Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.

Omaishoito

Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu hoidettavalle annettavista palveluista sekä omaishoitajille annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen, harkinnanvarainen etuus ja on verotettavaa tuloa.

Keski-Suomen hyvinvointialue voi myöntää omaishoidon tukea seuraavin edellytyksin, mikäli henkilö tarvitsee alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa henkilökohtaisissa toimissa joko ympärivuorokautisesti tai useamman kerran päivässä. Edellytykset, että omaishoidon tuen myöntämiseen lapsen ja nuoren kohdalla täyttyvät, tulee hoidon olla erittäin vaativaa ja/tai sitovaa verrattuna terveeseen saman ikäiseen. Hoidettavan täysi-ikäinen omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö on valmis vastaamaan hoidosta ja huolenpidosta. Hoidosta päävastuu on omaishoitajalla. Hoidettavan kotikunnan tulee olla Keski-Suomen hyvinvointialueella.

Omaishoidon tukea voit hakea lomakkeella ja asiakasohjaaja sopii tämän perusteella kotikäynnin palvelutarpeen arviointia varten.

Kenelle

Vanhuksille, vammaisille, sairaille ja lapsille, jotka tarvitsevat paljon tukea arkeensa sekä heidän läheisilleen. Omaishoidon myöntämisperusteet löydät lomakkeesta tältä sivulta otsikon "Lomakket ja ohjeet " alta.

Toimi näin

Hae omaishoidon tukea hakemuksella.