Hyppää pääsisältöön
Pääroolissa oleva henkilö

Arjen sankaritarina: Olen löytänyt oman paikkani Sairaala Novan sairaanhoitajana

Esther Olaleye, pääroolissa keskisuomalaisten hyvinvoinnissa, terveydessä ja turvallisuudessa. 

Olen Esther Olaleye ja työskentelen sairaanhoitajana Sairaala Novassa perusterveydenhuollossa. Olen kotoisin Nigeriasta ja kotimaassani toimin aiemmin opettajana useita vuosia. Olen muuttanut Suomeen yli 8 vuotta sitten. Opiskelin Oulussa lähihoitajaksi ja myöhemmin sairaanhoitajaksi. Koen, että työuran unelmani on täyttynyt, kun olen saanut kulkea tämän oppipolun ja saan toimia sairaanhoitajana.  

Kotihoidosta sairaalamaailmaan 

Aloitin ensin kotihoidon puolella, mutta se työnkuva tuntui hieman liian haastavalta silloiseen kielitaitooni nähden. Kielen oppiminen oli alussa luonnollisesti hyvin vaikeaa, mutta näin paljon vaivaa sen eteen, että kehitin kielitaitoani. Joskus oli tilanteita, joissa potilas oli alkuun huolissaan, että ymmärränkö hänen tarpeitaan ja pystynkö antamaan oikeanlaista hoitoa – oli yhteinen ilo, kun ymmärrys löytyi, hoitoa saatiin annettua ja huoli muuttui hymyksi.  

Työyhteisön tuki työn kivijalka 

Nyt tuntuu, että olen todella löytänyt oman paikkani, kun saan tehdä töitä Novan perusterveydenhuollossa. Esihenkilöni ja kollegani ovat todella kannustavia ja on antoisaa tehdä töitä heidän kanssaan. Minuun ja osaamiseeni luotetaan ja suomen kieleni on vuosien varrella kehittynyt hyvin, kun olen saanut mahdollisuuksia käyttää kieltä ja minua on tuettu asiassa. Uuden oppimisessa auttaa se, että osaa myös nauraa itselleen. Joskus potilastyö voi nostaa myös monenlaisia tunteita pintaan ja silloin on hienoa, että työyhteisöltä saa tukea niissäkin hetkissä. 

Kunnioitan suomalaista kulttuuria unohtamatta omaani 

Kotoutuminen Suomeen on mennyt hyvin, mutta ei ole aina ollut kivutonta. Uutta opittavaa on paljon ja joskus olen saanut kokea, miten erilaisuuteen reagoidaan kielteisesti. Ulkomaalaisena on myös tärkeä antaa itselleen aikaa ja ymmärtää että kotoutuminen on prosessi. Pitää löytää hyvä tasapaino sen välillä, että elää maassa maan tavalla ja kunnioittaa suomalaista kulttuuria, unohtamatta kuitenkaan omaansa. Olen pyrkinyt olemaan avoin, rohkea ja ystävällinen sekä olemaan rehellinen myös omista tunteistani. Mitä enemmän olen voinut vapauttaa itseäni, sitä helpompaa uuteen sopeutuminen on ollut. 

--------------------------------------------------------------

Esther on mukana Keski-Suomen hyvinvointialueen Pääroolissa-työnantajamielikuvakampanjassa. Kampanjan aikana loka-joulukuussa pääset tutustumaan somekanavissa ja verkkosivuilla monipuolisesti hyvinvointialueen työntekijöihin ja heidän hyvään työarkeensa.