Hyppää pääsisältöön
Marena Paahto.

Uutinen

Marena Paahto aloitti sosiaalihuollon johtajana

23.8.2024

Keski-Suomen hyvinvointialueen uusi sosiaalihuollon johtaja Marena Paahto aloitti virassaan elokuun alussa.

Sosiaalihuollon johtaja toimii sosiaalihuollon ylimpänä viranhaltijana hyvinvointialueella, joten virkaan liittyy hallinnollisia tehtäviä, kuten ohjausta, arviointia ja valvontaa. Laajaan tehtäväkokonaisuuteen kuuluu myös sosiaalialan ammatillisen kehittymisen edistäminen ja sosiaalihuollon vahvistaminen tutkimus-, kehittämis-, koulutus- ja innovaatiotoiminnassa.

Ajankohtainen edistettävä asia on rakenteellisen sosiaalityön kehittäminen, jolla lisätään ymmärrystä heikommassa asemassa olevien asiakkaiden tarpeista sekä niihin vaikuttavista yhteiskunnallisista esteistä, joihin pyritään vaikuttamaan. Lisäksi alkusyksyssä on useiden lausuntojen määräpäiviä ja yksilöasiainjaoston valmistelutyötä, Paahto summaa.

Sosiaalihuollon johtaja on yksi hyvinvointialueen kolmesta professiojohtajasta, joiden yksi tehtävä on järjestämislain mukaisesti turvata monialaista johtamista. He vahvistavat integraatiota toimialojen ja vastuualueiden välillä niin, että johtamisessa huomioidaan perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito, sosiaalihuolto ja pelastustoimi.

Professiojohtajat ovat kuin moottoriöljy, joka sujuvoittaa hyvinvointialueen moottorin eri osien toimintaa, Paahto kuvailee.

Hyvinvointialueen strategia innosti hakemaan virkaan

Paahto työskenteli aiemmin vastaavassa virassa Pohjois-Savon hyvinvointialueella. Vaikka hyvinvointialueet ovat järjestäytyneet eri tavoin, niiden haasteet, kuten henkilöstön riittävyys, ovat samoja. Keski-Suomi ei ollut Paahdolle vieras, sillä hän teki tiivistä yhteistyötä edeltäjänsä Raija Kojon kanssa Itä-Suomen yhteistyöalueen verkostoissa.

– Arvostan Raijan tekemää työtä, jonka pohjalta on hyvä ponnistaa eteenpäin, Paahto kiittää.

Keski-Suomen hyvinvointialueelle Paahdon sai hakemaan verkostoissa syntyneet hyvät kontaktit ja hyvinvointialueen strategia. Häneen teki vaikutuksen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tasapainoinen huomioiminen strategiassa ja sosiaalihuollon merkityksen ymmärtäminen kokonaisuudessa. Mielenkiintoisten tehtävien lisäksi uuteen työhön innostaa Paahdon ensimmäisten viikkojen aikana huomaama henkilöstön asenne ja yhdessä tekemisen toimintakulttuuri.

  Haasteet tunnistetaan ja tunnustetaan, mutta niitä ratkotaan yhdessä hyvässä hengessä, Paahto kertoo.

Lisätietoja:

  • Marena Paahto, sosiaalihuollon johtaja, marena.paahto(at)hyvaks.fi, p. 040 143 4759