valot
Talven pimeydessä heijastimien käyttö on tärkeää. Kävelijän, pyöräilijän ja potkulautailijan on tärkeää muistaa, että vaikka kadut olisivat valaistuja, liikkuvasta ajoneuvosta on vaikea havaita ilman heijastimia tai valoja liikkuvia ihmisiä. Varmista, että heijastin on kiinnitetty oikein. Parhaiten autoilija havaitsee heijastimen, joka on kiinnitetty tien puoleiselle sivulle.
Laki puolestaan vaatii polkupyöräilijää varustautumaan ajovaloilla näkyvyyden lisäämiseksi. Autoilija voi myös lisätä reagointiaikaansa laskemalla ajonopeutta, jos näkyvyys on huono. Liikkeelle lähtiessä on myös syytä varmistaa, että tuulilasi on puhdas ja lumi ja jää on siitä puhdistettu.
Liukkaus
Lumipyryn tai liukkauden aiheuttamat vaikeat ajo-olosuhteet haastavat kuljettajaa. Ennakointi on paras tapa vastata vaihtuvan kelin haasteisiin. Oikea tilannenopeus ja riittävä turvaväli lisäävät matkanteon turvallisuutta myös kehnolla kelillä.
Tarkkaavaisena saa olla myös mustan jään varalta, joka voi olla vaikeaa havaita. Ota liikenteessä myös hirvivaara-alueet tosissaan: alenna nopeutta ja tarkkaile myös pientareita.
Jos ajat 80 km/h nopeudella kuivalla asfalttitiellä tarvitset pysähtymiseen liki 50 m matkaa ja noin neljä sekuntia aikaa. Lumisella tiellä tarvitset pysähtymiseen 80 km/h nopeudesta lähes 50 m pitemmän matkan ja aikaa kuluu noin neljä sekuntia enemmän kuin kesäkelillä. Voit pysähtyä samassa matkassa kuin kesällä vain jos nopeutesi on enintään 60 km/h.
Myös jalankulkijoiden on syytä varautua liukkaisiin keleihin. Lisäturvaa voi saada myös kenkiin laitettavilla liukuesteillä. Muista liukuesteet myös lumitöitä tehdessäsi.