Hyppää pääsisältöön

Hoitotarvikejakelu

Maksuttomat hoitotarvikkeet ovat tarkoitettu pitkäaikaissairauden hoitoon. Tarvikkeita voidaan myöntää myös aiemminkin, mikäli todetun sairauden vuoksi tarve on välitön (esim. avannetarvikkeet ja virtsaamisapuvälineet). Muissa tilanteissa asiakas otetaan jakelun piiriin, kun tarpeen arvioidaan kestävän vähintään kolme kuukautta, jolloin sairaus katsotaan pitkäaikaiseksi.

Hoitotarvikkeiden ilmaisjakelu toteutetaan pääsääntöisesti asiakkaan kotikunnan terveysasemalla. Kotihoidon piirissä olevat asiakkaat saavat ilmaisjakeluun kuuluvat tarvikkeet kotihoidon kautta ja apuvälineasioissa palvelee apuvälinelainaamo.

Lähetteen maksuttomista ja yksilöllisen tarpeen mukaisista hoitotarvikkeista tekee hoitava lääkäri tai muun terveydenhuollon ammattilainen. Lähetteen perusteella laaditaan yksilöllinen jakelusuunnitelma, jonka mukaan asiakkaalle annetaan tarvitsemansa tuotteet. Asiakasta opastetaan tarvikkeiden oikeaan käyttöön.

Tarvikkeita annetaan tai toimitetaan asiakkaalle kolmen kuukauden tarve kerrallaan. Osa lähetteen mukaisista hoitotarvikkeista voidaan toimittaa maksuttomasti kotijakelun kautta suoraan asiakkaalle.

Hoitosuunnitelman mukaan jaettavia hoitotarvikkeita ovat esim.

  • Avannehoitotarvikkeet
  • Diabetestarvikkeet
  • Dialyysitarvikkeet
  • Haavanhoitotarvikkeet
  • Hapen annon ja hengityksen tarvikkeet
  • Imujen tarvikkeet
  • Trakeostomia tarvikkeet
  • Lääkeannostelun tarvikkeet (ei sisällä dosetteja)
  • Ravitsemuksen tarvikkeet (ei sisällä ravintovalmisteita)
  • Virtsaamisapuvälineet
  • Vaipat ja muut hygieniatuotteet
  • Vuodesuojat (vuodepotilaille)
  • Pesulaput (vuodepotilaille)

Jaettaviin tarvikkeisiin eivät kuulu normaaliin hygieniaan ja perushoitoon kuuluvat tuotteet, kuten pesuaineet, pyyhkeet, suojakäsineet ja perusvoiteet.

Kenelle

Pitkäaikaissairaille, jotka tarvitsevat hoitotarvikkeita sairautensa hoitoon.

Toimi näin

Ota yhteys oman terveysasemasi hoitotarvikejakeluun.