Hyppää pääsisältöön
Pääroolissa oleva henkilö

Arjen sankaritarina: Kroatiasta Keuruulle lähihoitajaksi

Nensy Hakamäki pääroolissa keskisuomalaisten hyvinvoinnissa, terveydessä ja turvallisuudessa. 

Hei, olen Nensy Hakamäki ja työskentelen lähihoitajana Keuruulla Tarhialan yksikössä. Olen kotoisin Kroatiasta ja muutin Suomeen 4,5 vuotta sitten. Kiinnostuin lähihoitajan työstä Suomessa, sillä Kroatiassa ei ole tarjolla koulutustani vastaavaa työtä. Muutin Suomeen korona-aikana ja alussa opiskelin suomen kieltä. Aloitin Tarhialassa harjoittelussa, pääsin oppisopimuksella opiskelemaan lähihoitajaksi ja valmistuin viime keväänä. 

Suomen kieltä oppii, kun saa tukea ja uskaltaa puhua 

Kun aloitin, olin ehtinyt opiskella suomea noin kolmen kuukauden ajan, ja aluksi pystyin vain tervehtimään. Pärjäsin hyvin työkavereiden kanssa, sillä he auttoivat monin eri tavoin mm. käsillä elehtien, jotta löysimme yhteistä kieltä.  

Asiakkaiden kanssa kommunikointi oli alussa haastavaa, kun en heti ymmärtänyt, mitä he minulle kertoivat. Kaikki ovat ottaneet minut hienosti vastaan ja lopulta asiakkaidenkin kanssa aloimme ymmärtämään toisiamme.  

Suomen oppimisessa auttoi se, että minulle puhuttiin usein pelkkää suomea – siinä oppii väkisinkin. Kielen oppimista on auttanut se, että lähden rohkeasti puhumaan itsekin suomea, enkä välitä, jos tulee välillä virheitä.  

Olen myös hyvin utelias ja sosiaalinen ja nautin siitä, kun pystyn ymmärtämään mistä muut puhuvat ja voin osallistua keskusteluun. Se kasvattaa motivaatiotani kielen oppimiseen. Haluan myös urallani jatkaa kehittymistä sairaanhoitajaopintoihin. Tavoitteeni motivoivat minua kehittymään jatkuvasti. 

Suomalainen kulttuuri: hiljaisuutta ja suoruutta 

Suomalaisessa kulttuurissa oli aluksi opettelemista, kun Kroatiassa ollaan puheliaita ja käydään runsaasti small talkia, Suomessa ei niinkään. Kaupassa käydessäkin tuntui todella rauhalliselta, kun puheensorinaa ei kuulunut samalla tavalla.  

Työkulttuurin osalta uutta oli se, että omalle esihenkilölle sai mennä sanomaan, jos jokin asia oli vialla ja siihen alettiin etsimään heti ratkaisuja yhdessä. Kroatiassa olin tottunut siihen, että esihenkilö on viimeinen, jolle mennään puhumaan. On hienoa, kun Suomessa voi puhua esihenkilölle niin matalalla kynnyksellä. 

Terveiseni hyvinvointialueen väelle 

Antakaa rohkeasti tilaa erilaisille kulttuureille arjessa! Etelä-eurooppalaisessa kulttuurissa on hyvin luontevaa mm. halailla, ja on mukava olla asiakkaiden kanssa lempeä ja välitön. Kasvoin itse mummoni kanssa, ja minusta on ihanaa työskennellä ikääntyneiden parissa. Olen viihtynyt Keuruulla ja toiveeni on olla täällä pitkään. 

----------------------------------------------------------------------------------

Nensy on mukana Keski-Suomen hyvinvointialueen Pääroolissa - työnantajamielikuvakampanjassa. Kampanja aikana loka-joulukuussa, pääset tutustumaan somekanavissa ja verkkosivuilla monipuolisesti hyvinvointialueen työntekijöihin ja heidän hyvään työarkeensa.