Hyppää pääsisältöön
Ihminen kävelee reppu selässään syksyisessä metsässä.

Uutinen

IPS-työhönvalmennuksesta hyviä tuloksia vaikeista mielenterveyshäiriöistä kuntoutuville

20.8.2024

Olemme pilotoineet IPS – Sijoita ja valmenna -mallin mukaista työhönvalmennusta vuoden 2023 huhtikuusta alkaen osana EU-rahoitteista Keski-Suomen kestävän kasvun ohjelmaa.

IPS-työhönvalmennus on osa vaikeaan mielenterveyden häiriöön sairastuneiden hoitoa ja kuntoutusta, ja sillä edistetään asiakkaiden etenemistä kohti avoimia työmarkkinoita. Joskus polku mieleiseen työhön voi vaatia osaamisen päivittämistä ja tästä syystä asiakkaita tuetaan myös opintojen löytämisessä ja aloittamisessa.

Työhönvalmennuksen pilotista on saatu lupaavia tuloksia: noin puolet asiakkaista ovat ohjautuneet johonkin työllistymistä edistävään toimintaan. Asiakkaista 23 prosenttia on työllistynyt ja 16 prosenttia on aloittanut opinnot. Seitsemän prosenttia on aloittanut työkokeilun ja kolme prosenttia suuntautunut vapaaehtoistyöhön. Asiakkaita on ollut työhönvalmennuksessa yhteensä 73.

Huomattavaa on myös se, että asiakkaat ovat kertoneet työhönvalmennuksen kohottaneen mielialaa (86 % asiakkaista), vahvistaneen voimavaroja (74 % asiakkaista) ja vahvistaneen itsetuntoa (73 % asiakkaista). Lisäksi 40 prosenttia asiakkaista on kokenut oman psyykkisen oireilunsa vähentyneen työhönvalmennuksen aikana.

Kansallisessa loppuseminaarissa kuullaan kokemuksia palvelun juurtumisesta hyvinvointialueille

THL järjestää kansallisen loppuseminaarin, jossa kuullaan asiakkaiden ja sote-ammattilaisten kokemuksia IPS-palvelusta. Aamupäivän osuus on suunnattu johdolle ja asiakastyötä tekeville, ja siihen on mahdollista osallistua etäyhteyksin. Ilmoittautumisaikaa on 22.8. asti. Voit lukea tapahtumasta ja ilmoittautumisesta lisää tapahtumailmoituksesta THL:n verkkosivuilta.

Lisätietoja

  • Sampsa Nyyssönen, projektipäällikkö, Keski-Suomen kestävän kasvun ohjelma, p. 050 563 1331, sampsa.nyyssonen(at)hyvaks.fi

Lue lisää Keski-Suomen kestävän kasvun ohjelmasta.

Image