Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Nuoret viettävät aikaa puistossa.

Nuoren vapaa-aika ja harrastukset

Vapaa-aika ja harrastukset ovat tärkeä osa elämää. Sosiaaliset suhteet rakentuvat usein vapaa-ajan ja harrastusten ympärille. 
Tältä sivustolta löydät tietoa somesta, harrastusmahdollisuuksista sekä vapaa-ajan viettopaikoista. Lisäksi pääset tutustamaan myös leffa- ja sarja-arvosteluihin Leffaklubi-osiossa.

Sosiaalinen media tarkoittaa eri verkkoviestintäympäristöjä, joissa jokaisella käyttäjällä on mahdollisuus osallistua aktiivisesti keskusteluihin sekä tehdä sisältöjä alustoille. Toiminta eri sosiaalisen median kanavissa lisää sosiaalisuutta, verkostoitumista ja yhteisöllisyyttä. Someen liittyy tiiviisti myös nuorten kulttuuri, ilmiöt ja trendit. Viestintä on usein kuva- tai videopainotteista. Erilaisia sosiaalisen media kanavia ovat esimerkiksi Facebook, Instagram, TikTok, Snapchat, Pinterest, Jodel, Discord sekä Youtube.

Some on kiinteä osa tämän päivän elämää. Algoritmit puolestaan perustuvat somekäyttäytymiselle ja pyrkivät tarjoamaan eri sisältöjä tähän perustuen. Tämän vuoksi some saattaa herkästi myös koukuttaa. Tällöin somen käytöstä saattaa tulla jopa ongelma, jolloin some voi viedä tilaa esimerkiksi harrastuksilta, kotitöiltä, kavereiden näkemiseltä sekä sovituilta menoilta. Somen käytön hallinnan tueksi on myös erilaisia sovelluksia. Voit tutustua näihin Somerajaton-sivuilla.

Sosiaalisen median käytöllä saattaa olla vaikutusta myös mielenterveyteen. Somen uhkia ovat muun muassa nettikiusaaminen, grooming, väkivaltaiset sisällöt sekä vääristynyt käsitys kehosta. Nopeasti vaihtuvat sisällöt haastavat myös keskittymistä. Lisäksi some saattaa vähentää kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta. Toisaalta somessa on myös paljon hyvää, kuten voimauttavat sisällöt sekä yhteisöllinen tai vertaistuellinen merkitys. Lisäksi some luo mahdollisuuden olla yhteydessä ihmisiin kaikkialla maailmassa ja uutiset saavutetaan reaaliajassa. Some myös mahdollistaa tiedon jakamisen ja uuden oppimisen.

Lue lisää:

Apua ja tukea:

Heartsopper (2022-)

Ohjaus: Euros Lyn. Pääosissa: Joe Locke, Kit Connor, Yasmin Finney

Teema: ihmissuhteet, seksuaalinen monimuotoisuus

Ikäraja: 7

Asiantuntijan arvostelu

”Sarjassa seurataan kahden nuoren opiskelijan ja heidän ystäviensä elämää koulumaailmassa. Eri hahmojen kautta tulee hyvin esille, kuinka toisille oma identiteetti, sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen voivat olla hyvinkin selkeitä jo varhain, kun taas toisella saman ikäisellä prosessi voi olla vasta aluillaan.

Nuorten elämään liittyy tunnemyrskyä, oman seksuaalisen suuntautumisen kyseenalaistamista ja määrittelyä useampaankin kertaan, ihastumista, rakastumista, ystävyyssuhteita ja riitoja. Uskon että moni nuori samaistuu erilaiseen kasvun ja kehityksen aiheuttamaan kipuiluun ja prosessiin oman seksuaalisen suuntautumisen ja ulostulemisen kanssa. Mielestäni sarjan viesti on, että ole rohkeasti oma itsesi ja kuuntele itseäsi. Itse herkistyin useamman kerran sarjan aikana. Tuloillaan on onneksi toinen tuotantokausi!”

– seksuaalineuvoja Sonja

Sex Education (2019-2023)

Luonut: Laurie Nunn. Pääosissa: Asa Butterfield, Gillian Anderson, Ncuti Gatwa, Emma Mackey.

Teema: seksi, seksuaalisuuden monimuotoisuus, kasvu ja kehitys, ihmissuhteet

Ikäraja: 16

Asiantuntijan arvostelu

“Sex Education käsittelee seksuaalisuuden eri teemoja luontevasti ja realistisesti nuorten silmin. Sarjassa nähdään nuorta intoa, lempeä ja vaikeitakin tunteita liittyen mm. omaan seksuaaliseen identiteettiin ja kasvamiseen kohti aikuisuutta. Sarjan edetessä myös nuorten seksuaalinen kehitys on silmin nähtävissä, puhumattakaan vanhempien erilaisista tavoista suhtautua ja käsitellä tätä muutosta oman lapsen kohdalla. Nuorten lisäksi sarjassa tuodaan esille perhetilanteiden monimuotoisuutta, niiden vaikutusta nuoriin mutta myös vanhempien omaa kasvua seksuaalisuusteeman äärellä. Seksuaalisuus ja seksuaalinen kehitys koskettaakin meitä kaikkia ja on osana jokaista meitä koko elämänkaaren ajan.” 

– terveydenhoitaja, seksuaalineuvojaksi kouluttautuva Lotta

Leffanörtin arvostelu

”Brittiläinen Sex Education onnistuu liki mahdottomassa tehtävässä käsitellessään herkkää aihepiiriään lukiolaisten seksuaalisuudesta aidosti opettavaisesti mutta äärimmäisen viihdyttävästi ja koukuttavasti. Sarja seuraa lukioikäistä Otisia, joka ryhtyy luotsaamaan salaista seksuaalineuvontaklinikkaa yhdessä uuden, kovanaamalta vaikuttavan tuttavuutensa Maeven kanssa. Samanaikaisesti Otis kuitenkin painii oman seksuaalisen heräämisensä kanssa paikoin tungettelevaksi äityvän seksuaaliterapeuttiäidin (aina loistava Gillian Anderson) valvovan silmän alla.

Sarjan hahmot ovat kaikki aidosti kolmiulotteisia, eikä kukaan ole sitä miltä näyttää. Sarja ei myöskään saarnaa tai tuomitse vaan muistuttaa, kuinka meidän kaikkien tulisi hyväksyä ja rakastaa itseämme.”

– verkkoviestinnän asiantuntija Iiro

Sex Education on katsottavissa NetflixissäSex Education IMDb:ssä.

Eighth Grade (2018)

Ohjaus: Bo Burnham. Pääosissa: Elsie Fisher, Josh Hamilton, Emily Robinson, Jake Ryan.

Teemat: murrosikä, lukioon siirtyminen, sosiaalinen media

Ikäraja: 12

Leffanörtin arvostelu

”Aikanaan YouTubesta suosioon ponnahtaneen muusikko-koomikko-monilahjakkuus Bo Burnhamin esikoisohjaus on riipaisevan todentuntuinen, hauska sekä paikoin vaivaannuttava ja ahdistavakin kuvaus yläastettaan päättävän Kaylan kamppailusta sosiaalisen ahdistuksensa sekä yksinäisyytensä kanssa. Elokuvan tapahtumat pohjaavat ohajushetkellä vasta 27-vuotiaan Burnhamin omiin kokemuksiin. Elsie Fisher loistaa pääosassa ensimmäisessä isossa elokuvaroolissaan. Eighth Graden parissa viihtyvät niin kasiluokkalaiset kuin kasiluokkansa vuosia sitten päättäneet.”

– verkkoviestinnän asiantuntija Iiro

Asiantuntijoiden arvostelu

”Elokuva kertoo hyvin nuoruuden ongelmista ja niiden todellisesta vakavuudesta. Siinä käsitellään epävarman nuoren elämää ja osittain sitä, kuinka omaa itsevarmuutta voi vahvistaa. Elokuva kuvaa hyvin nuorison ääripäitä ja sitä mitä tapahtuu, kun ne kohtaavat. Synkkyys ja huumori kohtaavat myös elokuvan tapahtumissa, ja sen avulla aihetta pystytään käsittelemään eri näkökulmista. Elokuvassa käsitellään myös paineita, joita erityisesti sosiaalinen media tuottaa. Eighth Grade on todella aidolta tuntuva elokuva teini-iästä ja suosittelemme sitä kaikille nuorille!”

– Netta ja Riki, lukion ensimmäisen luokkansa keväällä 2022 päättäneet OmaKS:n kesätyöntekijät

Eighth Grade katsottavissa ja vuokrattavissa mm. Viaplayssa ja Elisa ViihteessäEighth Grade IMDb:ssä.

Minä, Simon (2018)

Ohjaus: Greg Berlant. Pääosissa: Nick Robinson, Katherine Langford, Jennifer Garner, Josh Duhamel.

Teemat: seksuaalinen suuntautuminen, identiteetti

Ikäraja: Sallittu kaikenikäisille

Asiantuntijan arvostelu:

"Kukaan ei tiedä Simonen pitävän pojista. Simon on myös rakastunut netissä, eikä hänellä ole aavistustakaan pojan henkilöllisyydestä. Asioiden ratkaiseminen osoittautuu hulvattomaksi, pelottavaksi ja ennen kaikkea elämää mullistavaksi." 

Minä, Simon katsottavissa ja vuokrattavissa mm. Viaplayssa ja Elisa Viihteessä.

Harrastukset ja mielekäs tekeminen ovat tärkeä osa hyvinvointia. Harrastus tai mielekäs tekeminen tukee itsetuntoa, lisää fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia sekä auttaa myös tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittymisessä. Harrastuksilla on siis tärkeä tehtävä tukea mielen hyvinvointia.

Harrastusten kautta voi syntyä uusia merkittäviä ystävyyssuhteita, jotka voivat säilyä elämässä pitkäänkin. Oman mielekkään harrastuksen löytäminen voi olla myös tärkeä osa identiteettiä ja lisätä tunnetta siitä, että kuuluu johonkin yhteisöön. 

Harrastuksia voi olla monenlaisia. Se voi olla liikunnallinen, luova, yhteisöllinen, yksin toteutettava, yhteiskunnallinen, luontoon liittyvä, musiikillinen, pelillinen, tavoitteellinen tai vaikka eläimiin tai leivontaan liittyvä. Tärkeää on, että se tuo juuri sinulle hyvää oloa.

Lue lisää:

Testit:

Nuortennetin Millainen harrastus sinulle sopisi?-testi

Voit etsiä omaa harrastusta vaikka täältä: