Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.

Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu

Sosiaalihuoltolain mukainen harkinnanvarainen kuljetuspalvelu on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät kykene itsenäisesti käyttämään julkisia liikennevälineitä sairauden tai muun toimintakykyä alentavan syyn takia, ja jotka tarvitsevat palvelua asioimiseen tai muun jokapäiväiseen elämään kuuluvan tarpeen vuoksi ja asiakkaalle ei ole myönnetty vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua. Kuukaudessa myönnetään enintään kahdeksan yhdensuuntaista matkaa asiointiin lähimpään taajamaan.

Kuljetuspalvelua ei voi käyttää terveydenhuollon matkoihin. Terveydenhuollon matkoihin käytetään Kela-Taksia.

Kuljetuspalvelua voi hakea, kun:

  • Tavanomaisen joukkoliikenteen ja muun palveluliikenteen käyttö ei ole mahdollista jonkin sairauden, vamman tai ikääntymisen vuoksi
  • Henkilöllä ei ole muuta auton käyttömahdollisuutta, eikä lähellä asuvilla sukulaisilla tai ystävillä ole mahdollisuutta tarjota kuljetusapua
  • Henkilö ei saa tukea matkoihin jonkin muun lain nojalla
  • Henkilö asuu omassa kodissaan, eikä esimerkiksi palveluasumisen piirissä

Hakijan bruttotulot:

  • yksin asuvalla on enintään 1 360,51 euroa kuukaudessa
  • kahden hengen kotitaloudessa enintään 2 721,02 euroa kuukaudessa

Yhteenlasketut talletukset:

  • yksin asuvalla enintään 1 000 euroa
  • kahden hengen taloudessa enintään 2 000 euroa

Sinun tulee liittää tulo- ja varallisuustietosi mukaan kuljetuspalveluhakemukseen.

Kenelle

Henkilöille, jotka eivät sairauden, vamman tai ikääntymisen takia pysty käyttämään julkista liikennettä asiointimatkoillaan.

Toimi näin

Hae kuljetuspalvelua hakemuksella. Tarvittaessa ota yhteyttä keskitettyyn asiakas- ja palveluohjaukseen.

Kun sinulla on kuljetuspalvelun päätös voimassa, ilmoita seuraavat asiat kun tilaat matkaa:

  • nouto-osoite ja määränpää
  • kellonaika
  • käytössä olevat apuvälineet
  • erityistarpeet (saattaminen määränpäähän, saattaja, opaskoira)
  • välipysähdykset (nopeat asioinnit)