Hyppää pääsisältöön
Pääroolissa oleva henkilö

Arjen sankaritarina: työyhteisönä keskisuomalaiset

Olli Karola, pääroolissa keskisuomalaisten hyvinvoinnissa, terveydessä ja turvallisuudessa. 

Olli Karola toimii hyvinvointialueen osallisuuskoordinaattorina, ja hänen työuransa on oivallinen esimerkki siitä, miten monipuolinen tausta ja vahva sitoutuminen voivat johtaa merkitykselliseen työhön.  

Olli valmistui psykiatriseksi sairaanhoitajaksi, erikoistuen lapsiin, nuoriin ja perheisiin. Hän aloitti uransa lastensuojelussa ja eteni myöhemmin perhetyöhön varhaisen tuen palveluissa. Tämä kokemus on ollut arvokasta, kun hän huhtikuussa 2023 aloitti Keski-Suomen hyvinvointialueen osallisuuskoordinaattorina. 

Sillan rakentajana ja luottamuksen edistäjänä 

Uudessa roolissaan Olli Karola edistää keskisuomalaisten asukkaiden, asiakkaiden, henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden vaikuttamismahdollisuuksia. Hän tekee tiivistä yhteistyötä kuntien, järjestöjen ja etnisten vähemmistöryhmien kanssa kehittäen palveluita ja samalla edistäen osallisuustoimien toteutumista.  

”Työ on hyvin merkityksellistä, koska se antaa mahdollisuuden rakentaa inhimillisiä siltoja eri toimijoiden välillä ja edistää luottamusta kuntalaisten kanssa”, Olli Karola summaa. 

Hän arvostaa työssään erityisesti joustavuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa omaan työnkuvaansa. Työn monipuolisuus on yksi hänen suurimmista motivaatiotekijöistään. Hän osallistuu esimerkiksi kuntien osallisuustapahtumien koordinointiin, verkostoitumiseen, rekrytointimessuihin sekä erityisryhmien kanssa tehtävään yhteistyöhön. Monipuolinen työnkuva pitää hänet motivoituneena ja innostuneena. 

Suunnitelmallisuudella jaksamista 

Työhyvinvointi on Ollille tärkeää, ja hän kokee sen olevan hyvin huomioitu työssään. Keskustelukulttuuri työyhteisössä on kumppanuuspohjaista, ja hänen esihenkilönsä tukee ja arvostaa hänen työtään.  

Olli Karola huolehtii jaksamisestaan liikunnan ja terveyden vaalimisen kautta, ja hänellä on myös hyvinvointivalmentajan koulutus.  

Työnantajan sallivuus ja mahdollisuus etätyöhön auttavat häntä säätelemään omaa työtaakkaansa ja parantavat hänen jaksamistaan arjessa. Olli Karola näkee myös työn suunnitelmallisuudella olevan tärkeä rooli jaksamisessa. 

Monipuolinen osaaminen motivaationa 

Olli hyödyntää laajasti omaa osaamistaan työssään. Hänen musiikki- ja taideosaamisensa tuovat lisäarvoa esitysten ja materiaalien visuaalisessa suunnittelussa, ja hänen tekninen osaamisensa nopeuttaa prosesseja ja helpottaa työn etenemistä.  

Monikansallinen tausta auttaa häntä luomaan yhteyksiä eri kohderyhmiin, ja hän näkee kaikki yhteistyökumppanit ja asiakkaat asiakkaina, joiden tarpeita hän pyrkii parhaansa mukaan tunnistamaan ja palvelemaan. 

Osallisuustyössä kaikki kumppanit ovat asiakkaita 

Olli Karolan työssä asiakaslähtöisyys on keskeinen periaate, joka ohjaa hänen kaikkia toimiaan osallisuuskoordinaattorina.  

Hän näkee jokaisen yhteistyökumppanin ja kohderyhmän jäsenen asiakkaana, riippumatta heidän roolistaan. Tämä näkökulma vaatii syvällistä ymmärrystä siitä, että eri asiakkailla on erilaisia prioriteetteja ja tarpeita, jotka tulee huomioida. 

Olli Karola kokee, että myös organisaatio, jossa hän työskentelee, on tietyllä tavalla asiakas.  

Osallisuustyöllä voidaan tukea ja palvella organisaation strategisia tavoitteita, kuten yhteisöllisyyden vahvistamista ja palveluiden kehittämistä entistä asiakaslähtöisemmiksi.  

Olli Karolan asiakaslähtöinen ajattelutapa auttaa häntä saavuttamaan työnsä tavoitteet ja luomaan luottamuksellisia suhteita eri toimijoiden kanssa. 

Työnantajalta kiitosta hyvin tehdystä työstä 

”Asiantuntijaorganisaation johtajana arvostan muutoskyvykkyyttä ja itsenäistä työotetta sekä yhteistä keskustelua. Nämä kaikki ovat Ollin työskentelyssä vahvoja elementtejä, samoin kuin rohkeus kokeilla uusia tapoja toimia osallisuuden edistämiseksi. Tuoreimpana esimerkkinä podcast-työskentely”, kiittää Ollin esihenkilö Nina Peränen. 

----------------------------------------------------------------------------------

Olli on mukana Keski-Suomen hyvinvointialueen Pääroolissa - työnantajamielikuvakampanjassa. Kampanja aikana loka-joulukuussa, pääset tutustumaan somekanavissa ja verkkosivuilla monipuolisesti hyvinvointialueen työntekijöihin ja heidän hyvään työarkeensa.