Hyppää pääsisältöön

Arjen sankaritarina: lähihoitaja Milla Kolppanen tukee ihmisiä heidän toipumismatkallaan

Milla Kolppanen pääroolissa keskisuomalaisten hyvinvoinnissa, terveydessä ja turvallisuudessa. 

Sairaala Novan aikuispsykiatrian osastolla B7 työskentelevälle Milla Kolppaselle työ on paitsi arjen työtä, myös vertaistuen ja toivon välittämistä.

Polku psykiatriseen hoitotyöhön

Millan tie nykyiseen työhönsä alkoi Äänekoskelta, josta hän valmistui lähihoitajaksi vuonna 2018. Hän on sittemmin työskennellyt monipuolisesti autismikirjon asiakkaiden parissa ja kokeillut myös kotihoidon tehtäviä ennen siirtymistään aikuispsykiatrian puolelle. 

Oman elämänkokemuksensa myötä Milla on tuntenut psykiatrian erityisen tärkeäksi, ja nykyisessä työssään hän pääsee toteuttamaan pitkäaikaista kiinnostustaan mielenterveystyöhön.

Työhyvinvointia hyvästä työyhteisöstä ja vahvasta tuesta

Milla kokee työpaikkansa hyvinvointia tukevaksi ja vuorosuunnittelun joustavaksi, mikä helpottaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Hyvän työvuorosuunnittelun ja työaikapankin ansiosta hän voi myös joustavasti suunnitella vapaitaan. 

Lähiesihenkilön tuki antaa Milla Kolppaselle tilaa keskittyä potilastyöhön, ja osastolla vallitseva hyvä yhteishenki on tärkeä voimavara. Yhteiset tyhypäivät ja yhteishenkeä kohottavat illanvietot tuovat työyhteisöä lähemmäs ja auttavat jaksamaan arjessa.

-Työnantajana hyvinvointialueen kannattaa jatkossakin panostaa työntekijöidensä tyhytoimintaan, se on tärkeä myös pitovoimatekijänä, Milla Kolppanen toteaa.

Vertaistukea omista kokemuksista

Työn merkityksellisyyttä lisää mahdollisuus tarjota potilaille vertaistukea ja toivon pilkahduksia – Millalle on tärkeää olla läsnä potilailleen ja jakaa myös omia kokemuksiaan. 

-Olen itse kokenut synnytyksen jälkeen vaikean masennuksen. Siitä toipuneena annan erittäin mielelläni vertaistukea, Milla Kolppanen kertoo.

Milla tietää, miten suuri merkitys pienillä vinkeillä ja rohkaisulla voi olla, ja on palkitsevaa nähdä, miten potilaat edistyvät omalla toipumismatkallaan.

Yhteisön tuki ja monipuoliset työmahdollisuudet motivoivat

Tiimityöllä on tärkeä rooli Millan työssä: tiivis työyhteisö jakaa ilot ja haastavat tilanteet yhdessä. Kollegoiden tuki auttaa myös jaksamaan kiireessä ja vaativissa hetkissä. 

Työ on myös monipuolista ja joustavaa. Milla Kolppanen arvostaa mahdollisuutta työskennellä eri osastoilla, mikä tuo päivään vaihtelua ja pitää työn mielenkiintoisena. 

Autismikirjon asiakastyön erityisosaaminen on auttanut häntä ymmärtämään psykiatrisen työn haasteita ja tukemaan asiakkaita juuri heidän tarpeidensa mukaan.

Kohtaamisia persoonalla

Milla nauttii siitä, että saa tehdä työtä omalla persoonallaan ja tuoda oman avoimuutensa ja rohkeutensa osaksi kohtaamisia. Hänen mukaansa osastolla annettu tuki on ennen kaikkea ihmisenä ihmisen rinnalla kulkemista. 

Psykiatrian lähihoitajan työssä Millalle tärkeintä on kyetä antamaan uskoa parempaan huomiseen ja tukea jokaista potilasta hänen omassa tilanteessaan – aidosti ja lämmöllä.

Työnantajan kiitoksia Millalle

-Milla on alusta asti osoittanut olevansa aktiivinen ja toimeen tarttuva hoitaja. Hänen rauhallinen ja hyväntuulinen olemuksensa luo häivähdyksen kesäistä aurinkoa synkeänkin syksyn keskelle. Millan ote työhön on varma ja vastuullinen, hän on aina valmis auttamaan muita. Hän osaa myös kysyä apua, mikäli sellaista tarvitsee. Milla on työyhteisöä yhdistävä osanen erinomaisten työyhteisötaitojensa vuoksi, apulaisosastonhoitaja Tero Turkkila kuvailee Millaa psykiatrian osaston työntekijänä.

----------------------------------------------------------------------------------

Milla on mukana Keski-Suomen hyvinvointialueen Pääroolissa - työnantajamielikuvakampanjassa. Kampanja aikana loka-joulukuussa, pääset tutustumaan somekanavissa ja verkkosivuilla monipuolisesti hyvinvointialueen työntekijöihin ja heidän hyvään työarkeensa.