Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Pääroolissa oleva henkilö

Arjen sankaritarina: yhteisöllisyyttä vahvistamassa ja etsimässä kasvua esihenkilönä

Laura Korpi, pääroolissa keskisuomalaisten hyvinvoinnissa, terveydessä ja turvallisuudessa. 

Laura Korpi aloitti toukokuussa uuden vaiheen urallaan siirtyessään Konginkankaan ikääntyneiden palvelukeskuksen esihenkilötehtäviin. Työ on tarjonnut hänelle erinomaisen mahdollisuuden harjoitella johtamista ja kehittyä ammatillisesti. 

"On ollut hienoa päästä mukaan kehittämään toimintaa juuri tässä vaiheessa, kun palveluverkkouudistus tuo mukanaan haasteita ja mahdollisuuksia," Laura kertoo.  

"Haluan erityisesti keskittyä edistämään työhyvinvointia ja luomaan ilmapiiriä, jossa jokainen kokee tekevänsä merkityksellistä työtä." 

Monipuolinen polku hoitotyöhön 

Laura Korven urapolku alkoi liikuntaneuvojan koulutuksesta Kuortaneen urheiluopistossa, mutta pian hän huomasi, että pelkkä liikunta ei täyttänyt hänen intohimoaan hyvinvointia kohtaan. Hän halusi ymmärtää ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja päätti opiskella terveydenhoitajaksi ja sairaanhoitajaksi. 

"Ensimmäinen harjoittelujakso oli minulle käännekohta. Tajusin, että hoitotyö on juuri sitä, mitä haluan tehdä: auttaa ihmisiä ja tukea heidän terveyttään. Siitä hetkestä alkaen minulle oli selvää, että tämä on minun juttuni", Laura kertoo. 

Työuransa aikana Laura on kartuttanut monipuolista kokemusta eri terveydenhuollon osa-alueilta, kuten neuvolatyöstä, terveyskeskussairaalaosastolta, nuorisopsykiatrian syömishäiriöyksiköstä, kotihoidosta ja opiskeluterveydenhuollosta. 

"Jokainen kokemus on syventänyt näkemystäni siitä, miten tärkeä on hyvinvoiva ja yhteisöllinen työyhteisö. Silloin myös asukkaat saavat parasta mahdollista hoitoa." 

Kehittämisen palo vei johtamisopintoihin 

Laura huomasi hoitotyössä työskennellessään, että kehittämisen mahdollisuuksia on paljon, mutta yksittäisen työntekijän on usein vaikea saada muutoksia aikaan. Tämä motivoi häntä hakemaan lisää osaamista johtamisen ja kehittämisen saralta. Hän päätti lähteä opiskelemaan sosiaali- ja terveyspalvelujen johtamista. 

"Halusin oppia vaikuttamaan asioihin laajemmin ja saada lisää työkaluja siihen, miten voin parhaiten tukea työyhteisöäni," Laura kuvailee. 

Lauran opinnäytetyö Äänekoski-Laukaa kotisairaalan yhteisöohjautuvuuden kehittämisestä on antanut tiimille konkreettisia työkaluja työn kehittämiseksi. 
 
"Olemme ottaneet käyttöön säännölliset tiimipalaverit ja osaamiskartoitukset, ja näiden avulla olemme saaneet henkilöstön osaamista esiin ja tiimityötä sujuvammaksi."

Yhteisöllisyys ja hyvinvointi esihenkilötyön kompassina 

Esihenkilöroolissaan Laura korostaa yhteisöllisyyden ja työhyvinvoinnin merkitystä. Hän on järjestänyt kyselyjä työyhteisön tunneilmaston kartoittamiseksi ja selvittänyt, kokevatko työntekijät voivansa vaikuttaa omaan työhönsä ja työvuoroihinsa. 

"On tärkeää, että jokainen työntekijä tuntee tulevansa kuulluksi ja voivansa vaikuttaa omaan työhönsä. Se lisää yhteisöllisyyttä ja vahvistaa sitoutumista. Haluan luoda ympäristön, jossa ihmiset viihtyvät ja saavat olla oma itsensä." 

Laura haaveilee siitä, että hän voisi tuoda positiivisuutta ja yhteisöllisyyttä vielä näkyvämmin osaksi arkea. "Haluaisin luoda työyhteisöön positiivisten ajatusten taulun, johon jokainen voisi kirjoittaa päivittäin jotain hyvää työkavereistaan. Se auttaisi meitä huomaamaan ja sanallistamaan arjessa tapahtuvat hyvät teot." 

Katse tulevaisuuteen 

Esihenkilötyössään Laura on saanut arvokasta tukea omalta esihenkilöltään ja mentorilta, kokeneelta esihenkilökollegalta. 

"On ollut helpottavaa tietää, että apua ja tukea on aina saatavilla. Työhyvinvointiyksikön tuella olen pystynyt viemään työhyvinvoinnin edistämistä konkreettisesti eteenpäin omassa työyhteisössäni," Laura kertoo. 

Laura näkee muutosten tuovan uusia mahdollisuuksia ja uskoo, että yhteisöllisyyden ja työhyvinvoinnin kehittäminen on avain hoitotyön veto- ja pitovoiman vahvistamiseen. 

"Haluan olla valmentava ja keskusteleva johtaja, joka antaa tilaa työntekijöille vaikuttaa ja kehittää omaa työtään. Se on perusta hyvinvoivalle ja osaavalle henkilöstölle," Laura sanoo lopuksi. 

Työnantajan kiitokset 

Laura Korpi on lyhyessä ajassa hahmottanut tehtäväkokonaisuuden hyvin ja tarttunut haasteisiin pelotta. Henkilöstölle hän on vienyt asioita lempeästi, lujasti ja johdonmukaisesti. Laura Korvella on suurenmoinen taito nähdä asiat asioina ja tämä auttaa häntä jaksamaan palveluvastaavan tehtävässä.  

"Lauralle tehtävän ydin on selkeä, hyvin johdettu henkilöstö pystyy parhaiten keskittymään perustehtäväänsä, eli tuottamaan laadukasta elämää Konginkankaan palvelukeskuksen asukkaille", kertoo Lauran esihenkilö Tiina-Emilia Seppänen. 

----------------------------------------------------------------

Laura on mukana Keski-Suomen hyvinvointialueen Pääroolissa - työnantajamielikuvakampanjassa. Kampanja aikana loka-joulukuussa, pääset tutustumaan somekanavissa ja verkkosivuilla monipuolisesti hyvinvointialueen työntekijöihin ja heidän hyvään työarkeensa.