Hyppää pääsisältöön
Pääroolissa oleva henkilö

Arjen sankaritarina: ”Parasta on se, että omalla työllä voin ennaltaehkäisevästi vaikuttaa ihmisten terveyteen”

Julia Takala, pääroolissa keskisuomalaisten hyvinvoinnissa, terveydessä ja turvallisuudessa. 

Sairaanhoitaja Julia Takala on työskennellyt Laukaan terveysasemalla reilut kaksi vuotta, ensin sijaisuuksia tehden ja sittemmin vakituisessa pestissä. Polku nykyiseen työhön on aina ollut siinä mielessä selvä, että Julialla on ihan nuoresta asti ollut tavoitteena tulla sairaanhoitajaksi. 

– Peruskoulun jälkeen opiskelin lähihoitajaksi. Ajattelin, että on hyötyä, jos lukee ensin lähihoitajaksi ja etenee sen jälkeen sairaanhoitajaopintoihin. Lähihoitajaksi valmistuin vuonna 2015, ja puoli vuotta kotihoidossa ja vanhusten palveluasumisessa työskenneltyäni aloin opiskella sairaanhoitajaksi työn ohessa. Vuonna 2019 valmistuin sairaanhoitajaksi, Julia kertaa urapolkuaan. 

Valmistumisen jälkeen Julia ehti ennen Laukaan terveysasemalle asettumistaan työskennellä Kyllössä osastolla sekä hetken aikaan koronarokottajana ja -näytteenottajana. Laukaan terveysasemalle Julia hakeutui töihin, koska avosairaanhoito kiinnosti. 

– Tulin tänne alun perin kesätöihin, ja sille tielle jäin. Erityisesti minua houkutteli työn monipuolisuus, mahdollisuus kehittää omaa osaamista laajasti sekä iso ja luotettava työnantaja, josta olin kuullut paljon hyvää. Valinta on osoittautunut oikeaksi. 

Jatkuvaa kehittymistä ja vaikuttamista 

Julian mielestä on tärkeää, että työntekijöille tarjotaan koulutuksia ja kannustetaan itsensä kehittämiseen. Lisäksi yhdessä järjestetään tietoiskuja ja työpajoja, joissa jaetaan kokemuksia ja osaamista. Vastikään Julialle tarjoutui mahdollisuus lähteä kouluttautumaan lääkkeen määräämisen sairaanhoitajaksi.  

– Meillä saa muovata työstään oman näköistä ja ottaa erilaisia vastuualueita, joista on itse kiinnostunut. Itse toimin esimerkiksi opiskelijavastaavana, somevastaavana sekä tiimivastaavana. Työ on mielekästä ja sopivan vaihtelevaa, kun on mahdollisuus vaikuttaa itse työn sisältöön ja käyttää omaa osaamistaan monipuolisesti, Julia pohtii. 

– Julia on työntekijänä kaikki huomioonottava, hyväntuulinen ja tuo sen vuoksi työyhteisöön hyvää mieltä. Julia on myös ennakkoluuloton ja tarttuu ammatillisiin haasteisiin avoimin mielin. Julian kanssa on helppo työskennellä, kertoo Julian esihenkilö Laura Müller. 

Julialle työstä merkityksellistä tekee erityisesti se, että omalla työllä voi ennaltaehkäisevästi vaikuttaa ihmisten terveyteen.  

– Parasta on, kun näkee oman hoidon tuloksen, kun on hoitanut jonkun ihmisen asiaa ja tilanne on mennyt mahdollisesti parempaan suuntaan. Jos on esimerkiksi diabetespotilas, jonka elintapoihin on yhdessä mietitty muutoksia, joiden tulokset näkyvät sitten arjessa. 

Hyvinvointia arkisista asioista ja kannustavasta työyhteisöstä 

Aika perheen kanssa, liikkuminen, työkokemuksen tuoma varmuus, huolehtiva ja kannustava työyhteisö, kuunteleva esihenkilö, vaikuttamismahdollisuudet omaan työhön. Siinä on Julian mielestä tärkeimmät tekijät, jotka auttavat jaksamaan ja voimaan hyvin työssä – ja myös työn ulkopuolella.  

– Meillä on aivan ihana ja toisista huolehtiva työyhteisö, jossa tuemme toisiamme. Jos esimerkiksi mainitsisin kollegoilleni, että olen neljä päivää ollut putkeen puhelintyössä ja kaipaisin hengähdystaukoa intensiivisestä työstä, niin aina löytyy kollega, joka ymmärtää ja on valmis vaihtamaan tehtäviä. Meillä myös välitetään ja kysytään toisiltamme mitä kuuluu ja puretaan asioita yhteisissä tiimipalavereissa. 

Käytössä on yhteisöllinen työvuorosuunnittelu, joka mahdollistaa sen, että työntekijät voivat itse esittää toiveita työvuorojen lisäksi esimerkiksi siitä, mitä työpistettä haluaisi tehdä. Tämä on Julian mielestä todella hyvä asia, sillä se mahdollistaa oman viikon rytmittämisen erilaisilla tehtävillä. 

Julia toteaa viihtyvänsä sairaanhoitajana Keski-Suomen hyvinvointialueella erinomaisesti ja suosittelee lämpimästi tulemaan työkaveriksi. 

– Jos tykkäät vaihtelevista päivistä ja itsesi kehittämisestä, on tämä työpaikka juuri sinulle! Isolla työnantajalla on paljon mahdollisuuksia, ja lähes päivittäin tulee eteen jotain uutta, johon perehtyä ja josta oppia.  

----------------------------------------------------------------------------------

Julia on mukana Keski-Suomen hyvinvointialueen Pääroolissa - työnantajamielikuvakampanjassa. Kampanja aikana loka-joulukuussa, pääset tutustumaan somekanavissa ja verkkosivuilla monipuolisesti hyvinvointialueen työntekijöihin ja heidän hyvään työarkeensa.