Hyppää pääsisältöön
Lämmin sydänkuvioinen kahvikuppi ihmisen käsissä.

Tapahtuma

Infotilaisuus avustuksesta ruoka-aputoiminnan järjestämiseen

Tapahtuma-aika: 08.06.2023 13:00 - 15:00

Tapahtumapaikka: Teams

Pilottikokeilussa lahjoitetun hävikkiruuan jakeluun tarkoitettu rahoitus kohdennetaan Keski-Suomessa sijaitseville ruoka-aputoimijoille Keski-Suomen hyvinvointialueen kautta vuonna 2023. Tähän saakka valtionavustus on jaettu suoraan ruoka-apua toteuttaville järjestöille.

Uuden toimintamallin tavoitteena on ohjata järjestöjä ja kuntia tiiviimpään yhteistyöhön hävikkiruuan vähentämiseksi ja ruoka-aputoiminnan kehittämiseksi. Toimintamallissa voidaan ottaa huomioon alueelliset tarpeet ja osaaminen sekä pienet toimijat aiempaa paremmin. Hyvinvointialueen ensisijaisena tehtävänä ohjata ruoka-apua saavat asukkaat tarvittaessa sosiaali- ja terveyspalvelujen piiriin.

Hyvinvointialue kokoaa Keski-Suomen valtionavustushakemuksen ministeriölle ja jakaa avustuksen vapaaehtoistoimijoiden ruoka-aputoiminnan järjestämisestä aiheutuviin, välittömiin kustannuksiin. Avustusta voivat saada Keski-Suomessa toimivat oikeuskelpoiset, rekisteröidyt, yleishyödylliset ja ruoka-aputoiminnassa vakinaisesti mukana olevat yhdistykset ja säätiöt.

Pilottikokeilu edellyttää yhteistyötä ja sopimista hyvinvointialueen, järjestöjen ja seurakuntien sekä kuntien kesken. Tämän vuoksi kartoitamme ruoka-aputoimintaa tekevät tahot Keski-Suomessa.

Mikäli toimintaasi kuuluu ruoka-apu, täytäthän tämän verkkolomakkeen

Linkki infotilaisuuteen lähetetään yllä olevan lomakkeen kautta ilmoittautuneille.

Lisätietoa ruoka-avun valtionavustusten jaosta löydät uutisestamme.

Lisätietoa: