Hyppää pääsisältöön

Palvelemme jouluna ja vuodenvaihteessa osin rajoitetuin aukioloajoin.

Katso poikkeusaukioloajat täältä.
Hyvinvointialueen ammattilaisen ja asiakkaan kädet ovat kietoutuneet yhteen.

Blogikirjoitus

Havaitsitko tilanteen, jota on vaikea ymmärtää ja selittää?

12.7.2024

Omana erityispiirteenä kehitysvammaisten ja autismikirjon henkilöiden palveluissa saatamme ajoittain joutua turvautumaan kehitysvammalain mukaisiin rajoitustoimenpiteisiin kuten asiakkaan lyhytaikaiseen kiinnipitoon julkisilla paikoilla ja esimerkiksi ulkoilun, kauppa-asiointien ja kirjastokäyntien yhteydessä. Olemme huomanneet, että nämä saavat ulkopuoliset henkilöt kiinnostumaan asiasta ja paikalle saattaa tulla yleisöä seuraamaan tilannetta. Näitä tilanteita on jopa kuvattu ja kuvat saattavat päätyvät esimerkiksi sosiaaliseen mediaan. On hyvä muistaa, että tunnistettavien kuvien ja videoiden julkaiseminen ulkopuolisista henkilöistä verkossa tai somessa on kiellettyä.

Turvaamme aina asiakkaan tilanteen

Kyseisissä tilanteissa emme ennätä emmekä pysty vastaamaan ulkopuolisten mahdollisiin kysymyksiin tai kertomaan, miksi toimimme näin tai mitä tilanteessa tapahtuu. Meidän on ensisijaisesti turvattava asiakkaan tilanne. Apuna käytämme AVEKKI-toimintatapamallia, joka on luotu uhka- ja väkivaltatilanteita ja erityisesti niiden ennaltaehkäisyä varten. Mallin mukaisilla toimenpiteillä rajoitetaan ja ehkäistään turvallisin keinoin riehuvan ihmisen liikkeitä 2–4 hengen tiiminä. Rajoitettavan henkilön turvallisuudesta huolehditaan kaikin mahdollisin tavoin, unohtamatta tietenkään kiinnipitäjien turvallisuutta. Rajoittaminen tehdään maassa, jos rajoitettavaa henkilöä ei saada muuten rauhoittumaan. Kivuttomuus on rajoittamisen peruspilari. Kun rajoittamista tehdään, havainnoidaan jatkuvasti, miten kiinnipidettävä reagoi sekä huolehditaan mahdollisuudesta jatkuvaan kommunikointiin. Kiinnipitämistä voi toteuttaa rauhoittamistarkoituksessa asumisen tai päiväaikaisen toiminnan henkilökuntaan kuuluva sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö. Henkilöstömme on kouluttautunut AVEKKI-toimintatapamalliin ja sen osaamista ylläpidetään jatkuvasti. AVEKKI-käsite muodostuu sanoista Aggressio, Vuorovaikutus, Ennaltaehkäisy/hallinta, Kehittäminen, Koulutus ja Integrointi.

Tilanne puretaan keskustellen yhdessä asiakkaan kanssa

Haastavan tilanteen jälkeen tilanne ja siihen johtaneet tekijät käsittelemme yhdessä asiakkaan kanssa. Tilanne ja sen yhteydessä mahdollisesti käytetyt rajoitustoimenpiteet voivat herättää asiakkaassa monia tunteita, kysymyksiä ja jopa pelkoa. Pohdimme yhdessä asiakkaan kanssa, miten muuten voisi toimia, jotta asiakas voi oppia ja muuttaa toimintatapaansa. Käsittelemme asiakkaiden kanssa tilanteet ja rajoitustoimenpiteet heidän kehitystasonsa ja käytössään olevat kommunikaatiomenetelmänsä huomioiden.

Jos näet tilanteen, saatat saada Autismiliiton kortin

 Mikäli näet tällaisen tilanteen, saatat saada työntekijältämme Autismiliiton kortin: Olet juuri havainnut tilanteen, jota on vaikea ymmärtää ja selittää. Kortti on apuna haastavassa tilanteessa kertoakseen ympärillä oleville ihmisille, että kyseessä on autismikirjon ihminen ja nyt on tilanne päällä. Kortissa on yksikön puhelinnumero, johon voit soittaa, mikäli tilanne on jäänyt vaivaamaan sinua ja mietit, miksi olemme näin toimineet.

Armi Lehtinen, palvelupäällikkö, Vammaisten koti- ja asumispalvelut, Keski-Suomen hyvinvointialue

Aiheesta voit lukea lisää Autismiliiton verkkosivuilta autismiliitto.fi.