Hyppää pääsisältöön

Työttömien terveystarkastukset

Ollessasi työttömänä työnhakija tai toistuvasti lyhytaikaisissa työsuhteissa sinun on mahdollista hakeutua terveystarkastukseen omalle terveysasemallesi silloin, kun arvelet terveydellisten seikkojen olevan työllistymisesi tai uudelleenkouluttautumisesi esteenä tai oma terveydentilasi askarruttaa sinua muutoin.

Työttömän terveystarkastus alkaa yhteydenotolla omaan terveysasemaasi. Yhteydenotossa saat ohjeet siitä, kuinka terveystarkastuksesi etenee. Työttömän terveystarkastukseen kuuluu myös sähköisen terveyskyselyn täyttäminen Omaolo-verkkopalvelussa.

Terveystarkastus antaa tietoa sen hetkisestä terveydentilastasi. Terveystarkastuksessa pureudutaan mieltäsi askarruttaviin asioihin ja autetaan ennaltaehkäisemään terveysriskejä. Tarvittaessa aloitetaan myös havaittujen sairauksien hoito ja saat palveluohjausta sinulle tarkoituksenmukaisista palveluista. Terveystarkastukseen kuuluu verikokeita, joiden laajuus arvioidaan täyttämäsi sähköisen kyselyn jälkeen.

Terveystarkastukseen voi hakeutua, kun

  • edellisestä terveystarkastuksesta on kulunut 3-5 vuotta aikaa
  • terveydentila huolestuttaa
  • on tarvetta arvioida työkykyä tai kuntoutustarvetta.

Kenelle

Työttömille työnhakijoille tai toistuvasti lyhytaikaisissa työsuhteissa oleville henkilöille.

Toimi näin

Terveystarkastukseen voi ohjautua lähetteellä te-palveluiden, sosiaalityöntekijän, Kelan tai TYPin kautta tai ottamalla itse yhteyttä terveysasemaasi tai sairaanhoitajan chattiin. Työttömien terveystarkastuksia tehdään jokaisella terveysasemalla.