Hyppää pääsisältöön
Pääroolissa oleva henkilö

Arjen sankaritarina: osastonsihteeri on tärkeä taustatuki ja ihmisten tilanteiden tulkki

Ilona Hagman pääroolissa keskisuomalaisten hyvinvoinnissa, terveydessä ja turvallisuudessa. 

Ensimmäisenä potilaita vastassa ja taustalla tukena ja ratkaisemassa ongelmia. Näin kuvailee työtään Ilona Hagman. Hän on työskennellyt kaksi vuotta osastonsihteerinä päivystyspolilla.

– Työskentelin lähihoitajana ja mietin osastonsihteerien työtä seuratessani, että mitenköhän tuota työtä pääsisi tekemään. Aloin selvitellä asiaa ja huomasin, että työhön on olemassa erikoisammattitutkinto. Soitin päivystykseen ja laitoin työhakemuksen perään, ja siitä hetken päästä jo aloitin oppisopimuskoulutuksen, Ilona kertaa urapolkuaan.

Osastonsihteerin työ Keski-Suomen hyvinvointialueella on ollut Ilonan mielestä juuri niin mielenkiintoista ja monipuolista kuin hän työstä haaveillessaan ajattelikin. Yhtenä päivänä osastonsihteeri on ambulanssia vastassa ja ohjaamassa potilasta eteenpäin. Toisena päivänä työ tapahtuu niin sanotusti taustalla, jolloin työhön kuuluu esimerkiksi saneluiden purkamista, kirjaamista ja eri ammattiryhmien tukena toimimista. Työssä saa pidellä samaan aikaan monia lankoja käsissä.

– Kyllähän se vaikuttaa työstä innostumiseen ja työmotivaation, kun päivissä on vaihtelua. Työni on hyvin monipuolista, mutta ei kuitenkaan liian sillisalaattia. Tykkään, että on koko ajan vähän säpinää ja uuden oppimista, Ilona kehuu.

Osaamisen ja oman työn kehittämistä

– Käyn melkein joka päivä tutkimassa koulutuskalenteriamme ja intraamme. Siellä on todella paljon koulutustarjontaa, ja olenkin päässyt jo osallistumaan muutamiin koulutuksiin, Ilona kertoo.

Ilonan mielestä Keski-Suomen hyvinvointialueella työntekijöitä kannustetaan kehittymään ja kouluttautumaan – ja myös käyttämään omaa erityisosaamista työn kehittämisessä. Jo pari vuotta sitten oppisopimuskoulutuksen aikana kaikki sujui loistavasti, ja koulupäivät saatiin sovitettua sujuvasti työaikatauluihin.

– On hienoa, että voin muokata työn sisältöä omien kiinnostuksen kohteideni ja osaamisen mukaan. Ihan vasta minusta tuli perehdytysvastaava, joka on uusien työntekijöiden tukena uuden työn alkumetreillä. Samalla kun perehdyttää työkavereita saa itse usein oivalluksia, miten asioita voisi tehdä vielä paremmin. Ja näitä kehitysehdotuksia otetaan todella hyvin meillä huomioon toiminnan kehittämisessä.

Jossain vaiheessa Ilonaa voisi kiinnostaa myös työnkierto: se voisi olla paitsi kiinnostavaa myös ammatillisesti järkevää, sillä tutustuminen eri aloihin laajentaisi tuntemusta eri aloista ja helpottaisi varmasti myös työtä osastonsihteerinä. Ilona on tehnyt päivystyksessä työskentelyn lisäksi sijaisuuksia teho- ja valvontaosastolla ja kokee sen tuoneen paljon uutta osaamista ja näkökulmaa.

Hyvä vaihtoehto uranvaihtajille

Aina ei ole ihan selvää, mihin suuntaan urallaan suuntaisi. Niissä hetkissä tarvitaan ennakkoluulotonta asennetta ja halua heittäytyä rohkeasti uuteen.

– Jos mietit, mihin suuntaisit seuraavaksi urallasi ja olet kiinnostunut asiakaspalvelua ja monipuolista itsenäistä työskentelyä yhdistävästä roolista, niin suosittelen osastonsihteerin työtä lämpimästi. Meitä on täällä useampiakin alanvaihtajia, Ilona kannustaa.

Työn monipuolisuuden lisäksi työyhteisö saa Ilonalta paljon kehuja. Työssä viihtymisen ja työssä jaksamisen kannalta on paljon merkitystä, millaisessa porukassa työpäivänsä viettää.

– Meillä on tiivis porukka, jossa pystyy vaihtamaan kokemuksia ja tunteita. Jos on esimerkiksi jokin haastava tilanne, niin tukea saa niin työkavereilta kuin esihenkilöltäkin. Tunne, että tuemme toisiamme lisää työhyvinvointia.

Sanonta ”positiivisuus kantaa” kuvastaa Ilonan asennetta työyhteisömme jäsenenä, kuvailee Ilonan esihenkilö, palveluesimies Pia Zeqiri.

Entä mikä työpäivistä tekee Ilonalle erityisen merkityksellisiä ja saa innostumaan omasta työstä joka päivä?

– Kun on ollut aistit herkkänä ihmisen tilanteelle ja osannut ohjata eteenpäin oikeaan hoitoon ja saa siitä kiitosta.

----------------------------------------------------------------------------------

Ilona on mukana Keski-Suomen hyvinvointialueen Pääroolissa - työnantajamielikuvakampanjassa. Kampanja aikana loka-joulukuussa, pääset tutustumaan somekanavissa ja verkkosivuilla monipuolisesti hyvinvointialueen työntekijöihin ja heidän hyvään työarkeensa.