Hyppää pääsisältöön
Pääroolissa oleva henkilö

Arjen sankaritarina: tarinointi asiakkaiden kanssa osa fysioterapiaa 

Niko Perosvuo pääroolissa keskisuomalaisten hyvinvoinnissa, terveydessä ja turvallisuudessa. 

Fysioterapeutti Niko Perosvuo on työskennellyt Kauramäessä tämän vuoden tammikuusta alkaen perhevapaan sijaisena. Kauramäen asumisyksikkö aloitti toimintansa vuosi sitten syksyllä. 

Niko Perosvuo on valmistunut fysioterapeutiksi keväällä 2023. Hän toimi valmistuttuaan ensin Petäjävedellä ikääntyneiden asumis- ja kuntoutusyksikössä ja siirtyi sieltä Kauramäen asumisyksikköön Jyväskylään. Hänen korviinsa oli kantautunut innostavia huhuja uudenlaisesta Kauramäen kylästä.  

"Sen vihreät arvot, ekologisuus ja luonnonläheisyys herättivät kiinnostukseni. Oma samanhenkinen arvopohja houkutteli hakeutumaan Kauramäkeen. Minulle työssä tärkeitä tekijöitä ovat ihmisläheisyys ja ympäristötekijät", Perosvuo korostaa. 

Jatkokoulutushaaveita ja sisäisiä koulutuksia 

Keski-Suomen hyvinvointialueella tuetaan työntekijöiden osaamisen kehittämistä. Henkilöstön intrassa löytyy koulutuskalenteri, josta löytyy monipuolisia koulutusvaihtoehtoja. 

Niko Perosvuo on osallistunut työtään tukeviin Sairaala Novan fysiatrian poliklinikan luotsaamiin koulutusaamuihin, joissa teemoina on ollut esimerkiksi lonkkamurtumapotilaat, ikääntyneiden fysioterapia ja muistisairaan ihmisen kohtaaminen. Koulutusaamut ovat avoimia kaikille näkökulmista kiinnostuneille työntekijöille. 

Niko Perosvuo on pyrkinyt jatko-opintoihin Tampereen ammattikorkeakouluun vuoden kestävään psykofyysisen terapian erikoistumisopintoihin.  

"Minua on aina kiinnostanut psykologia ja ihmismieli, ihmisen psykofyysinen kokonaisuus. Työtehtävässäni ikääntyneiden palveluissa olen havainnut ikääntyneillä asiakkailla ahdistusta ja stressiä, joten tarvetta tällaiselle erityisosaamiselle fysioterapiassa siis on kovasti."

Kauramäessä yhteisöllisyys arvossaan 

Niko Perosvuo työskentelee aina arkipäivisin. Hän toimii yhteisöllisen asumisen yksikön puolella. Siellä asuu asiakkaita, jotka saattavat pelätä yksin asumista, mutta pärjäävät kuitenkin. Yhteisöllinen asuminen on sopivaa sellaiselle, joka kaipaa yhteistoimintaa ja turvaa toisista ihmisistä. Kauramäen asumisyksiköstä löytyy myös erityismuistiyksikkö ja tehostettua palveluasumista.

Arjen jaksamisesta Perosvuo huolehtii tauottamalla tekemistään, juttelemalla välillä työkavereille ja vaikka käymällä asukkaan kanssa kävelyllä. Hyvä keino on myös pysähtyä hetkeksi seurustelemaan asukkaiden kanssa. Siinä samalla torjutaan kuin huomaamatta yksinäisyyttä.  

Arkeen voimaa työyhteisöstä ja vapaa-ajan puuhista 

Niko Perosvuo kokee työyhteisönsä tärkeäksi osaksi elämää. Myös lähiesihenkilön merkitys työhyvinvoinnille on olennainen. Niko Perosvuo kiittää lämpimin sanoin hyvin toimivaa työyhteisöä ja lähiesihenkilötyötä.  

"Asumispalveluiden fysio- ja toimintaterapeuttien yhteinen Teams-ryhmä on koettu hyväksi työn tueksi, kun on helppokäyttöinen alusta, jossa jaetaan asioita. Myös esihenkilön luo kynnys on matala. Pysähtyminen yhdessä asioiden ääreen on tärkeää", Niko alleviivaa. 
 
Niko Perosvuo pitää tärkeänä vapaa-ajalla tehdä itselle merkityksellisiä asioita, joista kertyy jaksamista arkeen monin tavoin. Arkea rytmittävät kirpparilla ja kuntosalilla käynti, moottoripyöräily ja uusimpana ilostuksena äskettäin perheeseen muuttanut mäyräkoiran pentu. 

Merkityksiä ihmisten välisistä kohtaamisista  

Työnkuvan monipuolisuus ja työ ihmisten hyväksi antavat työhön merkityksellisyyden. 

"Saa niin paljon, kun huomaa antavansa iloa ja virkistystä ikääntyneille asiakkaillemme."

Entisessä työpaikassaan Niko Perosvuo osallistui 97-vuotiaan sotaveteraanin kuntoutukseen. Kotiin palatessaan asiakas antoi ilahduttavaa palautetta Nikolle, että sai tämän ansiosta paljon luottavaisuutta tulevaisuuteen, siihen kaivattuun kotona pärjäämiseen. 

Niko Perosvuo pitää työssään tärkeänä keskustella paljon asiakkaiden kanssa.  
Hänen mielestään tarinointi on parasta fysioterapiaa, kun annetaan välillä jumpan olla ja keskitytään henkisen puolen kohentamiseen. Sillä varmistetaan paras pohja asiakkaan kuntoutusmotivaatiolle. 

"Niko kohtaa niin työntekijät kuin asukkaatkin rauhallisesti ja yksilöllisesti. Nikon rauhallisuus tarttuu asukkaisiin ja hänellä on taito keskustella ja työskennellä kaikkien kanssa. Nikolle kuuluu iso kiitos, kun hän ylläpitää Kauramäen kylän asukkaiden fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä", Nikon esihenkilö Eemeli Otsonkoski muistaa fysioterapeuttia työnantajan kiitoksin. 

----------------------------------------------------------------------------------

Niko on mukana Keski-Suomen hyvinvointialueen Pääroolissa - työnantajamielikuvakampanjassa. Kampanja aikana loka-joulukuussa, pääset tutustumaan somekanavissa ja verkkosivuilla monipuolisesti hyvinvointialueen työntekijöihin ja heidän hyvään työarkeensa.