Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.

Lapsiperheiden sosiaalityö ja sosiaaliohjaus

Jokaisella lapsella on oikeus suojeluun, huolenpitoon sekä turvalliseen kasvuun ja kehitykseen. Lapsiperheiden sosiaalityö on suunnitelmallista ja tavoitteellista työskentelyä yhdessä perheen kanssa. Lapsiperheiden sosiaalityön piiriin tullaan palvelutarpeen arvioinnin kautta. Perheiden palveluntarve ja heille järjestettävät palvelut arvioidaan sosiaalihuoltolain perusteella.

Erityisen tuen tarpeessa oleville asiakkaille määritellään oma sosiaalityöntekijä, joka vastaa palvelujen järjestämisestä. Tarjoamamme tuki voi olla muodoltaan tilapäistä, jatkuvaa ja toistuvaa tai pysyvää ja pitkäaikaista.

Lapsiperheiden sosiaaliohjauksessa tuemme ja ohjaamme perheitä tilanteissa, joissa omat voimavarat ovat osoittautumassa riittämättömiksi. Sosiaaliohjaaja arvioi perheen avuntarpeen sosiaalihuoltolain mukaisesti ja järjestää heille sen mukaiset palvelut.

Sosiaaliohjaus perustuu aina tavoitteelliseen ja yksilölliseen asiakassuunnitelmaan, joka tukee perheen hyvinvointia.

Kenelle

Avun ja tuen tarpeessa oleville lapsille, nuorille ja heidän perheilleen.
Juridisesti lapsiperheiden sosiaalityön asiakkaita ovat alle 18-vuotiaat lapset ja nuoret. Asiakkuus päättyy, kun tuen tarve lakkaa.

Toimi näin

Voit ohjautua lapsiperheiden sosiaalityöhön tai sosiaaliohjaukseen lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnin kautta, johon jokainen voi olla yhteydessä itsenäisesti tai yhdessä jonkun toisen viranomaisen / yhteistyökumppanin kanssa.

Lue lisää yhteydenotosta sosiaalihuoltoon lapsen tai lapsiperheen asioissa.